sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Kesäkeittiön kuulumiset



























Mä palasin maanantaiksi kotiin ja töihin, mutta Samu palasi muuttuneiden työkuvioiden takia Iineksen kanssa takaisin mökille. 

Olin maanantaista perjantaihin töissä ja perjantaina työpäivän jälkeen lähdin ajamaan itsekin mökille. 

Olihan muuten hassua ja hiljaista olla kotona yksin. Tosin, olin kutakuinkin joka päivä melkein 10h pois työn takia joten enpä mä muuta jaksanut tehdä kuin katsoa iltaisin Netflixistä hömppä leffoja ja käydä nukkumaan. 


Kesäkeittiö oli edistynyt viikolla ihan hurjan paljon. 

Kuvat ovat nyt rehelliseltä työmaalta eli kaaosta on ympärillä ;). 


En tähän nyt jokaista työvaihetta kuvin laittanut, mutta saitte vähän kuvaa mitä täällä on tapahtunut. 


Tosiaan alunperin oli tarkoitus tehdä kesäkeittiö vanhan varastorakennuksen tilalle tähän päämökin viereen. Tämä pieni punainen rakennus purettiin ihan ensimmäiseksi pois. Laitoin siitä joskus aiemmin jo kuvaa :). 

Tässä yhtenä viikonloppuna kun tehtiin terassilla Kamadolla ruokaa mulla tulikin ajatus, että mitäs jos muutettaisiinkin suunnitelmaa sen verran, että laajennettaisiinkin terassia ja tehtäisi kesäkeittiö sen päälle. Kaikki tykästyi ajatukseen heti ja suunnitelmaa muutettiin näin. 


Ensin piti kaataa pois tieltä kolme puuta, kaksi isoa mäntyä ja yksi pienempi vaahtera. 

Puiden kaadon jälkeen alkoi raivaus. 

Toki kaikki alkoi jo ennen tätä fyysistä rakentamista suunnitteluilla, selvityksillä jne. 

Samu piirsi kuvat kesäkeittiöstä meidän suunnittelujen mukaan. 


Koska kesäkeittiöön tulee myös tiskausmahdollisuus on terassin alle tehty harmaavesisäiliö. 

Sisälle tulee myös sähköt myöhemmin. 

Ovien ja ikkunoiden toimituksessa menee pisimpään ja ne saadaan vasta elokuun puolessa välissä aikasintaan. 

Mutta nyt luotetaan niiden mittoihin ja asennusohjeisiin ja rakennetaan muu rakennus valmiiksi ennen sitä. 
Tarvittaessa sitten täytyy hienosäätää jotain myöhemmin jos siltä näyttää. 

Kattomateriaaleja ei olla vielä tilattu. 




Kävin eilen äitini kanssa kaupassa ja rautakaupassa ja viherpihalla näin tuon amppelin ja nappasin sen mukaan. 
Joko sisälle tai ulos keittiöön sitä ajattelin, mutta jos sille nyt ei löytyisi paikkaa mitä en kyllä usko, löytyy sille paikka aivan varmasti päämökistä, vaikka sipulikorina ;). 


Kesäkeittiön ulkopuoli maalataan mustaksi.
Sisäpuoli on vielä hieman auki. Mustaa ajateltiin, mutta kunhan saadaan muuten valmiiksi, katsotaan miten valoisa se on sisältä ja päätetään siinä kohtaa tuleeko siitä musta vai valkoinen. 


Ikkunoita on tilattu eri kokoisia ja mallisia. Vasemmalle sivulle tulee mm. korkea ja kapea ikkuna. 
Ovet ovat leveät liukuovet ja rakennuksen eteen tulee katos jonka alle voi laittaa riippumaan halutessaan korituolit tms. 


Sisälle tulevat ulkokeittiökalusteet olisi tarkoitus ostaa Ikeasta, mutta niitä ei ole saatavilla ollut koko kesänä ilmeisesti Koronan takia joten täytyy katsoa mitä sen asian kanssa tehdään. 
Vielä niillä ei kuitenkaan kiire ole, ja jos menee ensi vuoden puolelle, niin ei sekään maata kaada :). 



Tästä tulee varmasti ihan älyttömän kiva <3.


Ollaan kaikki tästä ihan super innoissaan :). 


Hurjan iso työ tuossa on. Aamusta iltaan sitä on täällä rakennettu ja rakennetaan koko kesä ja ehkä jopa alkusyksynä vielä jotain! 




Olipas muuten Ihanaa nukkua viileässä pari yötä. Pe-la välisenä yönä täällä oli vain 14 astetta joka tuntui muuten ihan älyttömän kylmältä. Kroppa ei tottunut 20 asteen heittelyyn noin vaan. Mutta nukuttiin mökin ovet auki ja nautittiin siitä viileydestä koko poppoo. Iineksenkin oli varmasti helpompi olla. 


Tämmöistä tänne :). 


Tänään vielä palataan kotiin, mutta siihen asti täällä rakentaminen jatkuu. 


Aurinkoista sunnuntaita kaikille! 




Tiina




Facebook
Instagram


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti