maanantai 8. lokakuuta 2018

Silakkamarkkinoilla





















Se on aina viimeistään selvä syksyn merkki mulle kun on aika Silakkamarkkinoiden.

Silakkamarkkinat Helsingin kauppatorilla alkoivat eilen sunnuntaina ja ovat tämän viikon lauantaihin asti.

(7.-13.10.2018)


Me oltiin eilen sunnuntaina ensimmäisten joukossa vaikka sää oli sen näköinen, että näinköhän kastutaan.
Ei kastuttu vaikka tasaisen harmaa oli taivas.

Viime vuonna Silakkamarkkinat jäi meiltä väliin kun oltiin tällöin Rodoksen auringon alla.

Muuten kyllä tämä perinne mikä lapsesta asti on ollut meidän perheessä, saa jatkumoa joka vuosi.

Mulle melkein yhtä tärkeä kuin "jouluaatto ja juhannus".

Tutut veneet missä "kanta-asiakkaana" ollaan vuosia oltu löytyi paikanpäältä tänäkin vuonna,mm. Ahvenanmaalta ja Sipoosta tulevat nämä kauppiaat.

Meinasi ihan hätä tulla etsiskellessä tätä Sipoon venettä, mutta suulaana tyttönä menin tutun näköisestä veneestä kysymään onko "veneen nimi muuttunut" ja näinhän oli tapahtunut.

Isabella on nykyään Iines!

Helppo muistaa tästäkin edes ;).



Täytyy kyllä todeta, että hieman näyttää ja tuntuu siltä, että vuosi vuodelta veneiden-kauppiaiden määrä pienenee, mikä on niin harmillista..


Pilvinen sää toki saattoi tähän eilen vaikuttaa.


Muikut syötiin ja pari pussillista herkkuja tuotiin kotiin <3.

Samalla tuli vietettyä Helsinki-päivää ja täytyy myöntää, että kyllä mulla aina "veri vaan vetää sinne"...

<3



Ihanaa alkavaa viikkoa, 
menkäähän käymään markkinoilla ketkä lähelle asustelee :).





Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti