sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Aurinkoista maaliskuuta































Aurinkoista maaliskuuta näin muutaman päivän myöhässä!

Ajattelin ihan "pitkästä aikaa" tehdä yhden arkisen postauksen meidän viikonlopulta.


Viikonloppu on mennyt pääasiassa kotona hyvinkin arkisissa merkeissä: 

Siivousta, 
pyykkäystä,
ulkoilua koirien kanssa,
ruuanlaittoa, mm. Chili con carnea jne.


Aurinko on paistanut koko viikonlopun ja tämä valonmäärä on mieletön.
Mielettömästi näkyy myös pöly ja pienet kuonon jäljet ikkunoissa tässä auringonpaisteessa ;).

Ehkä perusteellisempi kevätsiivous olisi paikallaan..


Meillä on vielä sohvalla "talvityynynpäälliset" ja lampaantaljat, sekä ruokailuhuoneen päätyseinässä joulusta havukranssi :D. Mies on halunnut sen pitää siinä, kun on kuulemma niin sopiva vielä tähän talveen. Valoja siinä ei sentään enää ole...


Itselläni mieli on jo kovasti keväässä ja ajattelin pääsiäiseksi vaihtaa keväisemmät tyynynpäälliset villasten tilalle, nappaa havukranssin pois seinältä ja lisätä pienillä asioilla kotiin keväisempää fiilistä.


Uusia mahtavia kevättuulia on myös blogin puolelle tulossa, mm. uutta sisustusta keittiön puolella, sekä ihonhoitoon aivan mahtavia juttuja.
Arvontaa unohtamatta ;).


Eli pian lisää näistä uusista tuulista, olen aivan innoissani itse näistä <3.



Ihanaa sunnuntaita!




Tiinamaria
Style by Tiinamaria Facebookissa ja nyt myös Instassa







2 kommenttia: