torstai 15. kesäkuuta 2017

Be Fablo Forever
















FABLO


Tänään oli mun perusarjesta täysin poikkeava päivä ja erittäin ihana sellainen olikin :).

Jokunen tunti meni meinaan Fablossa ja tässä teille vähän kuvasadetta mitä kuvailtiin.
Siellä mä poseerasin keskellä vilkasta Mannerheimintietä, hih.


Oih, mitä mekkoja naiset olivat taas jälleen ommelleet. 
Niin ihailen heidän kädentaitojaan ja makua!!

<3

Ihan mielettömän kauniita ja erilaisia asuja!
Enimmäkseen mekkoja, mutta myös erillisiä hameita ja paitoja-/toppeja heidän valikoimistaan löytyy.

Ja kaikki ommellaan paikanpäällä, ihailtavaa!


Fablosta matka jatkui uuden yhteistyökumppanin luo, mutta siitä ensi kerralla :).


Aurinkoista iltaa!




Tiinamaria
(Style by Tiinamaria, FB & IG)



keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Takan edustan uusi lasi







Heissain :).

Pala palalta viimeisinkin "pala" on paikoillaan kevään lattiaremontin jälkeen.

Takaneduslasi!

Valkoinen, 6mm karkaistu lasi tilattiin Pikalasista omilla mitoilla.

Mietittiin kahden väliltä, kirkkaan ja valkoisen. Päätös oli kuitenkin helppo ja valkoinen lasi miellyttää enemmän. Kirkas kun siftaa aina vihreään..

Vanhassa ruokailutilassa mikä oli vielä tumman lattian kanssa (sekä erittäin eri näköinen muutenkin :D) oli perus rosterialusta ja sitä en haluttu enää laittaa takaisin.

Vuodessa on kyllä muuttunut koko alakerran ilme totaalisesti!

Miten on voinutkaan maku muuttua niin paljon siitä mitä se oli 10v sitten milloin sisustettiin ensimmäistä yhteistä kotia mieheni kanssa.

HUI!

Uusi lattia ja ruokailuryhmä mikä on erittäin hallitseva meidän koko alakerrassa on jo itsessään muuttanut ilmeen totaalisen erinäköiseksi. Toki piensisustus on muuttunut myös pikkuhiljaa selkeämmäksi ja erilaiseksi.

Tykkäisin vieläkin selkeämmästä ja modernimmasta ilmeestä mitä nyt on, mutta tähän olen tässä kodissa tyytyväinen. Kuitenkin kokonaisuus on mikä ratkaisee ja sisustus sopii mielestäni hyvin talon muuhun henkeen. 
En voisi pelkkää modernia ilmettä kuvitella koko talon sisäosaan koska ulkopuolikaan ei moderni ole :).

Näin on hyvä, ihan pari asiaa muuttaisin korkeintaan tällä hetkellä kalusteissa.

Tähän vaaleaan ilmeeseen olen kyllä todella tyytyväinen!


Iloa päivääsi!



Tiinamaria
(Style by Tiinamaria, FB & IG)



sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Viikonloppu kuvina













Aurinkoista sunnuntaita :).

Tässä oli vähän meidän viikonlopun tunnelmia - kuvat saavat puhua nyt puolestaan.

Perjantaina käytiin illalla Kaivopuistossa (Hki) katsomassa lentonäytöstä. Olihan meteli, mutta niin mielettömän upea esitys! 
Hyvä ystäväni poikansa kanssa oli mukana ja meillä oli oikein hauska ilta.

Eilinen meni kotona ja tänään käytiin taas Helsingissä, Vuosaaressa koiria uittamassa. Ihana ilma oli ja koirat tykkäs kahlailla vedessä ja nähdä koirakavereita.

Nyt ruuanlaittoon :).

Ihanaa iltaa!



Tiinamaria
(Style by Tiinamaria, IG & FB)





perjantai 9. kesäkuuta 2017

Uudet kulmat - Microblading & ShBrows

















*ShBrows - Microblading kulmat


Tänään oli jännä päivä ja yksi haave toteutui <3.

Pitkään olen Microblading-kulmia haaveillut ja aikani tutustuin niihin ja etsin hyvää tekijää.

Tekijöitä on varmasti näissäkin niinkuin kaikissa asioissa ja aloilla ihan laidasta laitaan ja tämä on semmoinen asia mistä en tingi. 
Jäljen ja laadun on oltava täydellistä ja ammattitaidolla tehty. 

Mikäs muu se perfektionistille sopisi ;).

Tutustuin netissä useampaan paikkaan ja eräs tuttuni suositteli mulle ShBrowsia Tuusulassa.


Eli mitä on Microblading ja millä ShBrows sen tekee?

Microblading on kulmamuotoilua jolla saadaan tehtya kauniit, persoonalliset ja luonnolliset kulmat.
Pigmentit joita ShBrows käyttää yhteistyössä SharpBrowsin kanssa ovat 100% luonnollisia eivätkä ne ole haitallisia iholle.
Kaikenkaikkiaan toimenpide on hieman kuten tatuoiminen, mutta siinä on hyvin suuria eroja pysyvään pigmentointiin verrattuna, nimittäin oikein tehtyinä väri häviää ihosta kokonaan n. vuodessa.
Tämä tarkoittaa sitä, että jos tulosta haluaa ylläpitää, täytyy kulmiin tehdä uusi käsittely n.10-12kk jälkeen ensilaitosta.

Myös vahvistus on olennainen asia Microbladingia.

Eli mä kävin tänään ja kaksi kertaa käyn myöhemmin vahvistuksessa joista toinen tehdään 5 viikon päästä. 


Mua ei jännittänyt yhtään. 
Olin todella luottavaisin mielin ammattilaisen käsissä :).

Luotin Saaraan niin paljon, että annoin hänelle vapaat kädet tehdä - kunnon ammattilainen kyllä näkee mikä olisi paras muoto ja tummuus kenellekkin.

Toimenpide kesti kaksi tuntia.
Mua se ei sattunut. Osa on sanonut, että sattuu jonkin verran, mutta mua ei sattunut. Tämä johtuu varmasti niin ihotyypistä kuin tekijästä. 
Kulmat puudutetaan, mutta alku joudutaan tekemään ilman puudutetta.

Eli nämä ovat vasta tänään tehty ja tulee tästä muuttumaan. Väriä lähtee ihon parantumisen myötä ja tämän vuoksi vahvistuksessa juuri käydään.

Malli on mun mielestä täydellinen. Se on tehty omien kulmien mukaan antamaan vaan lisää syvyyttä ja väriä niihin.

Mun omat kulmat ovat ilman väriä aivan olemattoman vaaleat. Ennenkuvissa väri ei ole edes luonnollinen koska kulmani on värjätty vasta pari viikkoa sitten. 
Ilman kulmien kestovärjäystä ja meikkikynää kulmani ovat aivan "näkymättömät", tai olivat, eivät muuten enää ole :).

Ihanaa!

Kuvat ovat tarkkoja tarkemmat enkä lähtenyt niitä muokkaamaan (vaikka ihoni kaikki virheet näkyvätkin :D) koska haluan, että todellinen tulos näkyy teille oikeana.

Ennen ja jälkeen kuvien ero on huima. Toki pitää muistaa, että nämä tästä muuttuu ja haalenee ja vahvistuksissa vielä käyn jonka jälkeen ne taas muuttuvat.

Nyt odotan kun iho paranee ja pääsen näkemään lopputuloksen niin meikittä kuin meikin kanssa. 
Aiheeseen palataan siis vielä myöhemmin :)!

Todella tyytyväinen olen kyllä tähän mennessä. Saaran tapasin ensimmäistä kertaa ja miten ihana & symppis ja ennenkaikkea ammattitaitoinen tekijä.

"Kymmenen pistettä ja papukaijanmerkin" saa kyllä Saara ja ShBrows.

Saara avaa muuten Helsinkiin, Töölööseen kesän lopussa uuden hoitolan. Facebookista voi seurata milloin ja mihin tämä uusi liike aukeaa :).

Mulle jäi kaikinpuolin todella hyvä fiilis näistä kulmista ja Saaran tiedosta ja ammattitaidosta ja ihan sydämeni pohjalta (enkä yhteistyön takia) voin suositella Saaraa.

Kiitos vielä Saara <3.

* Microblading-kulmat saatu blogiyhteistyön kautta

(Kuvat: Anna P)



Tiinamaria
(Style by Tiinamaria, FB & IG)






torstai 8. kesäkuuta 2017

Welcome to my tiipii











* Happy Doggie - tyynynpäälliset
Happy Doggie - Tiipii


Kesä tähän mennessä ei kovin lämmin ja kesäinen ole ollut.

Sitä intiaanikesää odotellessa ;)

Eilen oli mahtava ilma ja mehän siitä nautittiin koirien kanssa terassilla.

Terassin kalusto on sitten viime postauksen lisääntynyt aivan mielettömän ihanalla Happydoggie Tiipiillä ja saman sarjan tyynyillä (tyynynpäälliset).

Kuoseja on paljon muitakin, mutta tämä mustavalkoinen sopii täydellisesti meidän kodin muuhun sisustukseen, niin sisällä kuin ulkona.

Kesällä Tiipii saa olla hyvillä ilmoilla terassilla, mutta muuten sitten sisällä.

Tiipii tajuttiin heti kenelle se on tarkoitettu :).
Ei mennyt kuin yksi hetki kun sen terassille laitoin kun siellä kävi kaikki kolme vuorotellen varjossa löhöilemässä.

Illalla kutsuin Iinestä missä tämä on kun pojat olivat näköpiirissäni. Iinestä ei näkynyt missään, eikä reagoinut kutsuun. Kun menin katsomaan onko jäänyt vahingossa oven taakse jonnekkin, löytyikin neiti nukkumassa sikeässä unessa Tiipiistä.
Tämä kertonee tyytyväisyydestä uutta tiipiitä kohtaan.

Siitä tuli nyt Iines-inkkarin lempipaikka <3.

Kesän jälkeen täytyy miettiä mihin Tiipii sijoittuu pysyvästi sisällä kun meillä näitä koirien omia paikkoja on jo parikin :D. Nyt se on ollut ruokailutilan-terassin oven lähettyvillä jotta se on helppo siirtää ulos.


Mutta niin I H A N A, eikö :)?

Happydoggiella on omat facebook sivut josta näkee eri kuoseja ja tiedustella voi myös
sanda@happydoggie.fi.

Suomalaista käsityötä taas parhaimmillaan - love it!


Näihin suloisiin kuviin, ihanaa iltaa :).



*saatu blogiyhteistyön kautta Happydoggielta



Tiinamaria
Style by Tiinamaria, FB & IG)




tiistai 6. kesäkuuta 2017

Hyvästi halkeileville ja katkeileville kynsille






  

* Trind kynsien- ja käsienhoituotteet


Lukiko maahantuoja mun ajatukset??

Tämä oli mun ajatus kun postissa tuli ihana paketti yhteistyökumppanilta.
<3

Siinä missä hampaat ja hiukset ovat mulle ehdottoman tärkeät kauneusasioissa ovat myös kynnet.

Niiden ei tarvitse aina olla lakatut, eikä mulla todellakaan aina ole, mutta siistit niiden pitää olla.
Se on asia mihin kiinnitän itse myös monesti huomiota muissa ihmisissä ja ihailenkin niitä ihmisiä ketkä jaksavat laitattaa kynsiään jatkuvasti viimeisen päälle.

Mulla on ollut elämäni aikana yhdet rakennekynnet ja se ei ollut mun juttu. Ehkä mä olin niihin turhan laiska..

Mutta sen sijaan kynsilakoilla on kiva "leikkiä", niilläkin saa huolitellun näköiset kädet.
Toki ihon kosteus-kuivuus näkyy myös käsien iholla ja kynsissä, sitä ei saa unohtaa.

Mulla on aina ollut yksi ongelma kynsieni kanssa.

Kynteni kasvaa nopeasti ja paljon, se ei ole se ongelma vaan niiden pitkänä ja hyvänä pysyminen.
Ongelma on nimittäin mulla aina ollut niiden katkeaminen ja halkeilu.

Juuri kun olen saavuttanut sen kivan pituuden riittää yksi pieni tökkäisy kynnellä ja se halkeaa tai katkeaa heti.
Itsekin olen tajunnut, että ne ovat niin kovat (ja kuivat?) ettei ne jousta yhtään.

Tämä yllätyspaketti oli todellakin erittäin tervetullut.

Perinteistä kynnenkovettajaa olen kokeillut useastikin, mutta siitä mä en ole saanut apua.

Nyt tein ohjeiden mukaan kynsien hoidon.

Pientä vaivaa se tarvitsee, mutta kaiken sen pienen vaivan arvoinen.


Miten tämä "tehokuuri" kynsille siis tapahtuu?

Trind Nail Repair kynnenvahvistaja on hoitotuote jota tulisi käyttää kahden viikon jaksoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäisenä päivänä levität tuotetta kerroksen kynsillesi. Toisena päivävä poistat  vanhan kerroksen esim. Trind Aceton Free Remover asetoonittomalla kynsilakanpoistoaineella ja levität uuden kerroksen Nail Repair kynnenvahvistajaa kynsillesi. Tämä toistetaan ainakin kahden viikon ajan ja kuitenkin pisimmillään kolmen viikon ajan.

Toisin kuin kynnenkovettajat markkinoilla, jotka liimaavat kynnen kerrokset toisiinsa kiinni (jolloin luonnolliselle kynnen kosteudelle ei jää tilaa) ja tekevät kynsistä kovat, Trind Nail Repair kynnenvahvistaja vahvistaa (kovettamatta) jokaista kynnen kerrosta ja pitää huolen, että kynnen kosteus pysyy kynsikerrosten välissä,

No ilmankos ne kynnenkovettajat eivät ole toimineet mulla, mähän kovetin vaan entisestään mun jo valmiiksi kovia kynsiä. Joustavuutta ne nimenomaan olisi aiemmin jo tarvinnut!


Trind Cuticle Balsam puolestaan kosteuttaa kynsinauhoja. Balsami on nopea ja helppo käyttää. Levitetään kynsinauhoille minuutin ajaksi jonka jälkeen ylimääräinen balsami hierotaan kynsinauhoille ja ympäröivälle iholle, kunnes kynsinauhat ovat täysin kuivat. Koska tuote on vesipohjainen voi kynnelle levittää heti käytön jälkeen kynsilakan tai kynnenvahvistajan.

"Helppoa kuin heinän teko" ja kädet kiittää :).


Nail Magic Buffer taikaviila antaa huikean viimeistelyn kynsille.

Tätä mä en ollut myöskään ikinä käyttänyt ja kyllä tää "pesee" mennen tullen perusviilat!

-Musta osa poistaa epätasaisuudet kynneltä ja tekee kynsistä sileät ja tasaiset.
-Valkoinen osa on tarkoitettu aktivoimaan kynnen sisäistä kosteutta. 
-Pitkä, harmaa puoli jakaa tasaisesti kynnen kosteuden joka puolelle. Se saa aikaan uskomattoman kiillon.

(Musta osaa voidaan käyttää vain kerran kuussa, valkoista ja harmaata niin usein kuin on tarpeen.)


Mun kädet on täynnä leikkausarpia niin pääli- kuin sisäpuolelta ja myös siksi on ihanaa, että edes kynnet voi antaa siistimmän kuvan käsistäni :).


Näitä tuotteita suosittelen ehdottomasti mikäli sulla on yhtään samoja ongelmia kynsissä kuin mulla.
Oli kaiken sen pienen vaivan arvoinen. Tätä tulen toistamaan jatkossakin jotta saan pidettyä kynnet joustavina ja hyvinvoivina!


(Jälleenmyyjät: Sokos, Emotion, Stockmann, Prisma ja kosmetiikan erikoisliikkeet)


*tuotteet saatu maahantuojalta



Aurinkoista iltaa :)



Tiinamaria
(Style by Tiinamaria, FB & IG)


torstai 1. kesäkuuta 2017

Elämäni ensimmäiset lasit







Lasit - Instrumentarium


Pikapikapostaus :)

Uusi asuste muiden joukkoon.

Niinhän siinä kävi, että näöntarkastuksesta selvisi mun tarvitsevan lasit, elämäni ensimmäiset lasit.
Lukulasit nämä ovat ja täytyy myöntää, että huomaan kyllä selkeän eron laseilla ja ilman.

Enpä ole tässä nyt meikkaillut hetkeen joten kuvaksi sai kelvata nyt ihan naturelli kuva :).

Vielä on opeteltavaa näissä, mutta enköhän mä pian näihin totu.

Otin kahdet lasit samalla koska Instrumentariumilla oli juuri loistava tarjous. Toiset oli melkein ilmaiset.

Lähes samanmalliset, toiset ovat vaan mattamustat ja toiset kiiltävät. 
Se olikin se vaikein osuus, mitkä lasit mulle sopii. Valehtelematta yli tunnin kyllä sovitin laseja, heheh :D. 


Kesäkuun ensimmäinen päivä, sään puolesta ei uskoisi, aamupäivällä oli meillä +6 ja vettä on tullut koko päivän.

Säästä huolimatta iloa päivääsi!


<3




Tiinamaria
(Style by Tiinamaria, FB & IG)