tiistai 15. joulukuuta 2020

Joululahjaideoita













Harvemmin on tullut joululahjoja kuvattua blogiin ennen joulua koska riski on olemassa, että lahjansaaja näkee lahjansa etukäteen kuvistani.


Nyt on kuitenkin viesti parille läheiselle aikuiselle lähtenyt:

"Ethän lue tämän päivän Joululahjaideoita -postausta, kiitos ;)"!


Joten, päätin vinkata teille mm. minusta kivasta lahjaideasta ja tässä samalla kertoa myös omista ajatuksistani lahjoja ajatellen näin yleisestikin. 


Mitä lahjoihin yleensä tulee, oli kyse joulusta tai muusta merkkipäivästä, minusta tärkein on, että lahja sopii sen saajalle. 

Eli aina se mistä itse pitäisikin, ei ole kuitenkaan välttämättä lahjan saajan itsensä näköinen. 


Aina lahjan ei myöskään minusta tarvitse olla tavaralahja vaan se voi olla myös esim. itse leivottu leipä, kakku - / leivonnainen tai itse tehty lahjakortti johonkin yhteiseen tekemiseen. 



Joulun lähestyessä pyydän aina kummilapsiemme perheiltä kunkin kummilapsen toivelistan joulupukille.
Tästä listasta kysyn mitkä ovat ns. hankkimatta ja yleensä siltä listalta kyllä toteutammekin pienten joulutoiveita. 


Tänä vuonna kummilasten / siskojeni lasten toiveita oli mm. :

Muovailuvahaa
Kirja 
Aku Ankan Täyttä kultaa taskukirja
Sukkia
Ensimmäisiä meikkejä
Meikkisiveltimiä
Pompuloita
Jne. 




Yhteen pakettiin kääriytyi scrunchieita, toiseen meikkejä ja siveltimiä, 
muovailuvahaa, Aku Ankan taskukirja, lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan, sukkia jne. 


Mm. nämä toiveet toteutimme näille tärkeille pienille ja vähän "isommille pienille". 


Lahjalaatikoissa on myös mm. itse tehty lahjakortti seuraavan tekstin kera:

"Lahjakortti Luonnontieteelliseen museoon Samun ja Tiinan kanssa".


Vuosittain ollaan tehty näitä yhdessä tehtäviä lahjakortteja!! 

Näitä lahjakortteja pienten lasten kanssa tekemiseen on esimerkiksi:

Käynti johonkin museoon, Korkeasaareen tai muuhun itseä lähellä olevaan eläintarhaan, Linnanmäelle tai muuhun itseä lähellä olevaan huvipuistoon, lapsen itse valitsema elokuva elokuvateatterissa, 
päivä "Hoplopissa", kesäretki, yhteinen piknik jne. 


Olen yrittänyt löytää tätä "lahjakorttia" varten aina teemaan sopivan kortin, esim. Korkeasaaren retken kortti on ollut mm. kirahvikortti jne. 



Miksei lahja voisi olla myös "yökyläily kummien luona". 



Aikuisten kanssa, joka tarkoittaa lähinnä vanhempiani, siskojani puolisoineen, sekä lähimpiä ystäviä, annan yleensä jonkun pienen lahjan mikäli olen tätä ystävää joulun alla muutenkin näkemässä. 

Tänä vuonna mm. muutama ystäväni sai tee-joulukalenterin jo ennen joulukuun alkua. 


Matkustusta rakastaville, mm. perheenjäsenille ostin tänä vuonna matkalaukkuun laitettavat nimikoidut nimikortit. 

Nuo nimikortit ja mahdollisuus nimen painattamiseen odottaessa onnistui kauppakeskus Triplan Beliziassa. 

Mielestäni tämä oli aika kiva idea ja sopii toki annettavaksi milloin vain! 



Mä saatan ostaa jonkun joululahjan vaikka keskellä kesää, puoli vuotta ennen joulua, jos joku tietty juttu tulee sattumalta vastaan joka muistuttaa jotain läheistäni. 


Joulukoristeiden kauppaantullessa mm. näin joulukuusenkoristeen, asuntovaunun kuusen kera. 
Tästä tuli mieleeni asuntovaunuilua harrastava läheinen perhe ja halusin tämän pienen koristeen ostaa heille. 


Mitä lahjan hintaan tulee, mun mielestä lahja voi olla vaikka "5€":n arvoinen jos siinä on joku juttu ajatellen saajaa. 

Ei mun mielestä lahjan täydy missään nimessä olla kallis!


 Se Ajatus, ajatus ;)! 




Mä en tänä jouluna ostanut Samulle mitään kunnon joululahjaa jos näin voi sanoa. 
Että terveisiä vaan rakkaalle miehelleni ;). 

Sen sijaan Samun joulusukka on täyttynyt joulukuussa joka lauantai, sekä sunnuntai ja kyllä se itse jouluaattonakin vielä täyttyy. 

Tähän mennessä sukasta on tullut alushousuja, sukkia, sekä pari t-paitaa. 
Eli täysin kulutustavaraa, vaatteita joita on ollut tarkoitus muutenkin uusia. 




Vaikka yhdessä vietetty aika läheisten, perheen, sekä ystävien kanssa onkin kaikkein kallein lahja, ainakin itse tykkään ihan älyttömän paljon myös yllättää pienillä lahjoilla tai muilla yllätyksillä läheisiäni. 
Kuten olette ehkä joskus huomanneetkin ;). 



Jouluaattoon ei ole enää kuin vähän reilu viikko, ihanaa joulun odotusta <3.





Tiina




Facebook
Instagram





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti