Pianokonsertista hei <3.
Sen lisäksi, että meidän sisustus muuttui taas, viikolla, on tämä viikko ollut erityisen "tunteikas".
Meille on siis muuttanut piano!
Pianolle löytyi paikka olohuoneesta kun sen paikalla ennen ollut valkoinen taso siirtyi taas toiseen huoneeseen pianon tieltä, sekä meidän makkarista muutti musta tarjotinpöytä pianon kaveriksi sen viereen.
Pianokirjat ei joutuneet minkään kaapin sisään piiloon, vaan käytin ne sisustuksessa mukana
"Coffee table -kirjoina" tarjotinpöydällä.
Vaikka mies ei osaa nuotin nuottia pianokirjasta lukea, enkä tiedä avataanko noita kirjoja ikinä, on niiden paikka nyt ainakin siinä.
Tästä nuottien epäosaamisesta päästäänkin samalla asiaan joka on kostuttanut mun kyynelkanavia yhden jos toisenkin kerran tällä viikolla.
Sydän on ollut pakahtua ylpeydestä, siitä miten toinen on niin intoa piukeena täynnä opettelemassa uutta.
Ja, voi. Kumpa kuulisitte mikä meillä tälläkin hetkellä taustalla tässä kirjoittaessa soi!
<3 <3 <3
Mieheni ei ole tosiaan soittanut pianoa muuten kun sitä "ukkonnooaa" vanhemmillani.
Nähtävästi kun omaa noin upean sävelkorvan ja tahdon oppia, sekä pitkäjänteisyyttä oppiessa, voi jo parin päivän opettelun jälkeen soittaa niin kauniisti, että vaimo kuivaa kyyneliä vieressä ;).
Meillä on kotona siis "konsertteja" luvassa.
En malttaisi odottaa kun hän oppii kokonaan kappaleen jota juuri harjoittelee.
Tämä on nyt jo jotain niin käsittämättömän kaunista!
Samun sanoin: "Anoppi ei usko korviaan kun kuulee, että poika on oppinut soittamaan pianoa".
Tämä on semmoinen meidän perheen "sisäpiiri vitsi" kun tosiaan vanhemmillani kun ollaan oltu kylässä, on Samu pianoa kokeillut monesti soittaa sen hetken ja se ei ole ollut tämän kuuloista ;), heheh :D.
11,5v. jälkeen on todella upeeta löytää toisesta uusia puolia jos näin voi sanoa.
Toki sen olen aina tiennyt, että musiikki on toiselle todella tärkeää, mutta kyllä tämä vähän yllätti kun ilmoitti haluavansa tosissaan meille pianon.
Olin lähinnä ajatellut muutamana vuotena silloin tällöin kuulemani lauseet pianon hankinnasta olleen lähinnä semmoista haaveilua mitä ei välttämättä ikinä toteuteta.
Toisin kävi ja onneksi näin!
Kumpa saisin joskus julkaista jonkun pienen pätkän teille, niin tietäisitte mistä puhun.
Jos multa kysytään, luonnonlahjakkuus on kyllä mieheni tässä asiassa!
Niin ylpeä olen <3.
Saas nähdä innostunko mä kokeilemaan soittoa.
Hävettää myöntää, mutta mun pitäis varmaan osatakin soittaa jonkun verran pianoa, koska olen jokusen vuoden sitä aikoinaan soittanut viulun lisäksi.
Mutta, kuulkaa, ei, en osaa enää yhtään. Edes lukea minäkään niitä nuotteja, ainuttakaan :D.
Ehkäpä mulla on kohta kotona oma opettaja kuka priiffaa mua siihen, eihän sitä ikinä tiedä ;).
Vitsailin jo, että haen vanhemmiltani mun viulun ja opetellaan soittamaan duettona.
On piano jo näin sisustuselementtinä mun mielestä todella kaunis!
Tosin, myönnän, että kumpaakin nyt hieman harmittaa, että valittiin kahdesta ehdokkaasti tämä edullisempi vaihtoehto.
Jos oltais tiedetty toisen innostuvan ja osaavan jo näin upeasti alle viikon opettelun jälkeen, olisi kumpikin ollut ehdottomasti toisen pianon kannalla!
Se olisi ollut kummankin silmään huomattavan paljon tyylikkäämpi ja sointu erilainen.
No, ehkä joku päivä :).
Nyt mulla pyörii kolme karvaista siihen malliin jaloissa, että on aika antaa niille ruokaa, joten ihanaa sunnuntaita!
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti