sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Kaksi yötä Ikaalisissa

 












































"Äkkilähtö Ikaalisten kylpylään".

Keskiviikko iltana klo:22.00 aikaan varattiin vielä loman loppuun kahden yön matka Ikaalisten kylpylään. To-la olimme viettämässä vielä loman viimeisiä päiviä tutuissa maisemissa.

Olimmehan vasta viikko sitten siellä...


Tällä kertaa olimme kuitenkin kaksi yötä ja se oli kyllä ihan ehdoton meillä. Kun perheessä on vuoden ikäinen taapero joka nukkuu päivässä vielä kahdet päiväunet, jää yhden yön lomalle aivan liian vähän aikaa, oikeastaan ihan kaikkeen. Kylpylässä oloon nyt varsinkin.
Tämä kaksi yötä oli kyllä todella hyvä ja sillä mennään jatkossakin. Siinä ehti rauhassa olla niin kylpylässä, syömässä ja nauttia myös niin kauniista ja kivasta Lakeside suite huoneesta.

Viimeksi oltiin Lakeside suite 3:ssa ja nyt oltiin 4:ssa. Kummastakin oli kyllä yhtä hyvät näkymät!

Tähän majoitukseen/huonetyyppiin olisi kuulunut se "parempi" Premium aamupala, se kokeiltiin viimeksi. Nyt haluttiin kokeilla se ns. normi aamupala ja tykättiin siitä enemmän, joten syötiin kumpanakin aamuna "normi" aamupala. 


Leona tarkasti heti saavuttuamme minibaarin sisällön ja huoneen siisteyden. Kylpylähotellin tiloissa olevat norsu ja sarvikuono saivat haleja, pusuja, paijausta, sekä inuinut (eskimopusut nenällä nenään). Siis miten suloista, taisi vähän äidin silmät kostua <3. 


Kun saavuttiin torstaina Ikaalisiin, satoi vettä aivan kaatamalla. Kahden tunnin kylpylässä olon aikana oli sade loppunut ja perjantaina sää oli todella hyvä. Sain puolen tunnin ajan nauttia auringosta terassilla ihan yksin kun Samu oli Leonan kanssa päiväunilla. Tämä oli loman ainut hetki aurinkotuolissa ja se oli mukavan rentouttavaa olla vaan hetki. 
Leonan kanssa kun muuten etsitään aina sitä varjoisaa paikkaa.


Meillä oli kaikenkaikkiaan ihan älyttömän ihana Ikaalisten pikku loma. Ja koko neljän viikon kesäloma muutenkin! 

Joka tänään päättyy.

Huomenna on paluu töihin ja arkeen :).



Paljon tehtiin ja nähtiin loman aikana, ihana loma!


Nyt nukkumaan, hyvää yötä :).






Tiina






Facebook
Instagram


























4 kommenttia:

  1. Moi! Oho, miten sattuikin, että oltiin samaan aikaan Ikaalisissa kylpylävieraina ☺️ Minä olen se sama, joka kyseli sulta aiemmassa julkaisussa, että kannattaako Suiten palju vuokrata. Me oltiin Suite 5:ssa ja vuokrattiin palju, jossa oli ihana kylpeä illan hämärtyessä ja aamulla sinne sai laittaa lapset (4 & 6v) purkamaan energiaa ennen aamupalaa. Suosittelen! Ihanaa syksyn jatkoa ja toiveena blogiin lisää lomakohdesuosituksia ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa🤗. Eikä, niinkö, no tehän olitte naapurissa kun me oltiin Suite4:ssa 🙂. Näitkö meitä, "saa vetää hihasta" jos vastaan tullaan🙂? Ihana kuulla että tykkäsitte. Me tykättiin kyllä myös ja tekisi mieli vielä loppu vuodesta mennä viikonlopuksi🐳💦. Kiitos ja ihanaa syksyä teille myös🤗🍂. Ja kiitos toiveesta❤️. T:Tiina

      Poista
  2. En halunnut häiritä, kun lomalla olitte ☺️

    VastaaPoista