sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Beach house - laatuaikaa mökillä























Terveisiä mökiltä <3.

Me ollaan juuri autossa matkalla kotiin ja ajattelin hyödyntää automatkan kirjoittamalla. 


Kesän ensimmäinen, kokonainen viikonloppu mökillä takana.

Ja  I H A N A  viikonloppu olikin :).

Oltiin koko porukka, mun vanhemmat ja kummatkin siskon perheet. 
Isosiskoni on perheensä kanssa Ruotsista käymässä Suomessa.
Eli koko jengi oltiin paikalla.

Nyt on vietetty laatuaikaa perheen kanssa, uitu, ruokailtu, istuttu iltaa yömyöhään jne.

<3

Vanhempien mökin julkisivuremppa on vielä hieman kesken. Kunhan se valmistuu, pääsen sen teille esittelemään ennen- ja jälkeenkuvien kera. 

Meidän mökissä ei ole sisustuksellisesti tapahtunut mitään uutta. Uskon, että tällä "Beach house" teemalla mennään pitkään. 

Sanotaanko, että jos itse olisin rakentanut/rakennuttanut mökin alusta alkean, olisi mökki varmasti eri tyylinen. 
Yksinkertaisempi ja modernimpi.
Mutta tämä mökki kun on vanha ja mm. pirttipöytä on semmoinen mikä mökissä on ollut aina ja tiedän (kysymättä), että äitini toivoo sen siellä pysyvän. 
Näin ollen olen tiettyjä vanhoja tavaroita kunnioittanut ja tuonut muuten oman lisäyksen sisustukseen :) .



Näihin kuviin ja tunnelmiin oikein ihanaa sunnuntaita, 


Tiina




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti