maanantai 22. tammikuuta 2018

Olohuoneen matto ja kuulumisia













Hyvää alkanutta viikkoa!

Mennään jo tammikuun loppupuolella ja tuntuu kuin alkaisi jo olla pikkasen valoisampaa, pidempään päivällä.
Toki, paksu lumikerros mikä ainakin meille on viikon sisällä satanut, tuo myös oman valonsa myös sisälle.


Olohuoneeseen on muuttanut uusi, tummempi matto. Tämä pohjaväriltään harmaa, valkoisilla ruuduilla on sama Elloksen Raleigh-puuvillamatto kuin meillä on yläkerran aulassakin, mutta valkoisella pohjalla ja harmailla ruuduilla.

Joulupukki todella tiesi meidän maun ;).


Ihanaa vaihtelua tuo kotiin ja varsinkin nyt kun valoa alkaa päivä päivältä tulla lisää, voi tekstiilit olla tummempia ilman, että kodin ilme muuttuu tummaksi.


Missä huoneessa vanha olohuoneen matto on, nähdään myöhemmin!


Ruokailutilan havukranssista en ole raaskinut vielä luopua. Miehenikin sanoi kun korjattiin muuta joulua pois, että jätetään se vielä. Se sopii niin kivasti korkealla seinälle.
On siinä vielä valotkin, ajastettu iltaan. Antaa siis vielä kivaa lisävaloa iltoihin.
Samoin villaiset tyynynpäälliset saavat vielä olla sohvalla, onhan vielä täysi talvi.


Mä odotan täällä jo kovasti lähenevää Lontoon matkaa. Vajaa kolme viikkoa enää ja tyttöjen reissu voi alkaa, niin innoissaan tästä. 
Kolme päivää Lontoossa rakkaan ystäväni kanssa <3.


Uusia tuulia on myös yhteistyökumppaneiden puolella. Palataan siihenkin myöhemmin!


Oikein ihanaa viikkoa!




Tiinamaria
Style by Tiinamaria Facebookissa ja nyt myös Instassa

perjantai 19. tammikuuta 2018

Herkkureseptejä x5




















Onko ruudun toisella puolella herkkusuita :)?


Kuvat ovat joulukuun lopulta, mieheni synttäreiltä. 

Tarjolla oli suklaa-kuningatarkakkua, herkullista salaattia, juustokranssi, leipäsiä pesto-juusto ja suvumuikku-juuston kera, leipäjuustoa lakkahillon kanssa, sekä suklaata.

Lupasin laittaa reseptejä näistä ja tässä niitä nyt olisi :).

Moni raaka-aine mitä näissä käytin on ostettu blogi-illoista missä olen ollut, Salon Herkkumurenasta, mutta loppuvuodesta tilasin jo lisää "maailman parasta" pestoa mitä olen ikinä syönyt. Tätä pestoa sujahti myös joulupaketteihin. Tästä pestosta sen verran, että se säilyy avattuna jääkaapissa vaikka vuoden koska se ei sisällä pähkinää. Ihan super maukas tuote ja iso plussa kun ei ole homeessa kahden viikon jälkeen avaamisesta ilman sen kummempia lisäaineita. Näin käy kyllä poikkeuksetta muille pestoille oman kokemuksen kanssa. Suosittelen tätä pestoa siis erittäin lämpimästi!
Toinen on Iivarin savumuikut,nams!


Alotetaan vaikka näistä juustolevitteistä:


Pesto-Mascarponelevite

1 prk Mascarpone-juustoa
2 rkl pestoa (Itse käytin Murenan Alfieri-pestoa)

Sekoitetaan vain keskenään.



Savumuikku-Mascarponelevite

1 prk Mascarpone-juustoa
1 prk Iivarin savumuikkuja (Murenasta)

Soseuta muikut ihan sileäksi tahnaksi ja sekoita yhdessä Mascarponen kanssa.



Juustokranssi

Juustoja oman maun mukaan, koristeeksi esim. pähkinöitä, rusinoita, kuivattuja karpaloita, omenaa tms.
Mustikan, puolukan, katajan tms. oksia. Itse käytin puolukanoksia.




