sunnuntai 20. elokuuta 2023

Mökkiviikonloppuja

 

































Tätä viikonloppua lukuunottamatta ollaan oltu mökillä useampi viikonloppu peräkkäin.


Siskoni Taijan perhe olivat Suomessa muutama viikko sitten ja heidän kanssaan vietettiin pari päivää mökillä.

Viime viikonloppuna meidän ystävät, Karoliinan perhe lapsineen tulivat myös meidän mökille viettämään päivää ja tehtiin mm. pizzoja.


Vanhempani käytännössä "asuu" keväästä syksyyn mökillä, joten heitä ollaan sitten mökillä nähty ja vietetty aikaa. Jellona on saanut viettää aikaa isovanhempiensa kanssa ja mummin sylisssä on tainnut suurin osa päivistä aina mennä <3.

"Mummin vauva" kuulemma aina mökillä :D.


Eli me ollaan toisinsanoen saatu mökillä lepuuttaa välillä käsiämme ja päästy saunaan kaikessa rauhassa kun Jellona on ollut mummin ja papan hoidettavana.


Nyt kun ollaan oltu kolme vuotta ilman saunaa (ajatella, että ollaan tosiaan nyt kolme vuotta jo asuttu Helsingissä, kerrostalossa tässä mini kodissa), tuntuu mökin sauna joka kerta niin luxukselta.

Saunaa olemme kyllä kaivanneet ja se on mökillä aina kohokohta kun saunaan pääsee.


Me ollaan mökillä oikeastaan aina ulkona. Sateella katosten alla terasilla, ja toki välillä myös sisällä, mutta pääosin ollaan aina ulkona.

Ruoka tehdään nykyään kesäkeittiöllä ja Samu huippuna "grillimestarina" tykkää mökillä paljon kokkailla. Pari vuotta sitten meidän ostama grili on ollut kovassa käytössä aina kun mökillä ollaan.

Viime viikolla ostettiin grilliin hiiliteräsparilla ja aiotaan kokeilla tehdä siinä myös Paellaa.


Ensi viikonloppuna on Jellonan ristiäiset ja silloin ollaan kotosalla, mutta jospa sitä seuraavana viikonloppuna säät sallisivat ja mentäisiin mökille. 


Silloin jos koko viikonlopuksi luvataan sadetta, jäädään yleensä mielummin kotiin. 


Syksyn tulon on kyllä jo mökillä erityisesti huomannut kun iltaisin ja öisin mökillä on niin pimeää kun ei ole kaupungin valoja.

Meidän Suomen kesä on niin harmittavan lyhyt, että tälle vuodelle ei ole meillä enää montaa mökkiviikonloppua edessä ennenkuin saadaan mökki laittaa taas talvikuntoon odottamaan ensi kevättä. 

Tänä vuonna meidän mökkikausi alkoi niin myöhään synnytyksen, pitkän sairaalassaolon ja keskosuuden takia. Mutta ensi kesänä sitten meillä on vuoden ikäinen taapero jonka perässä saadaan varmasti juosta :).



Aurinkoista iltaa!





Tiina




Facebook

Instagram














lauantai 19. elokuuta 2023

Jellona 2kk:tta

 






































Hyvää iltaa <3.


Tämä aika suorastaan hujahti muutaman viikon taas yhdessä hetkessä. Tässä on meidän viime päivien ja viikkojen kuvia ja kuulumisia :).

Mökillä olemme olleet joka viikonloppu tätä viikonloppua lukuunottamatta, mutta laitan niitä kuvia erikseen.


Meillä Jellona täytti jo tämän viikon keskiviikkona kaksi kuukautta (8 viikkoa).

50cm:n vaatteita meillä vielä käytetään vaikka neiti on ottanutkin erittäin hyvin painoa. Eilen juuri hänet punnittiin ja paino oli 4665g.
Kohta on saman verran tullut painoa lisää mitä hän painoi kun päästiin sairaalasta kotiin

Useat 56cm:n vaatteet ovat silti vielä suuria, mutta pikkuhiljaa alamme niitäkin ottaa käyttöön. 

Ihanat posket ja kunnon "makkarajalat sekä kädet on meidän neidillä. 
Maito maistuu <3.


Aika tosiaan on mennyt täällä kotosalla vauvakuplassa niin hurjaa vauhtia, että viikon päästä meillä on jo ristiäiset. Sitten pääsette tekin kuulemaan minkä nimen olemme hänelle antaneet :).



Viime tekstin jälkeen täällä on tapahtunut jotain muutakin hyvää kuin pelkkää vauvakuplaa.

Mä en meinaan joudu lopun istukan kanssa tähystykseen, enkä kaavintaan.

Se loppu istukka meinaan tuli ulos ihan luomusti kotosalla tuossa yksi aamu pari viikkoa sitten.
Lääkäri oli sitä mieltä ettei se itsestään tule ja mulla oli tähystysaikakin jo annettu. Mutta niin se vaan tuli ja vitsit miten helpottunut olin.
Käytiin tietenkin lääkärissä tarkistuttamassa asia ja kyllä se poissa oli. Sain taputtaa itseäni olkapäälle miten kroppani hoiti sen spontaanisti itse ulos.



Meillä oli eilen 11v. hääpäivä, mutta emme juhlistaneet sitä mitenkään erityisemmin. Ensi kuussa lähdemme Ahvenanmaalle ja sitä pikku reissua odotamme innolla.
 
Ensimmäinen reissu perheenä :).


Tällä viikolla käytiin Tuomarinkylässä kahvilla josta ensimmäiset jutun kuvatkin ovat. Niin rakastan tuota miljöötä ja päiväkin oli upean aurinkoinen.

Mua huvitti kun aloin katsomaan kaikkia satoja kuvia mitä olen tässä taas ottanut viimeisten viikkojen aikana. Huomaa kyllä että minä olen meistä se kuka on kameran takana. Jellonasta ja Samusta on satoja kuvia ja mä taidan olla suunnilleen kolmessa kuvassa. Sen takia kuvissa nyt Samu enemmän onkin :).
Nyt on kyllä ihan pyydettävä että Samu ottaa musta ja Jellonastakin kuvia, täytyyhän äitikin vauva-albumissa näkyä :).


Täällä ollaan valmistauduttu ristiäisiin sen minkä olemme pystyneet. 
Käytiin katsomassa kirkon tilat missä ristiäiset vietetään, voileipäkakut ja kukat on tilattu ja kahvit, teet, keksit jne ostettu. 
Mä päätinkin tässä helpottaa tulevaa leipomisurakkaa ja päätin etten leivo nyt cake popseja mitä olin ajatellut. Meille on tulossa 30 vierasta ja uskon että ristiäisaamuna ja edellisenä päivänä meillä riittää niin paljon hommaa, että unohdan ne nyt näistä juhlista ja korvataan ne valmiilla kekseillä ja macaronsseilla :). Juustokakut leivomme kuitenkin itse.



Somettelu on jäänyt hurjan vähälle, mutta heti kun aikaa jää, lupaan laittaa meidän kuulumisia, useammin kuin nyt olen ehtinyt :)



Hyvää yötä!





Tiina





Facebook
Instagram























keskiviikko 2. elokuuta 2023

Kummikutsu

 



















Kummikutsu <3.


Meidän Jellonan ristiäiset ovat loppukuussa ja halusimme pyytää kummeja tavalla joka olisi muutakin kuin kysymys:
"Tulisitteko meidän pienen neidin kummeiksi"?


Näinpä tilasin netistä ihanat kummikutsukortit, ostin kauniit pienet rasiat ja silkkinauhaa, teetätettiin 4-D kuvat ja täytettiin rasia vielä suklaalla.

Näin oli meidän kummikutsut valmiina ojennettaviksi läheisille ystäville ketä kummeiksi pyysimme <3.


Ja he vastasivat kutsuun silmät kostuneina ja onnellisina "kyllä" <3.


Meidän Jellona saa neljä aivan ihanaa kummia, Karoliinan ja hänen miehen, sekä Helin ja hänen miehen <3.


Kastepapiksi tulee myös ystäväni kuka vihki meidät avioliittoon 11v. sitten <3.



Jellonan nimi on jo oikeasti rekisterissä. Ilmoitin hänet jo viime viikolla väestötietokeskukseen jotta saatiin hänelle Kelakortti Syyskuun Ahvenanmaan matkaa varten. Näin ei tarvitse jännittää ehtiikö kortti tulla ennen reissua jos nimi olisi ilmoitettu rekisteriin vasta ristiäisten jälkeen :).

Kortti saapui jo tämän viikon maanantaina, neidin ensimmäinen oma posti <3.

Nopeaa toimintaa oli :).



Nyt pitäisi selvittää mistä tilata hyvät voileipäkakut, tilata kukat (vaaleanpunaisia Hortensioita jos niitä vaan saa Elokuun lopulla), suunnitella makeat tarjottavat, kakut jne. jotka meinasin että tehdään itse. 
Vähän mietin jos tehtäisiin samat vadelma-valkosuklaa juustokakut mitä leivottiin Jellonan sukupuolenpaljastusjuhliin. Se on hyvä ja takuuvarma resepti millä olen aina onnistunut :).

Lisäksi mietin jos tehtäisiin cake popseja, niitä en ole ennen tehnyt joten ne täytyisi harjoitella kyllä joku päivä ennen juhlia osaanko niitä edes tehdä :). Helppoja niiden pitäisi ymmärtääkseni olla ja yhden helpon ja hyvänkuuloisen reseptin jo löysinkin.


Mun ja Samun juhlavaatteet kenkiä lukuunottamatta on ostettu, mutta itse pienen neidin juhlavaatteet on vielä miettimättä.
Samoin kastemekko. Kastetaanko hänet samassa suvun puvussa missä mm. minutkin on kastettu vai hankimmeko hänelle oman, yhden pitsisen mekon jota olen ihaillut.



Iloista päivää kaikille!






Tiina





Facebook
Instagram