maanantai 1. joulukuuta 2025

1. Joulukuuta

 


























1. Joulukuuta <3.


Linus täytti viime viikolla 3kk:tta ja vasta tänään olin ensimmäistä kertaa yksin lasten kanssa kun Samu oli töissä. Vanhempani ovat olleet meillä viime viikkoon asti aina Samun ollessa töissä täällä mun apuna. Haavan takia siis! 
Nyt haavan tilanne on sen verran hyvä, että saan jo nostaa ja kantaa Leonaa ja muutenkaan mun ei tarvitse haavaa enää niin paljon varoa. 
Kokonaan haava ei ole vielä sulkeutunut, mutta ei puhuta enää toivonmukaan kun päivistä tai viikosta-kahdesta, kun haava on kokonaan parantunut!

Tästä viikosta eteenpäin käyn vaan kerran viikossa Jorvissa haavanhoidossa, muuten Samu hoitaa sitä päivittäin.
Ja mä saan käydä taas joka päivä suihkussa, tämä on niin IHANA juttu!



Toki olen ollut lasten kanssa useita kertoja viikossa yksin aina kun Samu on käynyt kaupassa, pesemässä auton jne. Mutta tästä päivästä eteenpäin palataan nyt normaaliin arkeen. 

Vanhempani tuntien, kyllä he varmasti tulevat Leonaa välillä silti viemään puistoon jne.

Mutta haavan takia en enää apua tarvitse, vaan pystyn hoitamaan yksin meidän arkiset askareet ja lasten hoidot :).


Tänään pikku tonttu avasi joulukalenterin ensimmäisen luukun heti aamulla.

Ikkunasta yritettiin myös kovasti tonttuja nähdä. "Äiti, missä tontut on"?

Tonttuja ei nähty, mutta sen sijaan eilen meidän ikkunasta näimme kun "Petteri" (peura) oli takapihalla. Onneksi laitoin jouluvalot sen verran korkealle puskiin, olisi muuten ollut 1000:lla ledillä koristeltu peura!


Leona on koristellut oman kuusensa jo 
M O N T A kertaa :D. Koristeet ovat välillä kaikki kuusen latvassa, ja seuraavana päivänä taas uudella tavalla.
"Äiti, koristellaan taas kuusi".

Olohuoneen iso kuusi saa olla onneksi jo rauhassa, mutta kyllä siitä alkuun hieman neuvotteluita käytiin ;).


Mukavaa alkavaa viikkoa!







Tiina





Facebook
Instagram

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti