tiistai 29. syyskuuta 2020

Uudet kotikadut





 





Viime sunnuntaina muutettiin Helsinkiin, vanhempieni luokse remontin ajaksi. 


Aamusta iltaan ollaan oltu remontoimassa "uutta" kotia ja oikeastaan käyty vain nukkumassa vanhempieni luona. 


Iines on kulkenut meidän mukana remontissa ja ollaan käyty tutustumassa uusiin kotikulmiin jotka ovat kyllä niin IHANAT! 


Mulle nämä kadut ovat hyvinkin tuttuja, mutta Iinekselle täysin uudet. 


Ja kyllä tässä on pikku neidille myös sulateltavaa. 

Maaseudulla, omakotitalossa kun tämä pieni musta otus on kasvanut, "kaupungin" vilinä on ihan uusi juttu. 


On toki itsellekin totuteltavaa, ihan jo tänään nauratti kun kävin kaupassa kävellen. 

Siis semmosta ei ole kuitenkaan tapahtunut yli kymmeneen vuoteen :). 


Meillä on remontti alkanut eilen hyvinkin vauhdilla ja vanhoja pintoja, lattioita mm revitty pois. 


"Pölyä, likaa ja valmisruokia", 

Se tulee olemaan meidän seuraavien viikkojen elämää. 


Pelkällä pintaremontilla ei tulla selviämään, koska on vanha talo kyseessä missä kaikki on "vinossa".

Eli mm lattiat vaativat isotöistä suoristamista ennen kun päästään asentamaan oikea lattia, eli se ihana valkolakattu tammi kalanruotolaminaatti <3.


No, ollaan yksi talo rakennettu hyvin raakileesta, joten eiköhän me selvitä tästäkin ;). 


Elämä muuttui kyllä kertaheitolla ja tätä ei ehkä vielä täysin sisäistä. 


Käpylässä mulla oli kyllä heti olo, että olen kotona, mutta silti on vielä vähän semmoinen olo, että ollaan vaan "reissussa" ja kohta palataan (vanhaan) kotiin maaseudulle. 


Eiköhän tähän päivä päivältä sopeuduta, niin minä, Samu kuin Iineskin. 


Täytyy antaa nyt myös itselle aikaa tähän muutokseen. 


Remonttikuvia on luvassa ja myöhemmin paljon uusia sisustusjuttuja. 


Eiköhän tämä koti tunnu viimeistään siinä vaiheessa kodilta kun noudamme tavaramme varastosta ja saamme kaiken paikoilleen. 

Muutama viikko remontissa varmasti pyörähtää joten ihan vielä ei ole sisustamisen aika. 


Onneksi ollaan parhaillaan lomalla, tämä remontti vie kyllä kaiken energian ja käsien voimat tällä hetkellä.


Nyt nukkumaan, 


Hyvää yötä <3.



Tiina





2 kommenttia:

  1. Olettepa tosissaan päässeet kauniiseen paikkaan evakkoon. Meilläkin on remontti alkamassa ja sama tilanne. Vanhassa talossa lattia on pikkuhiljaa muuttunut vinommaksi. Nyt olisi siis edessä oikaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna :). Itseasiassa nämä kuvat ovat meidän nykyisestä asuinpaikasta :). Remontoimme viime syksynä nykyistä "kaupunkikoti" kaksiota ja nämä ovat meidän lähikatuja nykyään. Muutettiin 11v.:n maalla asumisen jälkeen takas Helsinkiin viime Syyskuussa :). Nautimme täällä asumisesta aivan älyttömästä taas <3.

      Poista