sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Sunnuntai brunssi




















Tänään vietettiin sunnuntai brunssia yhdessä vanhempieni kanssa. 


Leivoin aamulla rouhesämpylöitä ja kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä vispipuuron veriappelsiineista. 


Ohje on Annin uunissa reseptillä tehty, aikuisten versiona. Reseptistä oli myös helppo muuttaa +6kk täyttäneille vauvoille sopiva.



Tämä oli hyvin erilainen puuro jos vertaa perus puolukka tai puolukka-vadelma vispipuuroon mitä normaalisti tehdään.

Todella raikas vispipuuro, kokeilemisen arvoinen, mutta ihan vielä en ole varma jääkö se meidän vakioreseptien vihkoseen. 


Vadelma-puolukka vispipuuro, sekä ihan perinteinen puolukka vispipuuro on kyllä meidän perheen lempparit. 



Jouluna sain Karoliinalta upean Amarylliksen ja viimeinen kukka puhkesi eilen kukkaan. Leikkasin sen eilen ruukusta ja laitoin sen leikkokukkana korkeaan maljakkoon ja tänään vielä lyhensin vartta ja laitoin sen tuohon pikku maljakkoon. Kauan kesti tätä kukkaloistoa <3.


Viikot ne vierii kovaa vauhtia ja kohti Tammikuun loppua mennään. 

Mun täytyy kyllä sanoa että odotan kyllä pääsiäistä ja kevättä jo ihan hurjan paljon. 

Joten sietääkin viikkojen vierivän jatkossakin yhtä nopeasti eteenpäin ;). 



Mukavaa iltaa <3.





Tiina 



Facebook

Instagram 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti