Näytetään tekstit, joissa on tunniste piha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piha. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Puutarhahommissa


















* BIOLAN lannoitteet


On kevätlannoitusten aika!

Eletään juuri sitä vaihetta kevättä kun piha alkaa heräilemään taas talven jälkeen.

Sää vaihteli viimeisen kuukauden aikana niin paljon, että tänä keväänä nämä pihahommat meni myöhäisemmäksi kuin yleensä.

Eilen oli ihan mielettömän upea ilma ja me oltiin pihalla koko päivä.
Mies ahersi ja me oltiin Iineksen kanssa hyvät kannustusjoukot vieressä :D.
Musta kun nyt ei juuri apua ole kun käsi viikolla leikattiin.
Mutta mä sain nauttia auringosta ja kun mies ahkeroi, muutamat pisamatkin näkyi tulleen lisää.

Jotta piha pysyy kauniina vaatii se kyllä ihan oman hommansa. Tontin ja piha-alueen kokoa ja kasveja mitä istuttaa kannattaa miettiä tarkkaan mikäli joskus on rakentaminen tai omakotitalon hankkiminen ajankohtaista.

Me päädyttiin 7v. sitten istuttamaan lähinnä erilaisia havupensaita ja suosikki marja- ja hedelmäpuita.
Pihaan oli toki muitakin suunnitelmia, mutta sattuneista syistä ne ovat jääneet vähemmälle ;).


Mitä eilen siis tehtiin?

Eli, ensin piha haravoitiin ja nurmialueet sai Biolanin puutarhan kevätlannoitteen ja kastelun heti perään.

Omenapuu, kirsikkapuu, mustaviinimarjapensaat ja valkoviinimarjapensas saivat Biolanin marja- ja hedelmälannoitetta.

Biolanin havu- ja Rodolannoitetta Tuijille, pensasmustikoille ja eri havupuille ja pensaille mitä meidän pihalta löytyy ja paljon. Me tykätään todella paljon havupuista ja niitä on ympäri pihaa, aina talon edustasta takapihaa myöden.

Nyt on niin pihanurmi, hedelmä- ja marjapensaat sekä havupuut ja pensaat saanut kaikkia kasvin tarvitsemia ravinteita.

Nyt odotellaan vaan ilman lämpenemistä ja sitä kun kaikkialla vihertää. Se on ihan parasta keväässä. Kun nurmikko ja puut on vihreimmillään ja hedelmäpuut kukassaan.
<3.


Pihatyöt ei suinkaan tässä ole kevään osalta vaan tänään on aamusta jo jatkunut. 
Juuri suurempaa kalustoa odotetaan pihaan saapuvaksi ja kerron myöhemmin mitä täällä pihalla tehtiin :).


Aurinkoista sunnuntaita!


*Biolan tuotteet saatu blogiyhteistyön kautta




Tiinamaria

(FB, IG)





maanantai 23. tammikuuta 2017

Talvi kauneimmillaan ja ajatuksia syviä


























Hyvää alkanutta viikkoa :). Kaunista sellaista!

Hiirikuva oli vanha, senhän nappasin jo n. kk sitten lenkillä. Se vaan sopi niin tähän muuhun tunnelmaan - piste i:n päälle.
Tämmöstä täällä meillä on. Kauniita maalaismaisemia ja eläimiä <3.

Talvi-tunnelmaa siis niin kotipihalta kuin kotitieltä. 


Olen varmasti oppinut monen monta asiaa tässä kahden vuoden aikana. Sen jälkeen kun sairastumisen takia jouduin jäädä kotiin. Yksi ja ehkä voisiko sanoa tärkein asia on ollut oppia pysähtymään.

Nykyään osaan pysähtyä, jäädä ihastelemaan mm. maisemia, nojailla vaan kaikessa rauhassa sillalla ja tuijottaa joelle. Huomata pienet hiirulaiset lenkillä, enkä kulkea "laput silmillä" ja katsoa vaan eteen, vaan myös sivuille ja välillä myös ylös. 

En kulkea höyryveturin lailla eteenpäin, joka vuosi vaan kovempaa ja kovempaa.

Mä olin varmaan kuin "aikapommi", ikiliikkuja...

Ikiliikkuja mä varmasti aina tulen olemaan, mutta erilailla.

Kun olin töissä, pikemminkin voisi sanoa "lähes koko elämäni" mulla oli aina kiire. Työ on ollut mulle aina mielettömän tärkeä, ihan lapsesta asti.
Tässä kohtaa tulikin mieleen, että en mene tässä postauksessa nyt sen syvemmälle tähän työ asiaan. Olen itseasiassa tehnyt jo kauan aikaa sitten kirjoituksen "Kuka minä olen". En ole vaan julkaissut sitä. Ajattelin alkuun, että haluan pitää tietyn yksityisyyden tässä bloggaamisessa :D. No, miten on mennyt niinkuin omasta mielestäni, heheh. Kokoajan olen enemmän ja enemmän alkanut "päästää" teitä lähemmäksi mua. Kertomaan kuka olen. Päästänyt todella pintaa syvemmälle.

Aluksi ajattelin, että en jaa mitään yksityisyyteeni liittyviä asioita, no se on jo menetetty :D. Tiedättekö, mä en osannut tehdä niin. Se ei olisi mua! Tämä olen minä!
Ja itseasiassa, palautteista päätellen se ei ole ollut huono asia :). Toki kaikkia ei voi, EIKÄ PIDÄKKÄÄN miellyttää.

Ihanaa on ollut huomata miten tekstini on kannustanut monia elämässä, inspiroinut monia eri asioissa jne.

Maailmassa on niin paljon niitä kauniita blogeja missä kaikki tuntuu menevän aivan täydellisesti. Elämä on helppoa tai siitä annetaan ainakin semmoinen kuva. En väheksy tai hauku niitä missään tapauksessa! En!

Mä haluan kuitenkin olla aito. Koska mä olen ihmisenä muutenkin semmoinen, todella aito.

Mun elämä ei ainakaan ole täydellistä. Siinä on todella isoja, liiankin isoja murheita kannettavana, mutta en anna niiden viedä mun persoonallisuutta tai elämäniloa :). Ikinä!

Mä elän just semmoista elämää kun mä pystyn.

Haluaisinko mä elää erilailla? Kyllä! Pienemmätkin vastoinkäymiset olisi riittänyt. 

Nykyään tai sanotaanko ainakin tällä hetkellä elämää rajoittaa todella paljon monikin asia, en anna niiden kuitenkaan vaikuttaa muhun niin, että en olisi enää minä.

Mä toivon kuitenkin, että pian koittaisi se aika kun voisi taas alkaa elää sitä elämää mitä oli 7v. sitten. Oli haaveita tulevaisuudesta ja murheet oli "normi ihmisen" murheita.


Joku pitää mua varmasti pinnallisena ihmisenä, näin mulle on sanottukin suoraan.

Ja saa pitää jos haluaa.

Väitän, että ne ketkä tuntee oikeasti mut, tietää, että sisimmissäni mä olen kaikkea muuta kuin pinnallinen. On aivan eri tykätä kauniista asioista ja olla esteetikko kuin, että olisi sisältä pinnallinen.
Olikohan tämä nyt ihan ymmärrettävissä mitä hain :)?

Teistä suurimmalle osalle olen täysin vieras ihminen. Joku kenen elämää pääsette ruudulta näkemään, seuraamaan.
Silti monet teistä on selkeästi tavoittanut mun todellisen minän täysin. Sen olen huomannut viesteistä mitä olen teiltä saanut <3.

Kiitos niistä!

Ne lämmittää mun sydäntä todella paljon.


Mä elän kaaosta. Olen elänyt jo pitkään. En tiedä yhtään missä olen vuoden päästä. Ja se ei ole kiva tunne.
Ennen olin töissä. Töissä käyvä nuori ihminen. Oli elämän perusasiat hyvin.

Sen jälkeen kun jäin kotiin, maaliskuussa tulee jo 2v. Sen jälkeen mä kävin aikamoisen identiteettikriisin itseni kanssa. Noin vuosi sen jälkeen mä perustin tämän blogin (toukokuussa juhlitaan 1v. synttäreitä ;) ). Blogia olin miettinyt kyllä muutenkin jo vuosia, mutta en sitä "kuka minä olen". Sitä mä jouduin yhtäkkiä miettimään.

Ehkä mä julkaisen sen viime keväänä kirjoittamani postauksen joka on tosiaan kuukauden päivät ollut luonnoksena "pölyttymässä".

Tämän hetkisestä elämäntilaanteesta huolimatta tai voisiko sanoa, että tämän hetkistä elämäntilannetta auttaa kyllä myös nämä kauniit maisemat ja ne asiat joista mä pidän.
Mitä mä rakastan!


Uusi viikko, uudet kujeet :).

Täällä pitäis alkaa päättämään mikä lattia tulee, työhuoneen lattiaa aletaan toivonmukaan pian jo laittamaan ja olisi hyvä, että lattiat olisi niinkuin jo melkein täällä :D.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!


Iloista alkanutta viikkoa!



Tiinamaria

lauantai 3. syyskuuta 2016

Pihan laittoa ja rakastuneet linnut




















Lupasin laittaa näitä kuvia pihan "puunauksesta" mikä keväällä tehtiin.
Eli kuvat tosiaan ovat viime keväältä (paitsi alin kuva, se on uusi).

Uusittiin talon ympärillä olevaa pientä kivetystä (koristekivimurskaa) sekä koristekatetta havuistutuksiin. Havut istutettiin vajaa seitsemän vuotta sitten ja ne ovat kasvaneet hurjasti.
Punainen kate oli jo haalistunut ja mennyt muutenkin ruman näköiseksi.
Otettiin vanha kate pois, laitettiin uusi kangas sekä kate ja näky oli taas aivan toinen.
Tämä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin - heti miellytti itseäänkin enemmän kun talon edusta oli taas "kunnossa" :).

Laitoin samaan postaukseen kuvat linnuista jotka innostuivat "pussailemaan" kun aloin niitä kuvaamaan. En ole ennen  tämmöistä päässyt luonnossa todistamaan. Tosiaan linnut olivat ensin puussa erillään toisistaan ja kun aloin niitä kuvaamaan niin innostuivat ne oikein kunnolla hempeilemään - varsinaiset linssiluteet, heh :). Kun lopetin kuvaamisen niin menivät ne taas erilleen toisistaan :).


Mutta vielä takaisin pihaan ja sen hoitamiseen ja mitä ajatuksia se mussa herättää :).

Jokainen piha, on se sitten omakotitalo, rivitalo, kerrostalo jne. niin tarvitsee "jatkuvaa" huoltamista. Pieni tai suuri piha, mutta jotta se pysyy kauniina vaatii se jatkuvaa hoitoa.
Mitä suurempi piha niin enemmän työtä se vaatii ja myös aikaa.
Meillä on yli puolen hehtaarin tontti josta osa metsää, mutta piha on silti todella suuri ja hoitamista siinä on. Liikaakin, myönnetään :D!
Jos haluaa elää ja tehdä muutakin kuin vaan olla pihaa laittamassa :). Ja me kyllä ollaan semmoisia, että ei haluta vaan laittaa pihaa kokoajan! Halutaan toki, että se näyttää kauniilta ja hoidetulta (ja siltä se ei nyt näytä ;) ). Toki osasyynä on nyt myös mun kädet ja se, että ne ei ole kunnossa. Mutta myös se, että me ollaan aika menevää sakkia niinkuin olette ehkä huomanneet ;).

Ollaan pohdittu paljon meidän pihaa ja sitä kuinka paljon se vaatii juurikin sitä aikaa, halua jatkuvasti tehdä sitä, mutta toki myös rahaa. Mitä isompi piha niin sitä enemmän myös toki sitä rahaa palaa.
Meidän pihassa pitäisi tehdä iso muutos jotta sen saisi helpommin hoidettavaksi ja, että se miellyttäisi kunnolla omaa silmää :)!!
Etupiha pitäisi ehdottomasti kivettää koska nyt rikkaruohot valtaavat sitä vaikka kangas onkin murskeen alla. Ne kyllä kasvavat missä vaan - pienenkin murskeen päällä :D.

Oikeastaan etupihan uudelleen laittaminen muuttaisi koko pihan ilmettä sekä myös helpottaisi sen siistinä pitämistä. Nyt tuntuu, että rikkaruohojen nyppiminen ja myrkyttäminen on ihan turhaa. Kun saat nypittyä tai myrkytettyä ne niin voitkin aloittaa jo uudestaan alusta koska uudet ovat jo tulossa. Kivetys olisi huippu juttu :)!!

Eli mikäli edessä olisi pihallinen koti (tai rakennusprojekti)- pieni tai suuri niin siinä kannattaa ottaa todella huomioon mitä se vaatii. Toki talokin vaatii oman jatkuvan huoltonsa, mutta piha sitäkin enemmän toistuvaa!


Vähän piha-ajatuksia :). Nyt lounaan tekoon!

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!



Tiinamaria