torstai 24. tammikuuta 2019

Korurasia joka muutti kaiken





























Matti myöhäinen täällä hei!


Nyt kävi kyllä kerrankin semmoinen tuuri mulla, että voi juku miten iloinen voinkaan olla tästä löydöstä :).

Meinaan uudesta korurasiasta jota olen vuosia ihastellut somessa jonka sainkin nyt Suomesta ja vielä -70% alennuksella, voisi sanoa tässä kohtaa jo, "puoli-ilmaiseksi".


Kyseessä on siis MUJIn viidestä laatikosta koostuva korurasia.

Mikäli merkki on ihan uusi tuttavuus, suosittelen tutkimaan enemmän googlen ihmeellisestä maailmasta MUJIsta lisää!

Tämä arvostettu muoti- ja lifestyle-taloista tunnetty brändi tarjoaa minimalistisia ja todella kauniita tuotteita ja tavaroita arkeen.


Koska rakastan järjestelmällisyyttä ja haluaisin jokaisen kaapin (joka ei ole vielä järjestyksessä) järjestää uusiksi ja löytää kaikille tavaroille ja vaatteille juuri sen oikean tavan säilyttää.

Koruja olen säilyttänyt tähän asti useissa Iittalan Vitriini-rasioissa ja toki muutamat korut vieläkin niissä ovat, mutta tämä MUJIn korurasia on ollut mulla  p i t k ä ä n  hankintalistalla.

Jos jonkun ulkomaanreissun päällä MUJIn kauppa olisi ollut "matkan varrella", olisin tämän hankkinut jo aikaa sitten.


Viime lauantaina kotisohvalla aloin googletella saisinko tilattua netistä jostain näitä haluamiani rasioita ja google tarjosikin minulle ensimmäisenä sivua:
 MUJIn Pop up -myymälä Kampissa.

SIIS MITÄ, meillä täällä Suomessa?!!


Tämä Pop up -kauppa mikä oli Kampin keskuksessa kolmen kk ajan, oli mennyt multa aivan ohi.

Onnekseni kauppa oli seuraavana päivänä vielä viimeistä päivää auki.

No, sunnuntaina heti sen avattua soitin liikkeeseen ja kysyin mahtaako rasioita olla enää?

Sain vastauksen, että löytyy vielä kahta kokoa, joista toista on jäljellä kaksi ja toista neljä.

Koska kauppa oli viimeistä päivää auki, ei tuotteita varattu.

Siispä takki nopeasti päälle ja auto kohti Kamppia!


No, tunnin päästä Kamppiin päästyä en löytänyt kaupasta enää ainuttakaan rasiaa.

Kysäisin kuitenkin vielä myyjältä varuiksi asiasta ja sainkin mahtavan vastauksen:
"meillä on yksi, mallikappale tossa kassalla, jos tahdot saat ostaa sen -70% alennuksella".

Koska rasia oli kuin uusi, oli päätöksen teko todella nopeaa :).

Kerrankin mä löydän jotain alesta.

Hyllystä sattui löytymään vielä kolme erikseen myytävää "sisustaa" ja nappasin ne vielä -50% alella mukaan.

Hyvät uutiset eivät loppuneet tähän, sillä myyjä kertoi minulle, että ensimmäinen MUJIn liike Suomeen avataaan ensi syksynä, Kampin keskukseen.

Joten, ensi syksynä siis pääsen hankkimaan vielä sen toisenkin rasian mikä mulla oli mielessä!


Kun kotiin päästiin, halusin tietenkin heti laittaa korut nyt kunnolla paikoilleen ja tästä seurasikin hieman muutakin järjestelyä työ-pukeutumishuoneen puolella.

Pienillä tavaroiden vaihteluilla syntyi sekä uutta ilmettä, että samalla lisää järjestelmällisyyttä.


Kyllä mä mietin tuossa järjestellessä, että jos mä jotain meidän kotona muuttaisin, vaihtaisin alakerran pikku wc:n, sekä yläkerran kylpyhuoneen päittäin.

Yläkerran kylpyhuoneella isoine tasoineen ja monine laatikoineen olisi meidän alakerrassa niin paljon enemmän hyötyä ja käyttöä.

Siellä mahtuisi samassa tilassa olla niin korut, hajuvedet, hiustarvikkeet jne. 

Nyt olen lähinnä koittanut ripotella näitä tärkeysjärjestyksessä niin alakerran wc:n pieneen kaappiin, portaiden alla olevaan lipastoon, kuin pukeutumishuoneeseenkin.

Toimii se toki näinkin!

Koska tykkään vaihtelusta sisustuksessa ja välillä haluan, että tavaroita on mahdollisimman paljon kaappien sisällä, kun taas joskus on kiva vaihdella joidenkin paikkoja ja laittaa jotain kaapin sisältä myös esille.

Näin kävi nyt hajuvesilleni jotka ovat lähinnä olleet ängettyinä pieneen ahtaaseen koriin wc:n kaapissa.

Nyt nappasin keittiöstä yhden kirkkaan lasisen lautasen/tarjottimen ja laitoin tuoksut esille.


Mulla on selkeä visio mielessä millaisen kunnon pukeutumishuoneen haluan joku päivä, mutta vielä ei ole sen aika...


Mutta näin se yksi korurasia sai aikaan enemmän siivousta ja myllerrystä.

Tykkään todella paljon tuon rasian yksinkertaisesta ja pelkistetystä ilmeestä, mutta sen lisäksi nuo erikseen myytävät lisäosat rasian sisälle on ihan huippu juttu.

Eipä tarvitse kaivella jonkin purkin pohjalta monista nappikorviksista juuri niitä tiettyjä, tai puhumattakaan selvitellä kaulakoruja toisistaan.

Pysyy nyt ehjänä ja parempana kaikki!


Lisäksi vanha Nomesin pieni, kirkas korurasia sopii hyvin yhteen tämän uuden rasian kanssa!


Näin sitä voi kuulkaa olla yksi ihminen taas iloinen lisäjärjestyksestä kotona ;).



Mukavaa iltaa!





Tiina




lauantai 19. tammikuuta 2019

Uusi taulu olohuoneessa



















Aurinkoista lauantaita meiltä :).


Olohuone sai viikolla uutta ilmettä kun maalasin uuden taulun.

Samalla paikalla oli tätäkin ennen maalaamani taulu, mutta kun maalausinspiraatio syttyi viikolla ja kotoota löytyi valmiiksi taulupohjia, sekä maaleja, annoin inspiraatiolle vallan.

Näin syntyi uusi taulu.

Hieman isompi ja vaaleampi kuin edellinen maalaus.

Pientä vaihtelua olohuoneen ilmeeseen.


Saattaapi olla, että olohuone saa pian lisää uutta ilmettä kun pääs käymään eilen tiedättekö Ikean reissulla niin, että mä ostin meille uuden valaisimen :D.
Hupsis!
(lähdettiin vaan ystävän mukaan ostamaan hänelle kalusteita hänen uuteen kotiinsa)


Tosiaan lähdettiin Samun kanssa meidän ystävän mukaan kun hän lähti ostamaan uusia kalusteita uuteen asuntoonsa.

Minä sain itseasiassa suunnitella tämän ystävämme uuden asunnon sisustuksen <3 
ja ehdotin hänelle tiettyä lamppua jota olen itsekin katsellut jo parin vuoden ajan.


No, siinä kun Ikeassa valaisin osastolla oltiin ja kaikkien valaisimien ollessa -20% alennuksella tämän viikon (Ikea Family kortilla), päätin napata mukaan myös meille kotiin saman valaisimen, mutta vaan isommassa koossa.

Tätä kyseistä valaisinta ajattelin jo pari vuotta sitten meidän eteiseen, mutta ajattelin nyt katsoa ensin sopisiko se meidän olohuoneeseen..

Jos ei, täytyy sitten harkita eteiseen telineiden kasaamista ja valaisimen saamista korkeaan tilaan :).


Tämmöstä pientä "kevät sisustelua" täällä :).


Tänä aamuna nappasin pariovista havukranssit pois ja "joulusta jäljellä" on enää iso havukranssi ruokailutilan seinällä.
Sen lupasin Samulle pitää niin kauan kun tämän hetkiset valot (paristot) siinä kestää.

Eipä ne varmasti viikkoa enempää enää (onneksi :D) kestä, joten kohta joutaa sekin varastoon.


Täällä on todella upea aurinkoinen päivä, -13. 
Eilen illalla pakkanen kipusi meillä -23 asti, joka tuntui kyllä todella kylmältä.



Mulla olisi kaksi taulun maalausta edessä kun lupasin ystävällemme maalata taulut hänen uuteen kotiinsa <3.

Täytyy siis vetäistä taiteilijahousut jalkaan ja alkaa taitelemaan lisää!



Ihanaa viikonloppua!





Tiina









torstai 10. tammikuuta 2019

Winter wonderland





















Pieni luminen juttu väliin :).


Viikonloppu häämöttää jo edessäpäin ja meillä on mitä mahtavin talvi käsillä.


Mä oon viettänyt tänään vapaapäivää ja nauttinut tästä mielettömän kauniista talvimaisemasta kotinurkilla.


Kävin kuulkaa ostamassa ihan pulkan :D.

Vielä en sitä korkannut, mutta joku kiva ulkoilupäivä kera eväiden ja lämpimän kaakaon olisi aivan ihana <3.



Sitä odotellessa...



Tänään kuitenkin ulkoilin Iineksen ja Rasmuksen kanssa ja nyt se ei ollut kyllä koirat ketkä jäi vähän väliin "hidastelemaan" lenkkiä, vaan kyllä se tällä kertaa olin ihan minä itse.

Oli vaan niin paljon kuvattavaa :).



Näihin lumisiin kuviin ja tunnelmiin,

hyvää yötä <3.






Tiina





sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Puhtaat valkeat lakanat















Joulun jälkeen koti tuntuu taas niin raikkaalta kaikessa vaaleudessaan, mutta samalla hetken aikaa jopa "tyhjältä".


Joulua edeltävän ajan kun kotona oli useamman viikon parikin kuusta ja muuta joulusisususta, menee taas hetki, että silmä tottuu tähän normi-ilmeeseen.

Joskin, tästä nautin aivan suunnattoman paljon.


Rakastan tilan tuntua, sekä raikkautta.


Sitä itselle edustaa mm. puhtaan vaaleat lakanat <3.


Koska eletään kuitenkin vasta talvikautta ja edessä voi olla hyvinkin kylmä ja luminen talvi, pysyn silti vielä kaikessa rauhassa ns. talvisisustuksessa.

Lampaantaljat ja kranssit saavat vielä tovin olla ja kynttilöitä poltetaan paljon.


Vaikka kevättä kohti mennäänkin, en hötkyile kevään kanssa, talvi ensin ;).



Meidän viikonloppuun on kuulunut mm. kummitytön 7v. synttärit, ystäviä, kuin kotoiluakin. 
"Ruuanlaitosta koirien kanssa ulkoiluun ja sohvalla loikoiluun".




Ihanaa iltaa!





Tiina







tiistai 1. tammikuuta 2019

Uusi alku puhtaalta pöydältä


















Vuoden ensimmäinen päivä :).


Hyvää uutta vuotta 2019!



Meillä vuosi vaihtui todella rauhallisissa merkeissä kotosalla.


Tänään intouduttiin herättyämme tekemään pientä siivousta.

Perussiivouksen lisäksi sohva on nyt pesty ja hoidettu, kukat käytetty suihkussa, pölyt pyyhitty jne.


Meillä jäi ns.  jokavuotinen joulusiisvous tekemättä, joten nyt oli hyvä hetki siivota hieman perusteellisemmin. 
Vuosi on ihana aloittaa puhtaassa ja siistissä kodissa <3.


Aloitetaan uusi vuosi kirjaimellisesti puhtaalta ja uudelta pöydältä.


Pari vuotta oltiin kokonaan ilman olohuoneen pöytää ja aluksi oli ajatus, että Samu tekisi uuden, vähän samantapaisen kun tämä tilaamani marmoripöytä, Samu olisi vaan tehnyt kannen tammesta niinkuin meidän ruokapöytäkin on.
Mutta tämä marmori tuo taas kivaa uutta ilmettä kotiin, ei tule ainakaan liikaa puuta...


Tilasin pöydän jo itseasiassa pari kk sitten ajatuksella, että saadaan se jouluksi kun on talo täys porukkaa, mutta ensimmäinen pöytä saapui rikkinäisenä, koko pöytälevy oli halki, kahdessa osassa ja näin ollen jouduin reklamoimaan ensimmäisen pöydän ja uusi, ehjä pöytä saapui muutama päivä sitten.


Aluksi Samu ajatteli ettei pitäisi marmorista ennen kun tilasin pöydän, mutta nyt kun pöytä on paikoillaan, tykkäsikin siitä kovasti :).
Mahtavaa!

Mä tykkään myös todella paljon!


Nyt ei iso olohuone ole enää niin tyhjän näköinen :).


Uusi vuosi alkaa siis fressinä ja hymyssä suin täällä :) :).




Iloa päivääsi,






Tiina