keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Monaco, Monte Carlo













































MONACO, MONTE CARLO



Monaco, oma pieni lilliputti valtio. 

Suurimmalle osalle meistä Monaco ja sen kaupunki Monte Carlo on tullut tutuksi tv:stä Formula kisojen myötä.


Nizzasta Monacoon pääsi junalla helposti n. puolessa tunnissa. Monacon Juna-asemalla oli tarkkaa lähteä pois oikeasta suunnasta, ettei joutunut kiertämään kaupunkiin tunnin matkaa. Tämä ohje saatiin hotellilta. 


Monacoon päästyämme hyppäsimme melkein heti kaksikerroksisen punaisen turistibussin kyytiin. Lähes koko reitti kuljettiin bussin mukana. Casinon kohdalla hyppäsimme pois bussin kyydistä ja se olikin aukio omaa luokkaansa. 

Ihmiset aivan super hyper tyylikkäitä. Siellä tunsit itsesi erittäin alipukeutuneeksi, mutta eipä me siitä välitetty. 

Autot olivat toinen toistaan hienompia ja kalliimpia. 

Casino, vieressä oleva hotelli, sekä ravintolat näyttivät siltä ettei niihin pääse kuka vaan sisään. 

Pari muuta katua tämän lisäksi oli todella kauniita, mutta muuten Monte Carlo kyllä jätti kylmäksi. 

Täällä riitti kolme tuntia. Ja toista kertaa tätä ei tarvitse nähdä. 

Kadut oli kapeita ja monesti tuntui että miten bussi mahtuu kulkemaan, mutta niin se vaan siellä kiemurteli. 


Sää oli täällä huomattavasti kylmempi ja tuulisempi mitä edellinen päivä oli Nizzassa ollut. 


Rupesin miettimään, että ei, ei me käyty edes Monacossa syömässä. 


Meidät se tosiaan jätti vähän kylmäksi, ehkä odotimme kaikki vähän enemmän siltä mitä se sitten oli. 


Semmoinen "kerran elämässä riittää" kokemus. 



Tuota turistibussia kyllä suosittelen sinne ensikertaa matkustaville. Se antoi hyvän yleissilmäyksen kaupungista. 



Samu bongasi juna-asemalta vielä lopussa pianon ja soitteli sillä ennen junan tuloa :). 




Tiina



Facebook

Instagram





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti