torstai 24. tammikuuta 2019

Korurasia joka muutti kaiken





























Matti myöhäinen täällä hei!


Nyt kävi kyllä kerrankin semmoinen tuuri mulla, että voi juku miten iloinen voinkaan olla tästä löydöstä :).

Meinaan uudesta korurasiasta jota olen vuosia ihastellut somessa jonka sainkin nyt Suomesta ja vielä -70% alennuksella, voisi sanoa tässä kohtaa jo, "puoli-ilmaiseksi".


Kyseessä on siis MUJIn viidestä laatikosta koostuva korurasia.

Mikäli merkki on ihan uusi tuttavuus, suosittelen tutkimaan enemmän googlen ihmeellisestä maailmasta MUJIsta lisää!

Tämä arvostettu muoti- ja lifestyle-taloista tunnetty brändi tarjoaa minimalistisia ja todella kauniita tuotteita ja tavaroita arkeen.


Koska rakastan järjestelmällisyyttä ja haluaisin jokaisen kaapin (joka ei ole vielä järjestyksessä) järjestää uusiksi ja löytää kaikille tavaroille ja vaatteille juuri sen oikean tavan säilyttää.

Koruja olen säilyttänyt tähän asti useissa Iittalan Vitriini-rasioissa ja toki muutamat korut vieläkin niissä ovat, mutta tämä MUJIn korurasia on ollut mulla  p i t k ä ä n  hankintalistalla.

Jos jonkun ulkomaanreissun päällä MUJIn kauppa olisi ollut "matkan varrella", olisin tämän hankkinut jo aikaa sitten.


Viime lauantaina kotisohvalla aloin googletella saisinko tilattua netistä jostain näitä haluamiani rasioita ja google tarjosikin minulle ensimmäisenä sivua:
 MUJIn Pop up -myymälä Kampissa.

SIIS MITÄ, meillä täällä Suomessa?!!


Tämä Pop up -kauppa mikä oli Kampin keskuksessa kolmen kk ajan, oli mennyt multa aivan ohi.

Onnekseni kauppa oli seuraavana päivänä vielä viimeistä päivää auki.

No, sunnuntaina heti sen avattua soitin liikkeeseen ja kysyin mahtaako rasioita olla enää?

Sain vastauksen, että löytyy vielä kahta kokoa, joista toista on jäljellä kaksi ja toista neljä.

Koska kauppa oli viimeistä päivää auki, ei tuotteita varattu.

Siispä takki nopeasti päälle ja auto kohti Kamppia!


No, tunnin päästä Kamppiin päästyä en löytänyt kaupasta enää ainuttakaan rasiaa.

Kysäisin kuitenkin vielä myyjältä varuiksi asiasta ja sainkin mahtavan vastauksen:
"meillä on yksi, mallikappale tossa kassalla, jos tahdot saat ostaa sen -70% alennuksella".

Koska rasia oli kuin uusi, oli päätöksen teko todella nopeaa :).

Kerrankin mä löydän jotain alesta.

Hyllystä sattui löytymään vielä kolme erikseen myytävää "sisustaa" ja nappasin ne vielä -50% alella mukaan.

Hyvät uutiset eivät loppuneet tähän, sillä myyjä kertoi minulle, että ensimmäinen MUJIn liike Suomeen avataaan ensi syksynä, Kampin keskukseen.

Joten, ensi syksynä siis pääsen hankkimaan vielä sen toisenkin rasian mikä mulla oli mielessä!


Kun kotiin päästiin, halusin tietenkin heti laittaa korut nyt kunnolla paikoilleen ja tästä seurasikin hieman muutakin järjestelyä työ-pukeutumishuoneen puolella.

Pienillä tavaroiden vaihteluilla syntyi sekä uutta ilmettä, että samalla lisää järjestelmällisyyttä.


Kyllä mä mietin tuossa järjestellessä, että jos mä jotain meidän kotona muuttaisin, vaihtaisin alakerran pikku wc:n, sekä yläkerran kylpyhuoneen päittäin.

Yläkerran kylpyhuoneella isoine tasoineen ja monine laatikoineen olisi meidän alakerrassa niin paljon enemmän hyötyä ja käyttöä.

Siellä mahtuisi samassa tilassa olla niin korut, hajuvedet, hiustarvikkeet jne. 

Nyt olen lähinnä koittanut ripotella näitä tärkeysjärjestyksessä niin alakerran wc:n pieneen kaappiin, portaiden alla olevaan lipastoon, kuin pukeutumishuoneeseenkin.

Toimii se toki näinkin!

Koska tykkään vaihtelusta sisustuksessa ja välillä haluan, että tavaroita on mahdollisimman paljon kaappien sisällä, kun taas joskus on kiva vaihdella joidenkin paikkoja ja laittaa jotain kaapin sisältä myös esille.

Näin kävi nyt hajuvesilleni jotka ovat lähinnä olleet ängettyinä pieneen ahtaaseen koriin wc:n kaapissa.

Nyt nappasin keittiöstä yhden kirkkaan lasisen lautasen/tarjottimen ja laitoin tuoksut esille.


Mulla on selkeä visio mielessä millaisen kunnon pukeutumishuoneen haluan joku päivä, mutta vielä ei ole sen aika...


Mutta näin se yksi korurasia sai aikaan enemmän siivousta ja myllerrystä.

Tykkään todella paljon tuon rasian yksinkertaisesta ja pelkistetystä ilmeestä, mutta sen lisäksi nuo erikseen myytävät lisäosat rasian sisälle on ihan huippu juttu.

Eipä tarvitse kaivella jonkin purkin pohjalta monista nappikorviksista juuri niitä tiettyjä, tai puhumattakaan selvitellä kaulakoruja toisistaan.

Pysyy nyt ehjänä ja parempana kaikki!


Lisäksi vanha Nomesin pieni, kirkas korurasia sopii hyvin yhteen tämän uuden rasian kanssa!


Näin sitä voi kuulkaa olla yksi ihminen taas iloinen lisäjärjestyksestä kotona ;).



Mukavaa iltaa!





Tiina




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti