Näytetään tekstit, joissa on tunniste Skördefesten på Åland. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Skördefesten på Åland. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. syyskuuta 2022

Matkan kohokohdat





























Matkan kohokohta oli tietenkin se, että tämä matka vietettiin koko perheen voimin. Vanhempani, siskoni Taijan perhe Ruotsista, sekä siskoni Teresan perhe lukuunottamatta Teresan miestä, olivat kaikki mukana Ahvenanmaalla.

Aivan mahtavaa että yhtä lukuunottamatta saatiin järjestettyä tämä perhetapaaminen puoleen väliin Suomea ja Ruotsia. 


Iso helpotus toki oli myös se että ylipäänsä päästiin lähtemään reissuun. Iines kun oli todella kipeä ennen reissua, niin jännitettiin päästäänkö lähtemään ollenkaan. Iines onneksi alkoi voimaan paremmin ennen matkalle lähtöä. Päivisin Iines oli vanhempieni koiran Aidan kanssa vanhempien vuokramökillä ja heillä näkyi menevän päivät oikein hyvin kun oltiin poissa. 




Mitä Sadonkorjuujuhlille tulee, olivat nämä meidän ehdottomat lempparit ja näihin paikkoihin mentäisiin myös seuraavalla kerralla:













Näiden lisäksi Geta vuori Ahvenanmaan pannukakkuineen oli upea paikka. 





Myös meidän hotelli ansaitsee oman suosituksensa, sillä siellä kaikki toimi loistavasti. Lemmikkieläinhuone, ystävällinen palvelu, todella hyvä ja monipuolinen aamiaistarjonta, hyvä illallinen ja huippu sijainti. Park Alandia, 10 pistettä meiltä :). 





Kymmenistä Skördefesten paikoista me kierrettiin ehkä vähän alle puolet, luulisin näin. Osa oli pelkästään "ravintoloita & ruoka kojuja", mutta paljon jäi varmasti myös niin "kurpitsatiloja kuin maatilojakin" näkemättä. 

Samu tykästyi todella paljon Ahvenanmaahan, eli me kyllä varmasti matkustamme sinne joskus uudestaankin. 
Lasten kanssa menisin ehdottomasti myös Sadonkorjuujuhlille! 

Suosittelemme lämpimästi näitä juhlia. 

Toki pieni Maarianhaminakin on symppis kaupunki :). 


Tähän juttuun loppuu nyt Ahvenanmaan jutut, toivonmukaan osasin vastata teidän kaikkiin kysymyksiin ja jättäkäähän ihmeessä kommenttia jos jotain vielä tulee mieleen :). 



Aurinkoista päivää kaikille! 





Tiina





Facebook
Instagram











Ahvenanmaalla & Skördefesten



























 



Tässä oli kuvia mm. Kastelholman linnalta ja sen ympäristöstä, yhdeltä Skördefesten paikasta, sekä mökkikylän rannalta jossa vanhemmillani ja siskoni Taijan perheellä oli vuokramökit. 


Kastelholman läheisellä ravintolan parkkipaikalla oli tuommoisten mini autojen "tapaaminen / näyttely" ja ne oli super hauskoja. 
Pari näistä, taisi olla nuo kuvissa näkyvät punainen ja turkoosi, mitkä tulivat meidän kanssa samalla laivalla Suomeen. 



Mökkikylän rannalla kasvoi todella paljon tyrnimarjapensaita. Näkyi niitä toki ympäri Ahvenanmaata muutenkin todella paljon, samoin kuin myytäviä tyrni tuotteita. 



Näiden lisäksi käytiin myös Taffelin tehtaalla joka on Ahvenanmaalla. Itse tehtaalle ei enää päässyt, mutta tehtaan vieressä oli pieni tehtaanmyymälä jossa lapset halusivat käydä :). 







Tiina 





Facebook
Instagram 


















Amalias limonadfabrik & Mercedes chocolaterie






















Amalias limonadfabrik och Mercedes chocolaterie. 


Tämä oli yksi aivan ihana Skördefesten paikoista. 


Tilalla oli super suloisia lehmiä joita sai syöttää ja paijata. Ei ole varmaan jäänyt epäselväksi että olen todella eläinrakas ihminen enkä pelkää liata käsiäni (tai vaatteitani) eläinten kanssa. Ns. Unelmien täyttymys on aina jos vaan jonkun pienen lampaan tai possun saisi syliin. Täällä ei missään saanut mutta hauskaa oli yhtenä päivänä kun siskoni Teresa ja hänen tyttönsä pikku-T olivat meidän autossa ja pikku-T sanoi: "Äiti, voidaanko ostaa meille possu joltain tilalta jos niitä myydään täällä, isi varmaan yllättyisi jos mentäisiin possun kanssa kotiin". 


Hahaa, no isi olisi varmasti yllättynyt jos Teresa ja pikku-T olisivat saapuneet Ahvenmaalta possu kainalossa kotiin :D. 


Mua huvitti tämä todella paljon ja mietin ettei se omena ole kauas näistä samoista geeneistä pudonnut :D. 


Itsehän vietin joka vuosi lapsena mökillä paljon aikaa naapurin sikalassa ja kävin varmasti joka vuosi saman keskustelun vanhempieni kanssa siitä että mä en saa possua vaikka miten mä sen tahtoisin. 

Sydämeni särkyi siinä kohtaa kun sikala lopetettiin, mutta muu perheeni varmaan helpottui koska haisin aina niin järkyttävän pahalta kun tulin sieltä takaisin mökille. (Kuulemma kilometrin päähän sanoi aina isäni). :D



Mutta, takaisin Ahvenanmaalle :). 


Tällä tilalla oli hampurilaiskoju ja muita myyntikojuja jossa myytiin niin vastaleivottua leipää, käsitöitä, leivonnaisia jne. 


Navettarakennuksen alakerrassa oli limonaaditehdas ja sen yläpuolella limonaadi- ja suklaa myymälä. 


Myylämä oli itsessään jo niin tunnelmallinen että siellä silmä lepäsi. Ostettiin täältä muutamaa eri makuista limua Iineksen 9v. synttäreille tarjottavaksi :). 


Täällä kävisin uudestaan myös seuraavilla sadonkorjuujuhlilla!





Tiina



Facebook

Instagram