sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Huhtikuuta

 































Huhtikuu jo meneillään, ihanaa!


Päivät ja viikot ovat taas menneet yhdessä hujauksessa ja päästiin nauttimaan jo melko lämpimistä keleistä, +18c. No, muutaman päivän päästä mittari näytttikin enää vain muutamaa astetta lämmintä ja yöllä oli ollut pakkasta. 

Hirveän vaikea aina miettiä mitä Leonalle laittaa ulos päälle kun sää vaihtelee kokoajan, tarviiko sadepukua, keväthaalaria vai vielä lämpimämpää talvihaalaria. 

Paksuimpia takkeja ja haalareita olen alkanut jo pesemään tällä viikolla. Leonalle löytyi Stockan Hulluilta päiviltä kevät lenkkarit ja samalla ostettiin vauvalle pinnasängyn peitto, samanlainen mikä Leonallakin on.

Alkuviikosta tilattiin naapureiden kanssa Hollannista meidän tuijat ja niiden pitäisi saapua ensi viikon aikana.

Tänään tilattiin myös meidän takaterassille kaksi ulkosohvaa :). Mulla on ihan tietty visio miltä toivon terassin näyttävän, ja onneksi löydettiin kumpaakin miellyttävät sohvat. Se ei meinaan ihan helpoimmasta päästä ollut :).


Terassin ilme saisi olla pala välimerta <3. Tuulahdus Italiaa <3. 

Sama tyyli oikeastaan tulee jatkumaan mitä meidän Käpylän pikku parvekkeella oli.


Ja koska tänä vuonna meidän perhe ei välimerelle pääse lomailemaan, ei sen puoleen olisi kyllä rahaakaan kun lomarahat menevät tänä vuonna pihan ja terassin kuntoon laittamiseen, ja se on oikein hyvä niin. Raskaana tai ihan pienen vauvan kanssa ei muutenkaan mihinkään lähdettäisi ;).

Joten välimerellinen tuulahdus todella tulee tänä vuonna omalla kotipihalla tarpeeseen :).


Viikko sitten käytiin Sipoossa katsomassa aaseja ja alpakoita ja eilen Haltialan tilalla katsomassa lampaita. Haltialassa oli syntynyt nyt kevään aikana 40 karitsaa ja voi että meidän kaikkien sydämet suli eilen niihin palleroihin. Veikkaan että meidät löytää sieltä joka viikko :). Vaikka pienen pienen karitsat olivat super suloisia, vei mun sydämen yksi vanhempi ruskea lammas. Hän nautti niin paijauksesta, että oikein pyysi sitä lisää jos lopetti. Häntä sai paijata niin kauan kuin jaksoi ja mehän paijattiin <3.


Kesä ja kärpäset, tällä viikolla hankittiin Leonalle myös hiekkaleluja ja löysin niille myös kivan korikassin. 

Eli meidän puolesta talvihaalarit voisi pakata nyt varastoon odottamaan ensi syksyä ja talvea ja antaa kevään ja kesän tulla!


Pääsiäistä laitettiin lisää jo viime vai toissaviikolla esille. Vielä lisään pajunoksiin värikkäitä sulkia ja keltaiset tulppaanit pääsevät pöytään pääsiäisenä. "Leonan kestävät" pääsiäiskoristeet ovat alahyllyllä jossa hän tykkää munilla ja pupulla käydä leikkimässä.


Aurinkoista sunnuntaita kaikille :).






Tiina






Facebook
Instagram












lauantai 22. maaliskuuta 2025

Kevättä & kuulumisia

 




































Heippa :).

Ihan alkuun, suuret kiitokset kaikista onnitteluista vauvauutisen jälkeen, kiitos <3!



Kaksi viikkoa sairaslomaa takana ja torstaina sain palata töihin.
Kaikki on siis täällä hyvin <3.

Mulla oli keskiviikkona Naistenklinikalla lääkäri jossa tarkistettiin kohdunkaulan ja tukilangan tilanne. Kohdunkaula oli kiinni niinkuin pitääkin, eli tällä kertaa langanlaitto onnistui! 
Töihin sain siis palata ja nyt neljän viikon välein käyn tarkastuksissa jos ei tule mitään akuuttia.


Kaksi viikkoa kotosalla meni kyllä aivan super nopeasti. Ystäviä kävi useampana päivänä kylässä ja tehtiin pari pientä retkeä Samun ja Leonan kanssa. Koiramäen pajutallila käytiin katsomassa pupuja ja Fallkullan kotieläintilalla lehmiä, hevosia, kanoja, kilejä ja pupuja.

Eläimet ovat Leonan mielestä varmaan parasta mitä on, keneen lie tullut ;). Kaikille eläimille hän  haluaisi antaa pusuja ja kaikkia pitäisi päästä paijaamaan <3.

Leona sanoo varmaan joka aamu ensimmäisenä näin: 
" Äiti, mennään eläimiä paijaa, pusuja, lammas, aasi, pusuja, Leona paijaa. Äiti mennään". Samalla kun hän sanoo "pusuja" tekee hän suulla suukon ilmaan.

Hänhän siis puhuu jo todella paljon. Juuri mietittiin Samun kanssa, niin 100 sanaa ei riitä mitä hän osaa. Kotona osaa nimetä kaikki huonekalut jne., jääkaapissa ja kaupassa osaa kertoa ruokia, kaikki leikkikeittiönsä ruoat osaa, värit on alkanut hahmottua, mikä on minkäkin värinen, pihalla ulkona tietää mikä mikäkin on nimeltään, kaikki ruumiinosat tulee hienosti, kaikki lelut, vaatteet jne. Eli semmoinen perus sanasto on hänellä todella vahva ja joka päivä oppii lisää uusia sanoja. Nyt ollaan opeteltu laskemaan 1-4, "monta pupua on pihalla", "pihalla on kaksi pupua" jne. 
Hän on niin hurjan nopea oppimaan ettei voida itsekään sitä uskoa. Ja onkin sitten melkoinen papupata, kokoajan höpöttää jotain :).
Sanoo reippaasti "haluan soittaa mummille", "haluan soittaa isille" jne. kun ikävä yllättää.



Vähän jo laitettiin pääsiäistä Leonan kanssa esille, jos tänä viikonloppuna kaivettaisiin varastosta pääsiäislaatikko esille ja laitettaisiin loputkin.


Leona on juuri päiväunilla ja kunhan hän herää, haluausin lähteä katselemaan hieman jo piha/terassikslusteita :).

Huomaa kun aurinko paistaa, niin sitä tekee mieli jo pihalle.


Eilen palaveerattiin meidän ihanien seinänaapureiden kanssa ja suunnitelmissa on laittaa nyt keväällä parimetrinen tuija-aita (kartio) kiertämään meidän takapihoja ja yhteistä "väliaitaa" mikä erottaa meidän pihat toisistaan. Meillä kävi jo pihaurakoitsija alkuviikosta katsomassa meidän pihan koska me päätettiin antaa nyt urakka ammattilaiselle. Tilataan itse tuijat, mutta työn tulee tekemään ammattilaiset. Mä en olisi kuitenkaan pystynyt nyt mahoineni ja lankoineni tekemään sellaista urakkaa, eikä sen puoleen mun kädetkään olisi sitä kestänyt. Eipä jää nyt Samulle yksin iso urakka!

Pian saadaan siis meille kunnon aita pihalle <3.

Jaahas, Leonan huoneesta alkaa kuulua heräämisen ääniä, joten pian välipalaa suuhun ja sitten pihakalusteita katsomaan.


Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua <3.






Tiina






Facebook
Instagram