Näytetään tekstit, joissa on tunniste paras sienipasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paras sienipasta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Minnin ja Oliverin matkassa











Tarkoitus oli kurkata seuraavaksi kaappien sisälle, mutta kerkiäähän sitä. 


Kurkataankin ensin meidän tämän päivän metsäretkeen kera rakkaan ystävän, kummipojan, sekä pienen Minni hiiren.

 <3  <3  <3


Päästiin siis tänään sieneen, sateisesta päivästä huolimatta. 

Sateet väistyivät ja jopa aurinko pilkisti. 



Ajattelin tähän juttuun nyt koota parhaat sienireseptini. 

Niistä jokainen sienien ystävä voi poimia haluamansa reseptit talteen :).



SIENISALAATTI

SIENIPASTA


SIENIRISOTTO


SIENIPIIRAKKA






Pastaan, risottoon ja piirakkaan sopii varmasti yhtä hyvin niin Kantarellit, Suppilovahverot, Mustatorvisienet kuin Tatitkin.

Näitä sieniä itse lähinnä kerään ja käytän!



Salaatin olen tehnyt ainoastaan Suppilovahveroista.


Suolasieniä pitäisi kyllä opetella laittamaan vielä joskus :).


Metsässä oleminen on jotain aivan super ihanaa ja rentouttavaa <3.




Nyt mä menen nauttimaan takan lämmöstä ja pianokonsertista,

Ihanaa iltaa!




Tiina











tiistai 4. huhtikuuta 2017

Tattipasta












Tattipasta

250-300 g tatteja (ja mustatorvisieniä)
paistamiseen oliiviöljyä sekä voita
2 dl kuohukermaa
iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
suolaa 
pippuria
parmesanjuustoa



Viikonlopun sienipastan tein tällä (oman pään) reseptillä :).

Murenan blogi-illasta tarttui mukaan tattipasta ja pitihän se päästä testaamaan sitä jo viikonloppuna.
Pakkasesta viime syksyn sieniä. Tattejen lisäksi laitoin mustatorvisieniä. Mutta toki mitkä vaan omat lempparisienet käyvät!

Oman maun mukaan :) 


Ensin kuullotin sipulit öljyssä ja voissa jonka jälkeen heitin sienet mukaan. Maustoin suolalla ja pippurilla ja lopuksi vielä kerma mukaan jonka jälkeen pieni "kiehautus" ja kastike on valmis pastan joukkoon pyöritettäväksi.

Päälle runsaasti juustoa, sen kanssa ei saa pihtailla :).


Tarjous voimassa vielä lukijoilleni Murenaan mikäli kiinnostaa kokeilla tattipastaa, hyvää oli!


Aurinkoista iltaa!



Tiinamaria

(löydät minut myös facebookista, Style by Tiinamaria)