perjantai 6. elokuuta 2021

Ilta Annikan kanssa















Joskus ilta ystävän kanssa on kaikki mitä tarvitset <3.



Tottapuhuen mulla on ollut kuluneella viikolla suru puserossa. 

Sain viime viikonloppuna tiedon yhden tärkeän ihmisen poismenosta. 

Syöpä on vienyt kaksi minun ikäluokan tuttuani alle puolen vuoden sisällä.


Tällä kertaa useamman lapsen äiti menehtyi syöpään hyvin nopeasti. 


:`(



Meidän kesä on mennyt töissä ja mökillä. 

Niin paljon kun mökillä olosta nautinkin, olen kaivannut ihmisten pariin vapaa-ajalla.



Eilen näin pitkästä aikaa ystävääni Annikaa.

Oltiin nähty viimeksi Vappuna joten oli ihanaa päästä näkemään kasvotusten ja vaihtamaan kuulumisia oikein kunnolla. 


Mentiin Kasarmintorille jossa en ollut tänä kesänä käynyt kertaakaan. 

Tosin koko keskustassa olen käynyt viimeisen vuoden aikana vain pari kertaa.. 


Kasarmintorilla on aivan ihanasti järjestetty iso, koko torin kokoinen kesäterassi todella hyvine pikku ravintoloineen. 


Live musiikkia, hyvää ruokaa ja lasi viiniä, aivan ihanaa seuraa, kauniita taloja ja ihmisiä ympärillä. 


Juuri tätä mä tarvitsin. 


Koronan takia sitä on välttänyt ihmismassoja, mutta täällä olo oli turvallinen. Oltiinhan me ulkona missä pöydät olivat hyvin erillään toisistaan. 


Yllätyksenä vielä saatiin kaupanpäälle Hornettien harjoitus esitys joka kesti useamman tunnin.


Tänään Helsingissä, Kaivarissa on tuo virallinen esitys, mutta me saatiin nauttia siitä jo eilen piiitkäään. 

Mutta jos ei ole ilta suunnitelmia, niin kannattaa mennä tänään sitä katsomaan! 


Tuntui että olo virkistyi niin paljon että tämä taisi tulla todella tarpeeseen. 


Koko kesän olen ollut meikittä niin töissä kuin vapaalla joten oli ihanaa myös pukea päälle muutakin kuin työ- tai mökkivaatetta ja laittautua muutenkin.



Meillä oli super hauskaa ja ihana ilta, kiitos Annika <3.



Kyllä mä vaan tarvitsen välillä tämmöistä. Tarvitsisin varmasti enemmänkin. 

Mun työajat vaan tuntuu että vie mun kaiken vapaan arkiviikoilta.

Sen kanssa välillä kipuilen... 


Vaikka olen kesäviikonloput pitänyt kampaamon kiinni, mun työ on niin iltapainoitteista ettei mulle arkeen jää aikaa oikein muuhun. 

Aina vaan sanon, että 

"sitten kun meillä on lapsia, en tee enää näin paljon iltoja". 

Mutta ehkä tässä pitäisi alkaa myös miettimään enemmän itseäni ja omaa jaksamistani myös ja tehdä asialle jotain ihan itseäni varten, eikä odottaa sinne kun saadaan niitä lapsia..



Tämmöisiä ajatuksia ja tuntemuksia täällä. 


Surua, iloa, naurua, vähän väsymystä.. 


Elämää. 



Käykää hei ihmeessä Kasarmintorilla niin kauan kun tuo kesäterassi siellä vielä on. Aivan ihana tunnelma oli siellä ja kaikki ruokakojut vaikutti todella hyviltä :).


Tälle illalle menovinkki:

Kasarmintorille syömään ja lasilliselle ja katsomaan virallinen lentonäytös ;). 




Tiina



Facebook

Instagram





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti