perjantai 21. huhtikuuta 2017

Hortonomiopiskelijat


















* BIOLAN  Orkidealannoite & Luonnonravinnepuikko


Meillä on ollut vähän erilainen aamunaloitus tänään.
Yleensä mun aamut alkaa lenkillä, mutta kaatosateesta johtuen tänään en kastunut minä vaan viherkasvit.
Iines on mun mukana kaikessa mitä teen, aina :). Se on semmonen "äidin takiainen".
Näinpä lannoitettiin Iineksen kanssa kasveja aamulla.


Mä oon ollut aina super huono pitämään kasveja hengissä, eikä mikään ihme, mähän en ole hoitanut niitä oikein.

Toki kastelen säännöllisesti ja huolehdin eri kasvien kastelutarpeista, mutta silti en ole saanut pidettyä viherkasveja joko elossa tai hyvinvoivina.

Tuttu tunne varmasti monelle?

No kukapa meistä pelkällä vedellä eläisi?! Ei kukaan!

En minä, sinä, Iines tai kukaan muukaan :).

Oon aiemmin kastellut viherkasvit säännöllisesti ja välillä käyttänyt "suihkussa" -/ kastellut suihkupullolla - pelkällä vedellä.

Ja sehän se syy on ollut kun kasvit ei jaksa kasvaa isommaksi vaan on nuukahtanut jossain kohtaa.


No. Nyt tämä tulee muuttumaan koska nyt tiedän, että kasvit ei elä pelkällä vedellä!


Pieni uusi ja HELPPO tapa säännöllisten kasteluiden lisäksi on alkanut.

Luonnonravinnepuikot soveltuvat kaikkien ruukkukasvien lannoitukseen. Kasvit saavat niistä kaikki tarvitsemansa ravinteet luonnonmukaisessa muodossa ja antaa niille voimakkaan kasvun.

Koska pitää lannoittaa ja kuinka usein?

Lannoitus toistetaan 1-2 kk:n välein kasvukaudella, helmi-lokakuun välisenä aikana.


Niin helppoa :).

Eipä tarvi munkaan enää tuskailla sitä kun kaikki viherkasvit kuolee mun käsittelyssä, heheh :).


Orkidealle on ihan oma lannoite, Rain Mix!

Orkideat tarvitsevat myös lannoitusta kasvaakseen ja kukkiakseen. Rain Mix sisältää kaikki tarvittavat ainesosat mitä Orkidea tarvitsee.

Orkidealle suositellaan läpinäkyvää ruukkua jotta juuret saa valoa. Meillä ei ole "oikeaa ruukkua" vaan Orkidea on läpinäkyvässä vaasissa, ajaa varmasti sekin asiansa.

Kuinka usein Orkidea tarvitsee lannoitusta?

Rain Mix lannoitetta käytetään vuoden ympäri kaikilla kastelukerroilla ja se soveltuu kaikille Orkidealajeille.

Eli helppo muistaa!

Helppo tapa kastella Orkidea on laittaa ruukku puoleksi tunniksi veteen (Rain Mixin kanssa) ja antaa sen imeä vettä niin paljon kun se tarvitsee.

Mä olen kastellut meillä olevia kasveja kerran viikossa. Viikonloppuisin yleensä aina kastelen tarpeen mukaan. Toki riippuu kasveista ja veden tarpeesta.


Tämä on mun mielestä tärkeä aihe koska ainakin moni tuskailee saman asian kanssa kun kasvit ei pysy hengissä.
Siinä missä kotikin tarvitsee oman hoitonsa ja huoltonsa pysyäkseen siistinä ja kauniina tarvitsee myös kasvit lannoituksensa!

Nyt mä aion opetella pitämään meillä kasvit hyvinvoivina :).


Se on perjantai taas, oikein ihanaa viikonloppua!


<3

* Saatu blogiyhteistyön kautta Biolanilta



Tiinamaria

(löydät minut myös facebookista, Style by Tiinamaria)



2 kommenttia:

  1. Ravinteiden lisäksi kannattaa harkita kasvien siirtämistä isompiin ruukkuihin - saavat enemmän tilaa ja alkavat kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anna tästä vinkistä! Täytyykin ihan tutkia millaisia läpinäkyviä ruukkuja löytyy :). Oikein ihanaa viikonloppua!

      Poista