Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesämökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesämökki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. toukokuuta 2022

Mökkikauden aloitus





































Onnellisuuskuplasta hyvää iltaa :). 


Meidän mökkikausi alkoi tänään ja nyt vasta tajusin tänne tultua, miten kovasti olenkaan tänne kaivannut. 


Meidän oli tarkoitus aloittaa mökkikausi jo pari viikkoa sitten, Äitienpäivä viikonloppuna, mutta jäätiin silloin kotiin koska mä olin altistunut Koronalle sillä viikolla, enkä halunnut ottaa sitä riskiä, että mikäli se olisi mulle tullutkin silloin viikonlopun aikana, olisin myös voinut tartuttaa sen vanhempiini. 

Koronaa en tällöin onneksi saanut, meidän perhe on toistaiseksi kokonaan sen välttänyt! 


Mutta nyt täällä mökillä ollaan ja mökki on nyt siivottu taas kesäkuntoon ikkunoiden pesua lukuunottamatta. 

Verhot lähtevät pesuun ja pääsevät sitten ensi kerralla paikoilleen kun ikkunatkin on pesty. 

Myös vaaleansiniset matot puuttuvat vielä, ovat tuossa kuistilla vielä tuulettumassa kun ovat olleet pakattuina talven aikana. 


Tänään päästään myös saunaan pitkästä aikaa. 
Saunaa olemme kerrostalossa kotona välillä kaivanneet. Viimeksi olemme saunoneet mökillä viime kesän lopussa / syksyn alussa, joten on ihana saunaan tänään päästä. 
Otin mukaan vartalonkuorintoja ym. joten aion hoitaa myös nyt talvi-ihoa kuntoon samalla. Sekin onnistuu tämän masun kanssa varmasti helpommin isossa pesutilassa kun meidän pienen pienessä (lue ahtaassa) suihkukaapissa kotona. 

Jos me olemme Samun kanssa onnellisia saunasta, on meidän Iines selkeästi super onnellinen taas mökillä ja mikä ihaninta, takkatulen ääressä <3.


Täällä alkoi tänään raskausviikko 20 ja alkuviikosta neuvolalääkärissä oli kaikki niin minulla kuin vauvalla hyvin <3.



Ihanaa viikonloppua kaikille! 





Tiina




Facebook
Instagram









maanantai 26. kesäkuuta 2017

Juhannus 2/2



























Eilen oli "vain" 33 kuvaa juhannukselta ja tässä oli vielä 22 lisää...

Ja arvaatteko, eihän nämä vielä tähän loppunut, heheh... vaan seuraa vielä juhannus extra.


No, mutta!

Tässä oli siis lisää tunnelmia meidän juhannuksesta.
Vaikka vettä satoikin useampaan otteeseen, oli itse juhannusaaton ilta erittäin upea - niin valoisa!

Eilisessä postauksessa oltiin mustavalkoisessa päämökissä ja tämä puolestaan niinkuin monille teille tuttu onkin, on meidän Beach house-mökki.


Mä olen ajatellut, että jossain kohtaa kotoota tuotaisiin ruokailutilan valkoiset kaapit(2) tänne meidän mökkiin. Paikat olen jo miettinyt niille ja vanhempiani "varoittanut", että nykyinen männynvärinen astiakaappi saisi muuttaa toiseen mökkiin :D.
No, nyt se ei ole ajankohtainen, mutta semmoinen suunnitelma mulla on "tulevaisuudelle" - katsotaan ;).


Ja koska nämä mun juhannuskuvat eivät vielä tässäkään olleet niin seuraavassa postauksessa nähdään vielä "Juhannus extra". Olen saanut mun juhannuskuvista ja erityisesti meikeistä nyt niin monta kyselyä, joten mm. siihen palataan ensi kerralla!


Ihanaa iltaa <3.



Tiinamaria
(Style by Tiinamaria FB & IG)