Salaatti paahdettujen perunoiden ja ylikypsän possun kanssa

1 iso rasia rucolaa
2 pussia salaattia oman maun mukaan (itse käytin jäävuorisalaattia)
pellillinen paahdettuja perunoita, päälle oliiviöljyä ja suolaa
n. 500g ylikypsää possun kylkeä (me ostetaan tätä aina Hakaniemen hallista)
Pestoa oman maun mukaan (mä laitoin pari-kolme ruokalusikallista)

Pese perunat, älä kuori. Pilko pieniksi paloiksi pellille. Laita päälle oliiviöljyä ja suolaa. Paahda uunissa 175c n.30 minuuttia. Kun ovat kypsiä laita yhteen syvään kulhoon ja tarkista maku. Laita tarvittaessa lisää pinnalle vielä oliiviöljyä ja suolaa, sekoita ja anna jäähtyä.
Paloittele possu pieniksi paloiksi. Sekoita salaatit, rucola, perunat ja possu yhdessä kulhossa ja lisää ruokalusikallinen kerrallaan pestoa ja pyöritä niin, että pesto sekoittuu tasaisesti.

Tarjoile esim. leipästen ja patongin kanssa. 



Suklaa-kuningatarkakku

Pohjan reseptin löydät täältä.

Tein itseasiassa kaksi pohjaa, kahdella eri, samankokoisella, 20cm vuualla.
Jaoin yhden kakun kolmeen eri osaan ja käytinkin vain yhden kakun ja toisesta kakun 1/3 pohjaa ja 2/3 laitoin pakkaseen. (Minkä käytin uutena vuotena). Tämä pohja ei siis mene pakkasessa miksikään.

Täytteeksi laitoin: 
2 prk kuningatarrahkaa
6 dl vispikermaa
2dl mustikan mehut
sokeria tai vaniljasokeria maun mukaan
2 liivatetta (ei ole pakko, mutta jämäköittää täytettä)
1/2 sitruunan mehu

Vispaa kerma. Liota liivatteet. Sulata mustikat (esim mikrossa) ja painele siivilän läpi, käytä vain mehu. Liota pehmenneet liivatteet kuumaan sitruunamehuun ja sekoita se rahkaan. Lisää mustikkamehu sekaan ja lopuksi kääntele kermavaahto sekaan. Maista ja lisää sokeria -/ vaniljasokeria maun mukaan.

Täyttämisessä jouduinkin käyttämään vähän luovuutta :D. Koska mulla ei ole sellaista korkeareunaista vuokaa tässä koossa, vaan kaksi 20cm vuokaa, käytin täyttämisessä näitä kahden irtopohjavuuan reunoja. Teippasin (ihan maalarinteipillä :D ) vuuan reunat yhteen ja täytin kakun, vuorotelleen pohja ja täyte, ja kostutin pohjaa vielä maito&vaniljasokerilla (1dl maito + 1 tl vaniljasokeria).

Annoin hyytyä kakun seuraavaan päivään jääkaapissa.

Seuraavana päivänä laitoin päälle vielä Murenan Valkosuklaa-sitruunaherkkua pari rkl kermavaahdon sekaan. Pelkkä kermavaahtokin toki käy myös. Valkosuklaa-sitruunaherkku antoi kivaa makua vielä mikä sopi kokonaisuuteen erittäin hyvin.

Koristeeksi oman maun ja tyylin mukaan karkkeja, kermavaahto"ruusuja" tms.



Herkullista viikonloppua :).




Tiinamaria
Style by Tiinamaria Facebookissa ja nyt myös Instassa








sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Työhuone & Walk In closet


















Iloista päivää täältä!


Työhuone on kokenut pienen muutoksen. Yhdellä hankinnalla, vaatetelineellä ja muiden kalusteiden paikan vaihtamisella saatiin huonetta muutettua ilmeeltään himpun verran Walk in closet -tyyliin sekä saatiin lisätilaa henkarikaappiin, joka on tursunnut suorastaan ja ollut niin täynnä, että sieltä ei löytänyt mitään. 

Kaipaamaamme lisäjärjestystä saatiin kaappiin, sekä sitä mun Walk in closet -haavetta nyt edes väliaikaisella tavalla toteutettuna.


Tosiaan, vaateteline Ikeasta ja vanhoihin hattulaatikoihin uusin mustat silkkinauhat. Ennen hattulaatikoissa oli valkoiset nauhat, mutta 17v. käytöllä ne huusivat jo uusia.


Mitä tykkäätte :) ?


Se mun kunnon walk in closet -haave on koko huoneen kiertävät vaatekaapit ja keskellä saarreke.. Ehkä joskus tulevaisuudessa...


Eteisessä meillä on myös vielä oma kenkien, laukkujen ja muiden asusteiden oma asustekaappi.


Työpöytä siirtyi ikkunan eteen mikä tuo aivan ihanasti valoa siihen lisää.

Mä oon aina ollut semmoinen joka tykkää vaihdella välillä paikkoja, kuten olette ehkä huomanneetkin, joten tämä työhuoneen uudistus on taas kivaa vaihtelua kotiin.


Ihanaa sunnuntaita, meillä paistaa mieletön aurinko!




Tiinamaria
Style by Tiinamaria Facebookissa ja nyt myös Instassa



tiistai 9. tammikuuta 2018

2018 suunnitelmia ja haaveita









Pienen luovan tauon jälkeen on hyvä aloittaa vuosi puhtaalta pöydältä, kirjaimellisesti.


Viimeisimmässä uuden vuoden postauksessa kirjoitin, että mulla on tälle vuodelle suunnitelmia ja haaveita niin yksityisessä elämässä kuin bloginkin puolella.

Avaan näitä asioita nyt himpun verran :).


Mitä blogiini tulee, niin siihen mulla on erityinen haave/suunnitelma tälle vuodelle:

1. Ostaa kokonaan uusi blogialusta jonka kautta saan blogille uutta, haluaami raikkaampaa ilmettä ja saada kuvat näkymään myös mobiililla luettuna/katsottuna selkeämmin ilman kuvan aukiklikkaamista.

Jos mä jossain olen surkea, niin se on nimenomaan tietotekniikka. Eli tässä mä tulen tarvitsemaan ulkopuolista apua, koska tämä ei vaan ole mun osaamisalueella. 
Kaikke ei tarvitse osata, niinhän se on ;).

Jos tämä osa-alue olisi paremmin hyppysissä, olisin varmasti tätä puolta toteuttanut jo aiemmin, mutta tämä vuosi on hyvä sille.

Tahdon ehdottomasti, että kuvat näkyy helpommin heti!!


2. Mitä kuviin tulee, niin tavoitteenani on alkaa ottaa kuvia enemmän järkkärillä, tutustua johonkin kuvanmuokkausohjelmaan, sillä useimmat kuvat mm. lisävaloa tarvitsevat.

Saada kuvat siis laadukkaammaksi!


Toukokuussa blogi  täyttää vasta 2v. ja siihen nähden lukija- ja seuraajamäärät ovat huikeat.

Tämä 1,5v. on mennyt vähän niinkuin harjoittelumeiningillä ;). Nyt on aika jättää "harjoitteluaika" taakse.

Ideoita varmasti olen jakanut, lukijamääriä kun katsoo, huonommasta ulkoasusta huolimatta, mutta jotta teidän olisi helpompi ja selkeämpi lukea blogia jatkossa, tahdon tehdä muutoksia.


3. Kunnia on ollut tehdä yhteistöitä, p a l j o n  siihen nähden kuinka untuvikko "alalla" olen. Toivon, että saan jatkossakin ihania juttuja toteuttaa muiden ihmisten/yritysten kanssa. 

Ne tuovat kivaa lisämaustetta arkeen!


4. Koti. Mitä kodin ja sisustamisen puolelle tulee, niin toivon, että saan jatkettua pikkuhiljaa niitä unelmia ja haaveita sisustuksen saralla mitä mielessäni/mielessämme on.
Viime vuonna kotimme koki ISON muutoksen lattiankorjauksen takia. Samalla on tuotu kodissa tyyli meidän tämän päivän makuun.

Koska viimeiset seitsemän vuotta ovat olleet toivonmukaan "elämämme raskaimmat (lue, kauheimmat), ja sisustus todella oli asia mihin ei panostettu "yhtään". Se jäi viimeisimmäksi asiaksi mitä olisi tehty. Eipä sitä edes ajatellut noina vuosina, sitä vaan yritti selvitä hengissä ajatuksella "meillä on katto pään päällä ja ollaan hengissä". Eipä sitä siinä mitään muuta ajatellut.

Nyt on siis aika todella jatkaa elämää kevyimmin saappain, olla ajattalematta "eilistä", katse kohti tulevaan ja tähän päivään.

Koska jos tätä takana olevaa seitsemää vuotta alkaa miettimään, ei tule kuin todella kova ahdistus.

Nyt siis katse tulevaan!

On aika korjata myös itsemme, minut ja mieheni. On aika pudottaa raskaat vuodet harteilta ja kävellä kevyimmin askelin. Ei enää vaan selviytyä yhdessä arjesta, vaan palauttaa se normaali ihmisen, parisuhteen arki. Ilman sitä tummaa pilveä joka yllämme oli mm. talon takia.


5. Mitä kevyempiin askeleisiin tulee, niin toivonmukaan mä astelen myös kevyimmin askelin kohti kesää ja saan edes pikkuisen pudotettua painoa pois. Jospa kroppa alkaisi päästämään stressistä myös irti, eikä pitämään jokaisesta vatsamakkarasta niin kovasti kiinni.


6. Toivon enemmän meille, minulle ja Samulle enemmän yhteistä aikaa, lomia. Viime vuoden kaksi Kreikan matkaa näyttivät, että kyllä lomia vaan tarvitaan, ne tuovat myös parisuhteeseen uutta ja erilaista iloa.
Mä olen haaveillut Ranskasta. En ole koskaan käynyt siellä, ja se on mun haave nro.1 nyt matkailussa.


7. Sitten odotan ensi kuuta, helmikuuta, lähden meinaan kolmeksi päiväksi Lontooseen yhden parhaimman ystäväni kanssa.
Tämä matka oli lahja Samulta mulle jouluna, niin mega iloinen tästä!

Saan viettää erittäin läheisen ystäväni kanssa laatuaikaa Lontoossa kolmen päivän ajan. 
Ihan luksusta!


8. Yritän oppia elämään sairauteni kanssa. Hyväksyä itseni. Se on ehkä tavoitteista se suurin ja haastavin.

9. "Päästää irti" asioista ja ihmisistä jotka aiheuttavat negatiivista energiaa. 


10. Kiukutella vähemmän. 
Tämä oikeastaan liittyy vahvasti kohtaan 9. 
Kun näistä asioista päästää irti, helpottuu omakin elämä huomattavasti, eikä tarvitse myöskään pahoittaa omaa mieltänsä. 
Silloin olen myös itse parempi ihminen.
Mut on aina tunnettu mun energiasta ja ilosta, sitä tahdon jakaa enemmän!


Mitä tulee tämän jutun kuviin:
Kolmessa huoneessa on pikkuisen uutta.

Missä huoneessa sijaitsee uusi musta hylly?
Olohuoneeseen on muuttanut tummempi matto.
Walk in closet on ollut mun vuosien haave, vauvan askelin aloin sitä toteuttamaan.

Näihin aiheisiin palataan, jokaisen huoneen omalla jutulla.


Oikein iloista, aurinkoista ja energistä päivää!

Kiitos kun kuljet mukanani <3.





Tiinamaria
Style by Tiinamaria Facebookissa ja nyt myös Instassa

tiistai 2. tammikuuta 2018

Uusi vuosi















Vielä kerran,

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2018 <3.



Tässä oli viime vuoden viimeiset kuvat, tunnelmat uuden vuoden aatolta.

Kotona olimme ystävien kera. Syötiin perinteiseen tapaan tortilloja ja raketit käytiin katsomassa ihan isolla kirkolla.


Meillä ei koirat korviaan nosta (onneksi) raketeista. Se mitä naapurustossa illan aikana raketteja paukuteltiin, ei meillä koirat edes asentoaan vaihtanut. 
Ei siis tarvinnut jäädä kotiin vuoden vaihtumisen ajaksi koiravahdiksi vaan lähdimme katsomaan Helsingin rakettitarjontaa. Eipä ollut tänä vuonna muuten Tuomiokirkolla yhtään samanlaista pauketta mitä aikaisempina vuosina on joskus ollut. Nyt näytti, että raketit lähetettiin "talon takaa", kauppatorin puolelta. Ihmisiä kyllä oli paljon kirkolla..

Ensi vuonna siis ehkä Espan puolelle ;).


On kyllä ihana olo kun vuosi vaihtui, jotenkin aina "uuden alku". Tästä mennään kohti talvea ja kevättä, valoisampaa aikaa, I H A N A A.

Tälle vuodelle on jo suunnitelmia ja haaveita, niin yksityisen elämän puolella, kuin bloginkin. 

Näistä lisää ensi postauksessa!


Valoisaa päivää.




Tiinamaria
Style by Tiinamaria Facebookissa ja nyt myös Instassa