Minkälaista siellä oli, marraskuun viimeisellä viikolla?
Ensimmäiset kolme päivää oli ihan todella lämmintä, täysin kesä, mittarilukema oli näinä päivinä +22c - +25c. Lämpöä riitti näinä päivinä aina iltaan asti eikä pitkää vaatetta tarvinnut. Kesävaatteilla mentiin aamusta iltaan.
Sitten asteet laski, paljon. Yöllä oli ollut vain +6c ja päivän lämpötila heilui +9c - +12c välillä. Todella raaka pohjoistuuli teki ilmasta todella raa'an ja kylmän. Onneksi olimme tähän varautuneet ja ottaneet vaatteita sen mukaan. Tätä kylmää säätä kesti kaksi vuorokautta, jonka jälkeen alkoi taas lämmetä. Ei päästy enää alkupäivän lukemiin, mutta +19c. Tällöin illalla piti laittaa neuletta ja farkkua päälle, mutta päivällä kesämekossa tarkeni todella hyvin.
Vettä satoi koko viikon aikana ehkä 10 pisaraa ja senkin ajan olimme syömässä. Eli voi melkein sanoa ettei vettä satanut yhtään!
Vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi ja kiertelimme todella paljon saarella, yli puolen välin saarta vuorilla asti.
Saimme nähdä todella sen aidon Rodoksen ja miten paikalliset elävät. Kun turisteja ei ole kun "pari bussillista koko saarella". Saimme olla kaupunkia lukuunottamatta lähes joka paikassa yksin. Kaikilla nähtävyyksillä oli korkeintaan pari muuta turistia meidän lisäksi.
Päivisin paikalliset istuivat kahvin äärellä ravintoloissa tunnista toiseen. Perjantaina oli nuoriso kokoontunut Mäkkärille ja aikuiset viinibaareihin. Sunnuntaina "mikään" ei ollut auki, ihmisillä oli kirkkopäivä jonka jälkeen he menivät pöytävarauksella syömään. Oltiin juuri tuolloin sunnuntaina vuorilla ajelemassa ja todella saimme nähdä sen että kaikki paikat ovat kiinni ja ne pari ravintolaa mitkä vaan sunnuntaina olivat auki, oli kaikki täynnä. Kuusi tuntia ajettiin kylästä kylään etsien ruokapaikkaa. Kaikki oli kiinni lukuunottamatta niitä kahta ravintolaa Apollonan kylässsä. Toinen niistä otti meidät vastaan jos meille kävisi ravintolan "epävirallinen" pöytä siivouskomeron ja (juoma)kylmäkaappien edessä. Tämä kävi meille, olimme nälkäisiä. Leonalla toki oli omat ruoat mukana! Täältä saimme koko viikon ystävällisintä ja vieraanvaraisinta aitoa Kreikkalaista palvelua ja hyvää perinneruokaa. Samu ojenteli tarjoilijoille aina juotavia mitä muut asiakkaat tilasivat ja meidän yhteistyö sujui mutkitta :D. Ihania ihmisiä ja ihanaa ruokaa!
Suomestahan mentiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Rodokselle marraskuussa ja ainoastaan aurinkomatkojen kautta. Normaali sesonki loppuu lokakuussa, eli koko saari, kaikki hotellit, kaupat jne. mitkä turisteille on tehty, oli kiinni. Kaikki meni kiinni Lokakuussa. Ainoastaan Rodoksen kaupungissa oli muutama hotelli auki. Ja ravintoloita maksimissaan 10. Vanhassakaupungissa nähtiin kaksi ravintolaa ja kauppoja kolme auki. Muuten myös koko vanhakaupunki oli täysin eleetön.
Meidän hotelli oli Best western plaza ja se oli sijainniltaan oikein hyvä ja muutenkin ihan perustason keskustan hotelli. Yksi uima-allas, jossa ei uitu kun vesi oli viileää, mutta sen sijaan "ulkoporeamme" oli lämmitetty ja siinä käytiin kerran. Pääsi meidän vesipeto loiskuttamaan vettä :).
Filerimoksen luostari, Kallithea Springs ja Luolakirkko, näissä käytiin. Filerimoksen luostarilla olen käynyt viimeksi joskus ehkä 12-vuotiaana ja ajatella että ollaan silloin poljettu pyörillä keskikesän kuumuudella sinne perheen kanssa :D. "Pyöräretki jota en ikinä unohda", muutama kiukku saattoi silloin tulla :D.
Nyt ihan autolla ylös vuorelle mentiin ja vastassa meitä oli riikinkukot jotka ei pelännyt yhtään ja vuohia.
Yhdessä kylässä nähtiin (aitauksissaan) peuroja, lampaita, vuohia, kanoja ja aaseja. Leonan kanssa päästiin taas aaseja rapsuttelemaan.
Läheltä piti myös vuorilla, ettei jouduttu peurakolariin kolmen todella ison peuran kanssa. Tämä säikäytti todenteolla, mutta kun tilanne oli ohi, saatiin me hetki ihailla näitä valtavan upeita peuroja. Suomessa meillä ei sitä rotua taida edes olla, isoja sarvipäitä olivat.
Taivas oli monena päivänä aivan sininen ja meri niin uskomattamon turkoosi. Meressä ei uitu vaikka moni paikallinen näytti niin tekevän.
Paikallisten pukeutumista oli hauska seurata. Ehkä 50% heistä kulki aivan kesävaatteissa, shortsit ja t-paita päällä, kun taas toinen 50% untuvatakissa ja pitkissä housuissa.
Mummi löysi kolme ihanaa tyynynpäällistä heille kotiin. Me ei ostettu Samun kanssa itsellemme tai kotiin mitään, mutta sen sijaan Leonalle löytyi kyllä vaikka mitä ihania juttuja.
Coconut (keskustassa) on todella kiva lastenvaatekauppa josta löytyi Leonalle aivan ihana vaaleanpunainen turkki. Hän hauskuutti meitä ja myyjiä kaupassa, hän oli kuin vanha shoppailija ja katseli vaatteita, mitä hän ei todella ole, koska olen tilannut netistä suurimman osan hänen vaatteistaan.
Little Fox (keskustassa) on ihana pieni lelukauppa joka myy ns. hyvää tavaraa, ei mitään "halpis krääsää". Sieltä tuli ostettua Leonalle muutamia juttuja kuten esim. leikki astiasto pukinkonttiin, tonttutyttö pehmolelu jonka saa joku sunnuntai joulusukassa, ikkunatarrat ja nuken joka oli kuin Leonan kopio. Kirkkaan siniset silmät ja samanväriset hiukset, se oli meistä aivan kuin Leona nukkena. Me ei voitu jättää sitä nukkea kauppaan, mutta sen Leona saa aikaisintaan 2-vuotiaana. Se on tarkoitettu vähän vanhemmalle lapselle ehkäpä..
Moustakas (Koskinou tai ihan siinä lähellä) on iso kolmikerroksinen lelukauppa. Tänne pitää mennä autolla, mutta on todella upea lelukauppa. Jos syyskuussa siellä oli mm. nukkeja mun arviolta 100 erilaista, oli niitä nyt ainakin puolet enemmän.
Myös Jumbossa käytiin ja se joulutavaran määrä yllätti meidät täysin, sitä oli valtavan paljon ja mm. Pähkinänsärkijöitä oli joka koossa ja värissä. Pähkinänsärkijät näytti olevan "se heidän juttu", niinkuin meillä tontut.
Jumbosta ostettiin muutamalla eurolla Leonalle jouluinen palapeli ja pakettikortteja jotka maksoi ehkä parikymmentä senttiä. Jumbo on "halpaa kiinatavaraa", ei ehkä niinkään omaan makuun, mutta haluttiin näyttää se mummille ja olihan se näin joulun alla kaiken sen joulutavaran takia lähes nähtävyys.
Yhtenä iltana mummi jäi hotellille katsomaan Leonaa hänen nukahtaessaan yöunille ja me päästiin Samun kanssa kaksisteen kaupungille. Käytiin Samun kanssa bussiaseman kulmilla meidän lemppari pitagyros paikassa, Stekissä. Sieltä saa kyllä saaren parhaat pitagyrokset ja hinta oli nyt 3,80€.
Äitini sisko oli ystävänsä kanssa myös samaan aikaan meidän kanssa Rodoksella, samassa hotellissa, joten välillä käytiin myös heidän kanssaan syömässä, kahvilla, churroilla Pinocchio kahvilassa jne. Churrot olivat täällä muuten älyttömän hyvät!!
Leikkipuistoilua Leonan kanssa useampana päivänä ja askelia ja kilometrejä tuli tällä matkalla paljon.
Kannattaako marraskuussa Rodokselle mennä?
Jos et kaipaa ihmisvilinää ja turistikauppoja, etkä tarvitse välttämättä aurinkolomaa, vastaus on ehdottomasti KANNATTAA!
Kolmena-neljänä päivänä seitsemästä näin ihmisiä hotellin uima-altaalla ottamassa aurinkoa. Eli kyllä siinä varmasti tarkeni kun bikineissä näytti olevan. Mutta sää voi olla myös kylmempi. Eli aurinkolomalle ei marraskuussa kannata lähteä, vaikka viikko ennen meitä asteita olikin ollut +27c useampana päivänä.
Plussat ja miinukset marraskuussa:
+ halvat matkat verrattuna sesonkiin
+ ihanan rauhallista
+ mahdollisuus nähdä aito oikea Rodos ilman turisteja
- muualla kuin keskustassa ei ole "mikään auki". Joku ruokakauppa ja kahvila korkeintaan (ei su). Eli jos auton vuokraa, tämä kannattaa ottaa huomioon ja varata mukaan varuiksi eväät.
-ruokaravintoloita olisi voinut olla enemmän auki keskustassa, niitä pitää aluksi vähän etsiä
Mutta ehdottomasti lähdettäisiin marraskuussa uudelleenkin Rodokselle. Me tultiin viimeisellä lennolla Suomeen torstaina ja kone tuli sinne lähes tyhjänä, vain muutama (luultavasti) kreikkalainen palasi kotiin.
Ikinä ennen en ole Rodoksen lentokenttää nähnyt tyhjänä, missä vain kaksi konetta on kentällä.
En ole vanhassakaupungissa kävellyt "yksin", niin että korkeintaan muutama paikallinen ja pari turistia tulee vastaan.
Me nähtiin ja koettiin juuri se Rodos mitä matkalta odotimme, aidon Rodoksen ilman turisteja.
Takana on siis erittäin ihana ja onnistunut loma ja viikko <3.
Tarjalle Rodokselle terveisiä <3. Hän on yksi teistä ihanista lukijoistani jonka tapasin ensimmäistä kertaa kasvotusten. Tarja on asunut Rodoksella vuosikymmeniä ja olemme pitäneet hänen kanssaan yhteyttä silloin tällöin. Nyt tapasimme hänet <3.
Tiina
Facebook
Instagram
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti