sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Kesäkuun 1. & pool party

 





























Joku on meillä hieman hullaantunut sitruunoihin ;).


Eilen, kesäkuun ensimmäisenä päivänä avattiin meillä kesäkausi kunnolla. Kaivettiin uima-allas esiin ja sekös riemun sai Leonalla aikaan. 

Hän on melkoinen vesipeto, on vauvasta asti tykännyt vedestä aivan hurjan paljon ja haluaa aina suihkuun mukaan, iltaisin kylpyyn jne. 
Hiustenpesukin on ollut meillä helppoa kun ei pelkää vettä yhtään vaikka vesi tulee kasvoille.


Eilen oli sen verran lämmin päivä että päätettiin että nyt on aika uima-altaan :).


Meidän vesipeto oli "melko vaativa asiakas" ja hänelle piti aina välillä ojentaa juoma altaaseen ja syöttää mansikoita suoraan suuhun. 
Kuului vaan: "mansikoita", "juotavaa" :).


Viime viikolla meidän ihana pieni neiti myös sanoi ensimmäistä kertaa: 
"Leona rakastaa äitiä" <3.
"Leona rakastaa isiä" <3.

Ja sitten muutama päivä myöhemmin tuli:
"Leona rakastaa mummia ja pappaa... ja Aidaa (heidän koira) <3.


Siis mulla tuli kyllä vedet silmiin kun kuulin tämän Samulta. En meinaan ollut kuulemassa ensimmäistä kertaa kun hän sanoi rakastavansa äitiä. Samu ja Leona oli ollut kaksisteen Haltialan tilalla katsomassa eläimiä kun mä olin töissä ja siellä Leona oli tapansa mukaan höpötellyt taukoamatta kaikkea ja yhtäkkiä ollut hetken ensin hiljaa ja sitten sanoi "Leona rakastaa äitiä" <3.

Hän sanoi sen kyllä sitten minulle seuraavana päivänä ja se oli todella liikuttavaa!!


Mikään ei ole upeampaa kun nähdä oman lapsen kasvavan ja kehittyvän. Kun hän päivittäin oppii uusia asioita. Tällä viikolla "kiitos" on alkanut tulla joka kerta itsestään kun hänelle on ojentanut jotain, on se sitten lelu, haarukka, vesipullo tms.



Me jäädään juhannuksesta kesälomalle, 2-3 viikon mittaiselle ja tällä lomalla ei tehdä matkoja tai kylpyläreissuja tms.

Tämä kesäloma tulee menemään päivän mittaisten retkien, esim. mökille, kotipihasta ja terassista nauttien, jospa tehtäisiin silloin Leonalle viimeistään se hiekkalaatikko ja löytyisi joku kiva keinu. Kotona pitäisi taulut saada vihdoin seinille. Ja ihan iisisti ottaen, fiiliksen mukaan. "Jätskille Porvooseen, Lintsille, Haltialan lampaita katsomaan, Tuomarinkylään kahville ja heppoja moikkaamaan, jne". Edes mökille ei varmaan yöksi viitsitä tänä kesänä mennä.


Sen verran sanoin että mä en lähde kyllä tänä kesänä Korkeasaareen reippailemaan tämän mahan kanssa. Muistutan jo itsekin ankkaa kun kävelen, niin Samu ja Leona saa mennä joko Korkeasaareen kaksisteen tai sitten jätetään se seuraavaan kesään.

Leona täyttää juhannuksena 2v. ja vietetään synttärijuhlia tämän kuun lopulla kotona.


Mutta koska tykkäämme uudesta kodistamme niin hurjan paljon ja vielä tässäkin on laittamista, grillikin ostamatta, saadaan varmasti tämä kesä menemään omilla nurkilla enemmän kuin hyvin.


Loman jälkeen mä katson jaksanko mennä vielä vähäksi aikaa töitä tekemään. Tai mahdunko ylipäänsä autonratin tai pesupaikan taakse töissä tämän "pikku" masun kanssa :). Tai ylipäänsä mikä tilanne raskauden kanssa silloin on, tähän asti kaikki on mennyt niin hyvin ja "normaalisti" raskauden suhteen.



Aurinkoista viikkoa kaikille <3.







Tiina






Facebook
Instagram












 














Viikkoa

 





























Viikko kuvina :).


Kesän ensimmäinen Linnanmäki retki tehtiin Helatorstaina joka osoittautui erittäin hyväksi päiväksi käydä Lintsillä kun väkeä ei ollut niin paljon liikenteessä. Pari lippua ostettiin jotta Leona pääsi karuselliin jossa halusi kamelin selkään, sekä toisella lipulla hepparadalle. Muuten Leona pääsi vielä pienten ilmaislaitteisiin. Pari tuntia vierähti Lintsillä ja Leona oli super innoisaaan vaikka taisi vähän jännittääkin. 


Viikolla käytiin myös ensimmäistä kertaa jäätelöautolla ja pitihän Leonan saada oma jäätelö. 


Terassikahveja ja lounaita omalla takapihalla. Herkku kasvissosekeittoa (mm.) ja viime viikonlopun vauvajuhlista jäi vielä palat kakkua..


Eilen lauantaina oltiin seinänaapureiden luona valmistujaisjuhlissa. Leonalle mahtui päälle vielä 1v. synttärimekko.
Ollaan kyllä niin kiitollisia siitä miten ihanat naapurit meillä on nyt <3.


Istutettiin myös sitruunapuu joka on ollut vielä yöt sisällä. Sitä Leona jaksaa päivittäin ihastella ja ihmetellä ja laskea sitruunoita <3.


Tänään otettiin kirsikkamekossa kuvia Leonan 2v. synttärikutsuja varten. Synttärit vietetään tänä vuonna kirsikka teemalla kesäkuun lopulla. 


Töitä, ruoanlaittoa, pyykinpesua, retkiä...perus arkea ja vähän juhlaakin :).


26 raskausviikkoa takana ja alkuviikosta alkaa vko 27.



Semmoinen oli meidän tämä viikko.


Tänään avattiin kesäkausi uima-altaan kera. Siitä kuvia myöhemmin :).







Tiina






Facebook
Instagram
















lauantai 24. toukokuuta 2025

It's a boy

 













































IT'S A BOY <3.


Tänään meillä juhlittiin pienellä porukalla läheisten kesken meidän tulevaa pientä poikaamme <3.



Tällä kertaa ns. minä yllätin perheeni ja ystäväni yhdistetyilla "vauva juhlilla ja sukupuolenpaljastusjuhlilla".


Mitään sen isompaa ohjelmanumeroa meillä ei ollut, kaikki saivat arvata pihalla ennen sisääntuloa onko vauva tyttö vai poika.

Ja lähes kaikki veikkasivat poikaa, mikä sinällään ei ollut meille yllätys.

Olen yli 20v. sanonut kaikille että tulen saamaan tytön ja pojan, josta tyttö syntyy ensin ja sitten poika. Moni on saattanut pitää mua vähän kahjona tämän asian suhteen, kun olen ollut siitä niin 100% varma, että olen jopa myynyt kaikki Leonan vanhat tyttömäiset vaatteet. Vain valkoiset, beiget, harmaat, siniset ja vihreät säilytin. Kaikki ne "vaaleanpunaiset ja keltaiset myin eteenpäin".

Mutta mä vaan olen sen tiennyt, olen sen täälläkin kirjoittanut useamman kerran, jo silloin kun odotin Linneaa. 
(Ja ei, keskenmenoja en nähnyt... Tosin Linnean kuoleman näin unessa pari päivää ennen kuin se tapahtui...)

Mutta joo, olen mä "vähän tämmöinen kahjo", että näen asioita, milloin unissa ja milloin muuten. Läheiseni ovat tämän aina tienneet ja ei mua enää näiden vuosien jälkeen pidä kahjona kun ovat joutuneet itse näkemään että mun näyt pitävät paikkaansa ja toteutuu :D.


Mutta se siitä! 

Pieni poika on meille tulossa ja kunhan hänet syliimme saadaan, on meidän perhe täysilukuinen <3. Emme malta odottaa että näemne hänet, mutta mitään kiirettä ei ole! Ainakin elokuun alkuun saisi pysyä masussa.

Jos olisimme nuorempia ja lasten saaminen ei olisi ollut kohdallamme niin vaikeaa, uskon että olisimme varmaan halunneet enemmänkin lapsia.

Mutta kunhan pikkuveli syliin elossa saadaan, olemme ikinonnellisia ja kiitollisia näistä kahdesta lahjasta minkä elämä meille antoi <3.



Tarjoiltiin tänään vieraillemme mustikka-valkosuklaa muffinsseja, jugurttikakkua & vadelmamelbaa, keksejä, suklaata, croisantteja, sekä coctailpiirakoita.


Ihana päivä takana ja nyt nukkumaan, olen aivan poikki <3.







Tiina






Facebook
Instagram