sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Viikonloppua ja 3v. synttärit



























Ihanaa aurinkoista sunnuntaita <3.


Mä olen ollut niin kiireinen, että on jäänyt nyt kirjoittelut vähemmälle!


Ollaan nautittu tänä viikonloppuna tästä mielettömän kesäisestä säästä, kotosalla lähes koko viikonloppu.

Siis aivan mielettömän upea ilma, aivan kesä!

Ihanaa kun sai kaivaa taas kesämekot esille.

Nurmikonkin sai tänään jo leikata ensimmäistä kertaa, omena- sekä kirsikkapuussa on kukat kohta auennut ja kaikki paikat on siitepölystä keltaisena...


Semmoista tänne :).



Huomenna blogini täyttää jo kolme vuotta!

Ompas aika mennyt hurjaa vauhtia.
Paljon on tähän kolmeen vuoteen mahtunut ja paljon asioita muuttunut.



Samu tykästyi viime viikonloppuna äidilleni tekemään mustikka-juustokakkuun niin paljon, että toivoi mun tekevän sitä tänä viikonloppuna kotiin.


Muuten tein samalla reseptillä tämän kakun, mutta laitoin mustikan tilalle vadelmaa ja tein vadelmakerroksesta nyt vaan pienemmän ja kakun päälle tein kiilteen sijasta vadelmamelban.


Kakkua on käynyt tässä syömässä myös jo pari ystävää ja hyvin on näyttänyt maistuvan ;).



Tänään tein myös yhtä meidän vakkari ruokaa, tonnikalasalaattia.

Helppoa ja super hyvää!



Tonnikalasalaatti:

 jäävuorisalaattia
 kurkkua
 babypinaattia
luomu kananmunia
pastaa (itse käytämme gluteenitonta)
pitkiä vihreitä papuja (pakkasesta)
tonnikalaa



Tehdään sen verran iso satsi aina, että syödään siitä muutama päivä.

Vaihdellaan aina kanan, tonnikalan ja lohen välillä niin ei kyllästytä, koska syödään tätä joka viikko :).
Välillä vielä raejuustoa tai mozzarellaa mukaan.




Nyt haluan kiittää teitä lukijoitani, 
yhteistyökumppaneita, 
sekä Suomelaa ja Pientalo ja piha lehteä, näistä yhteisistä vuosista!


<3



Blogini jatkaa edelleen samalla tyylillä, lifestyle blogina, johon mahtuu kaikkea aina sisustuksesta leipomiseen ja ruuanlaittoon, kauneudenhoitovinkkeihin ja syvällisiin & henkilökohtaisiin teksteihin eri elämän vaiheissa.


Myös toivepostauksia saa esittää, ja teidän viestejä ja palautteita on aina super ihana lukea <3.


Aidolla meiningillä jatketaan tästäkin eteenpäin.


Instaan lisäilen myös kuvia!




Ihanaa iltaa ja kiitos vielä <3.




Rakkaudella, 




Tiina




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti