Meille tulee vauva

Yli puolen välin ollaan <3.

Kunhan kaikki menee loppuun asti hyvin, odotetaan meille Heinäkuulle vauvaa <3.

Olin ollut aikeissa kertoa tämän teille jo hyvin paljon aiemmin, siitäkin huolimatta mitä meille viime raskaudessa ja Linnealle kävi. 

Olin aikonut kertoa tämän suunnilleen viikolla 14, mutta sitten (taas) matkaan tuli yllättäviä tekijöitä jotka säikäytti meidät perinpohjaisesti ja päätin vielä odottaa hieman asian julkaisun kanssa. 

Nyt on 22 viikkoa takana ja raskausviikko 23 menossa. 

Mutta palataampa ihan alkuun :). 

Linnean syntymän jälkeen jouduttiin reilu 2kk:tta odottaa että saatiin lupa aloittaa uuden vauvan yrittämistä. Kävin kolmessa raskauden jälkitarkastuksessa ennenkuin saatiin lupa. 

Fyysinen puoli saatiin kuntoon mulla nopeasti, mutta kuten arvata saattaa, on henkinen puoli ollut tässä vaiheessa vielä kovilla, mutta meille tämä oli oikea ratkaisu aloittaa uusi yritys heti kun mahdollista. Tämä antoi meille toivoa. 

Tällä välin tikutin testiin ensimmäisen luomu ovulaation. Siitä huolimatta että sain ainakin yhden luomu ovulaation testiin, juteltiin lääkärin kanssa että voisin ottaa saman lääkkeen jota Linnean yrityksessä söin joka vain vähän buustaa ovulaation tulemista mikäli lääke toimii. 

Minulla lääke toimi erinomaisesti jo Linnean kanssa. Jopa minimi annos jouduttiin tällöin pienentämään puoleen. 

No nyt toisessa yrityksessä oli aivan sama juttu. Kolmannesta kuukaudesta se sitten tärppäsi. (Linnean kanssa tärppäsi neljännestä kuukaudesta). 

Marraskuussa tein positiivisen raskaustestin. 

Kun raskaustestiin kaksi viivaa tuli, oli tunteet sekavat. Olin samaan aikaan todella onnellinen onnistumisesta, mutta takaraivossa kuitenkin iso trauma Linnean menetyksestä johtuen aiheutti ylimääräistä pelkoa. 

Olin onnekseni aloittanut terapian jossa käsittelin Linnean kuolemaa pari kuukautta ennen kun tulin uudestaan raskaaksi ja pääsin heti terapeuttini kanssa käsittelemään myös näitä uusia, sekä onnellisia, että pelokkaita tunteita. 

Viikolla seitsemän käytiin ensimmäisessä varhaisultrassa yksityisellä. Tämän jälkeen aina kahden viikon välein, ja kaikki oli aina hyvin. Kaksi viikkoa tuntui aina pitkältä ajalta odottaa ja se helpotuksen määrä oli valtava ultran jälkeen kun nähtiin tämä pienen pieni ihmisen alku ja hänellä olevan kaikki hyvin. 

No, sitten tavattiin yksityisellä vielä erikoistuneempi lääkäri kuin meidän oma hedelmällisyyslääkäri ja oli aika jutella vakavasti. 

Mitä voisimme tehdä vielä extraa, että varmistettaisiin ettei tässä raskaudessa käy niin kuin Linnealla. 

Linnean synnytyksen jälkeen selvisi että mulla oli runsaasti B-streptokokkia ja sen aiheuttama Korioamnioniitti tulehdus. 

Vaikka selkeä syy ennenaikaiseen synnytykseen saatiinkin, haluttiin vielä tässä raskaudessa varmistaa ettei mulla olisi kohdunkaulan heikkoutta. Tai ottaa huomioon se jo ennen kuin mitään voisi mennä pieleen. Mitään epäilystä kohdunkaulan heikkoudesta ei ollut, eikä ole vieläkään, tämä olisi vaan täysin varotoimenpide!!

Mulle päätettiin laittaa tukilanka kohtuun. 

Lääkäri teki musta lähetteen tukilangan laittoon Naistenklinikalle ja tämän jälkeen oltiin sormet ristissä että tämä mulle laitettaisiin. 

(Sääntö on että pitää olla kaksi myöhäistä keskenmenoa, ennenaikaista synnytystä, että lanka laitetaan, tästä syystä ei ollut varmaa saisinko sen.) 

No kirje saapui kotiin, kutsu langanlaittoon. 

Tämä tietenkin aiheutti myös oman jännityksensä, mutta olin valmis tekemään kaiken mahdollisen varotoimenpiteen jos se mulle vaan suodaan. 

Viikolla 14+2 lanka laitettiin. Tästä piti tulla kolmen päivän sairasloma ja sen jälkeen saisin jatkaa elämää normaalisti ja palata töihin. 

No. 

Tuli langanlaiton aamu. Olin melko paniikissa huolesta ja halusin vielä jutella lääkärin kanssa ennen laittoa, olisihan tämä nyt varmasti riskitön toimenpide?! Lääkäri rauhoitteli mua ettei mitään syytä huoleen ole kun kohdunkaulani on kokonaan kiinni eikä tämä ole hätälangan laittaminen mihin liittyy aina isompi keskenmenon riski. 

Rauhoituin ja koitin kasata itseni, hyvin se menee. 

Toimenpide tehtiin puudutuksessa eli olin hereillä kokoajan. Kaiken kaikkiaan leikkaussalissa olin tunnin josta puudutus vei ajasta puolet. 

Siinä mä olin jalat levällään kun lanka ommeltiin n. puoleen väliin kohdunkaulaani emättimen kautta tehtäen.

Sitten pääsin heräämöön kahdeksi tunniksi jossa seurattiin puudutuksen loppumista. No, se ei kyllä loppunut vielä seuraavaan kahdeksaan tuntiin, mutta silti tunsin täällä heräämössä ollessani todella kovan kivun kohdun paikkeilla. Huolestuin ja kerroin kivusta hoitajalle ja sanoin että vaatisin että mut tutkitaan ennen kotiutusta.

Pääsisin kuuden tunnin jälkeen operaatiosta kotiin. 

Ennen kotiutusta mut tutkittiin erikoislääkärin toimesta. 

Ja PAM! 

Jotain on tapahtunut, mun kohdunkaula on auennut 2cm ja olen enää vain 3cm kiinni. Toki, nyt tukilanka todella tulisi tarpeeseen! 

Hätäännyin, samoin Samu mun vierellä. Samat tunteet valtasivat mielemme mitä oli Linnean kanssa kun lapsivedet meni ja meille sanottiin että menetetään meidän vauva, ettei mitään ole tehtävissä. 

No. Kysyimme heti meneekö tämäkin nyt kesken? Menetetäänkö me meidän vauva, taas? Miksi näin kävi, lääkärihän sanoi ettei mitään riskiä ole?! 

Lääkäri sanoi, että nyt meidän täytyy vaan luottaa että lanka pitää kohdunkaulan kiinni. Ja että joudun jäädä osastolle ja mut tutkitaan aamulla uudestaan. Selitystä siihen miksi näin oli käynyt en saanut. 

Sain oman huoneen ja Samu lähetettiin kotiin nukkumaan. Arvaatte varmaan ettei ollut kummallakaan helppo yö. Samu yksin kotona ja mä sairaalassa. 

Samu tuli aamulla takas sairaalaan ja mä olin sillä välin päässyt jo tutkimuksiin.

Samu odotti mun huoneessa kun tulin takaisin. 

Minä: "Vauvalla on kaikki hyvin, lapsivesipussi on ehjä, mutta mun kohdunkaula on samanlainen kun eilen. Mä pääsen kotiin, vuodelepoon sairaslomalle synnytykseen asti. Eli töihin en takaisin nyt pääse. Nyt täytyy vaan pitää pää kasassa ja toivoa ettei muita vastoinkäymisiä tule enää, kuten supistelua langasta tai infektioita kuten Linnean kanssa".

Oltiin kumpikin ihan sanattomia, päässä oli yhtä aikaa miljoona sekavaa ajatusta kuin samalla tuntui että pää olisi ihan tyhjä. Suurin huoli oli vauvasta, millään muulla ei tässä kohtaa ollut merkitystä kuin että vauva selviää!! Mutta samalla tieto että joutuisin laittaa kampaamon pitkäksi ajaksi kiinni, oli mulle kova pala, tietenkin. 

Odotettiin että hoitaja tuli ottamaan musta kanyylit pois ja saisin luvan lähteä kotiin. 

Kotiin päästyä olo oli edelleen aivan tyhjä. 

Katsoin vauvan sänkyä joka oli ollut makuuhuoneessa samalla paikalla kun Linneaa odotettiin. Väkisin tuli tunne, saadaanko me ikinä tuohon sänkyyn omaa vauvaa?

Ensimmäiset kaksi viikkoa oli aika kauheita. Hyvä että uskalsin vessaan mennä. Kampaamolla käytiin sen verran että otettiin sähkölaitteet pois seinistä ja suljettiin pesupaikan vesihanat ym. 

Sain lääkäriltä "käskyn" ottaa rauhallisesti ja olla paljon makuulteen, mutta en saisi missään nimessä maata koko päivää. Mun täytyisi vähän liikkua. Saisin käydä ulkona rauhallisella "talon ympäri", kävelyllä ja Samun mukana kaupassa, kylässä esim vanhemmillani missä pääsisin myös makuulteen. 

Sitten oli kahden viikon jälkeen langanlaitosta ensimmäinen kontrolli. 

Jossa kaikki olikin paremmin mitä piti olla. Mulle sanottiin ettei kohdunkaulani menisi enää kiinni kun se on auennut. Mutta se olikin mennyt lähes kiinni, ei kokonaan, mutta todella paljon. Erikoislääkäri oli yhtä yllättynyt kun me. 

Ja tämä oli meille valtava helpotus. Kyllä kaikki menee hyvin. 

Seuraava tarkistus olisi lähes kuuden viikon päästä, tämän viikon maanantaina. 

Tämä tuntui todella pitkältä ajalta odottaa, mutta vihdoin maanantai aamu tuli. 

Rakenneultra ja samalla kohdunkaulan tarkastus, kun viikkoja oli jo yli 21.

Ja kaikki on edelleen hyvin ja taas paremminkin kuin hyvin. Mun kohdunkaula on kokonaan kiinni. Tämän ei pitänyt olla mahdollista. Mutta niin se vaan on. 

En tiedä mitä laitossa on tapahtunut, enkä jaksa sitä edes enää miettiä, mutta vaikka auenneella kohdunkaulalla oli kaikki edellytykset langan takia että kaikki menee hyvin loppuun asti, vähensi tämä kiinni meneminen omaa huolta todella paljon. 

Kohdunkaulani on toistaiseksi kokonaan kiinni ja rakenneultrassa kaikki hyvin. 

Emme voisi olla tällä hetkellä onnellisempia ja helpottuneempia. Töihin en siltikään pääse vaan sairaslomani ja "vuodeleponi" jatkuu synnytykseen asti. 

Kampaamon joudun siis toistaiseksi pitämään sairaslomani + äitiyslomani ajan kiinni, mikä onkin sitten ihan oma lukunsa. 

Seuraava tarkistus mulla on kahden viikon päästä kun siinä on vielä tukilangan rutiini tarkistus. 

Nyt tippui isoin kivi kummankin hartioilta ja uskalletaan iloita tulevasta perheenjäsenestä. 

Ja vaikka minä jos kuka tiedän että raskaudessa voi mennä missä vaan jotain pieleen, emme meinaa sille ajatukselle enää uhrata yhtäkään ajatusta. 

Päinvastoin, miksi murehtia semmosta mitä ei ole tapahtunut!! 

Eiköhän tämä ole ollut jo ihan tarpeeksi huolestuttavaa ja pelottavaa aikaa viimeiset 22 viikkoa. Nyt on aika kääntää huoli ilon ja onnen tunteisiin!! 

Vauvan sukupuolta emme vielä kerro, mutta senkin aika vielä koittaa :). 

Kuten kuvista näkyy, masuni on jo melkoisen valtava :). Ihan niinkuin Linnean kanssa, masu pullahti esiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja jo kolmannen kuukauden jälkeen jouduin alkaa käyttää äitiyshousuja.

Alimmat kuvat ovat viikon vanhoja ja kyllähän kasvua on tapahtunut vaikka painoni on noussut hyvin maltillisesti 

(n. +6kg). 

Syy "somehiljaisuuteeni" on ollut myös tämä raskaus. Koska olen avoin ihminen enkä halunnut vielä raskaudesta kertoa, mun oli vaikea kirjoittaa yhtään mistään. Raskaus on ollut meillä Marraskuun alusta asti niin iso osa elämää, että tuntui etten voi oikein kirjoittaa kunnolla mistään kun en voinut siitä puhua. Tuntui siltä kuin valehtelisin kaikesta. Hullua eikö :D?! 

Oli siis itselleni helpompi pitää matalaa profiilia kuin tuntea itseni huijariksi. 

Mutta nyt tilanne muuttuu kun voin taas omana itsenäni kirjoittaa juuri sen mitä sydämeni haluaa, eikä tarvitse salata enää näin isoa asiaa. 

Tosin tällä hetkellä kirjoittamista vaikeuttaa jännetuppitilehdus toisessa kädessäni mistä olen kärsinyt kohta kaksi viikkoa. Vielä ei siis ole täysin kirjoittamisenkaan aika ennenkuin saan käteni kuntoon. 

Olen liikaa pitänyt puhelinta kädessäni kun sain sen kerta tulehtumaan. Mutta täällä kotona kun reilu seitsemän viikkoa olen ollut, aikaa pitää saada kulumaan eikä tv ja äänikirjat kokoaikaa houkuta. 

No tulipahan tässä nyt kuulumisia kerrakseen, eikö :)?!

Nyt toivotaan että kaikki menee hyvin ja saadaan kesällä pieni oma aarteemme syliin <3.

Tiina

Facebook

Instagram