sunnuntai 11. elokuuta 2019

Ehtii & kerkee



















Ehtii, kerkee... 

Kolmessa päivässä ehtii kummasti tehdä kaikkea, toki itse "rauhoittumiseen" jäi nyt tämä sunnuntai.


Maanantai - Torstai meni töissä, mutta nyt olen viettänyt kolmen päivän vapaita.

Perjantaina kävin koirien kanssa kolmistaan mökillä viettämässä päivää ja aikaa vanhempieni kanssa kun en ollut heitä hetkeen nähnyt. 
He olivat lomailemassa isosiskoni luona Ruotsissa mihin en ikäväkseni tänä kesänä päässyt mukaan. 


Lauantaille oli taas kotipuolessa sovittua menoa, niin ajelin perjantai-iltana vielä mökiltä takas kotiin.
1,5h:n mökkimatka on siitä kiva, että sen voi ajaa jopa saman päivän aikana.


Eilen illalla piipahdettiin vielä Porvoon Jokirannassa jätskillä kera Samun ja ystävien.


Muuten viikko on tosiaan mennyt perus arjen pyörityksessä.

"Töitä & kotitöitä". 


Tänään näyttää olevan sadepäivä joten ajattelin kohta katsoa olisiko mulla tarpeeksi maaleja yhteen tauluun. 

Yksi taulupohja odottaa inspiraatiota, ja nyt sellainen saattaisi olla jos vaan maaleja löytyy sopivia :).


Laitoin kuviin myös erittäin kaukaa otetun kännykkäkuvan parista hirvestä kun tästä on tullut lähinnä jo vitsi ystävieni kesken kun bongailen niitä ihan päivittäin. 

Ei siinä silloin mitään kun näkee ne pellon toisella puolella autosta, mutta turhan paljon on ollut vuosien aikana toistuvasti niitä läheltäpititilanteita. 

Täällä meillä riittää noita elukoita, peuroja näen voisi sanoa aivan päivittäin, mutta hirviä viikottain. 
Paljon jokatapauksessa. 


Ihanaa sunnuntaita, mä katson jos saan pukea mun taiteilijahousut jalkaan :).



Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti