sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Tarjoushaukkana












Kerroin aiemmin, että sain kunnian suunnitella ystävämme uuden asunnon ja olen ollut mukana myös hakemassa hänen uusia kalusteita... 

Sisustelut ystävämme J:n kanssa jatkui Ikean reissun jälkeen ja tällä kertaa oltiin yhdessä lempi sisustuskaupoistani, Vantaan Cobellossa.

Siinä samassa myös meidän kotiin tarttui mukaan kauan ihailemani maljakko. 

Samu siinä sivussa hieman naurahti, että "kenen kotia me oltiinkaan Tiina sisustamassa" :D.


No, mutta, kaksi kärpästä yhdellä iskulla ;).


Tuota Kählerin Omaggio-maljakkoa olin ihaillut K A U A N, aina missä sen näinkin, jaksoin niitä ihastella.

Maljakoita on muutamassakin eri koossa ja värissä, mutta tätä valkoista olin haaveillut meille kotiin.

No, kuinkas kävikään Cobellossa kun nämä vaasit sattuivat olemaan -40% alennuksella.


Niin, no.


Olisihan se nyt ollut tyhmää olla käyttämättä näin hyvää tarjousta jostain minkä joku päivä olisin kumminkin hommannut :) .

Empä tosin olisi uskonut näkeväni totta puhuakseni koskaan näitä vaaseja missään tarjouksessa, joten empä mä sitä kauaa miettinyt.


Täytyy kyllä nyt todeta, että on ollut ihan kiva kierrellä kunnolla ajan kanssa sisustusliikkeissä tässä ystävämme J:n asuntoa sisustellessa.


Yleensä nykyään vain haen sen mitä kaupasta milloinkin tarvitsen, sen enempää kiertelemättä.


Nyt oon kerrankin ollut monta kertaa jo oikeaan aikaan liikenteessä koska olen bongannut kaikki nämä "sisustuslistallani" olevat jutut hyvästä tarjouksesta!


K a i k k i !!


Tarjoushaukka on ollut paikalla oikeaan aikaan!


Mikäli siis olet haaveillut tuota vaasia itsellesi, suosittelen lämpimästi kysymään onko niitä vielä Cobellossa ja vielä tarjouksessa :).



Vaikka tapoihini kuuluukiin sisustaminen jo olemassaolevilla tavaroilla, onhan se kiva joskus saada kotiin jotain uuttakin!


Ja, kun oma tyyli on tiedossa, on näistä iloa vuosiksi :).


Ihanaa sunnuntaita! 



Tiina








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti