Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranskanbulldoggi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranskanbulldoggi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Viikonlopun kotoilutunnelmia
























*KAHVIKAVERI - KIVU kahvi
HAPPYDOGGIE - Tiipii


Olipahan kuvapläjäys :).

Meidän viikonloppu näytti tältä. Pari kuvaa oli viime viikolta, mutta muuten kuvat olivat viikonlopulta.
Kotoota sekä meidän kotikulmilta lenkkipolulta.

Eilistä Alppiruusupuistoretkeä lukuunottamatta koko viikonloppu on mennyt kotosalla.

Pitkät & rauhalliset aamut yhdessä, ulkoilua, vähän herkuttelua - kotoilua parhaimmillaan <3.


Me ei oltu ainoat ketkä otti lungisti ja nautti eilisestä auringonpaisteesta. 
Menin hetkeksi terassilta sisälle käymään ja kun palasin oli meidän Pontus-ponteva kiivennyt tuolin kautta terassin pöydälle. :D
Hälle ei selkeästi riittänyt auringonpaiste terassilla vaan piti päästä sitä vieläkin lähemmäs.
Totaalinen naurunpurskahdus tuli ja miten onnelliselta voikaan koira näyttää. Onnellisesta ilmeestä huolimatta Pontus joutui kyllä takas maanpinnalle köllöttelemään.


Kesäkuu on siinä vaiheessa, että Juhannus on jo ensi viikolla, sitä odotellessa.

Ihanaa iltaa!

*saatu blogiyhteistyön kautta


Tiinamaria
(Style by Tiinamaria IG & FB)


torstai 13. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen menot ja meiningit











Ruokapöytä - itse tehty
Tuolit - Jysk



Kiirastorstai.


Meillä menee pääsiäinen perheen ja läheisten ystävien kanssa. Perhelounas ja parit lasten- sekä omat synttärit. Siinäpä sitä on suunnitelmia joka päivälle :).


Sen isompia omia synttäreitä en vietä, oman perheen kanssa "lounas ja kahvit".
Tässä juuri mietin mitä sitä tarjoisin. Jos en tällä kertaa tekisikään sitä perus "voileipäkakkua ja juusto/täytekakkua" vaan tarjoisinkin jotain ihan muuta. 

Mä oon alkanut opettelemaan minimalistia. 
Monessakin asiassa. 

Myös tarjoiluissa.


Less is more :)


Sana "opettelemaan" on ehkä väärä. Pikemminkin sanoisin, että mm. oma maku on nykyään paljon minimalistinen aiempaan verrattuna. Ja pikkuhiljaa siihen suuntaan ollaan menty ja menossa myös kodin sisustuksen suhteen.

Selkeämpää tyyliä!


Pääsiäsen ajaksi pöytään pääsi koristamaan jokavuotiset pääsiäiskoristeet oksien kera.

Mustavalkoiset!

Yritin kyllä yhtenä pääsiäisenä laittaa värikkäämpää ilmettä, mutta se jäi yhteen kertaan. Ei vaan tunnu omalta. Kuinka välillä yritänkin lisätä väriä kotiimme ni ei, se ei vaan kuitenkaan sitten tunnu hyvältä. Niinpä ne aikoinaan yhden pääsiäisen ajan koristaneet värikkäät munat pääsivät uuteen kotiin.

Näillä mennään, mustavalkoisella ;).


Hyvää pääsiäisen aikaa!

<3



Tiinamaria

(löydät minut myös facebookista, Style by Tiinamaria)





maanantai 10. huhtikuuta 2017

Uudistettu koirien huone














Koirien sänky - itse tehty
Hyllyt - itse tehty


Hyvää alkanutta viikkoa :)


Koirien huone on ollut jo tovin valmiina, mutta vihdoin pääsen sen teillekkin esittelemään.

Mitäs pidätte?

Eli sama valkoinen laatta jatkuu eteisestä koirien huoneeseen saakka.
Oikeasti huonehan on tekninentila, mutta sen suuruuden takia tehtiin siitä aikoinaan koirille oma huone.

Huone muuttui paljon valoisammaksi uuden lattian kanssa. 

Eteinen oli ensimmäinen huone missä huomattiin selkeä muutos valoisuudessa lattian uusimisen myötä. Toinen on nyt tämä huone.

Toki karvat ja hiekka näkyy helpommin tässä mitä vanhassa huoneessa, mutta näkyypähän hyvin missä on likaa :). 
Lattia ei ole ollut liukas myöskään koirien tassujen alla, onneksi!

Erittäin nappivalinnaksi on osoittautunut tämä valkoinen laattalattia, tykätään todella paljon, ei ole liukas niinkuin pelättiin ja on todella helppo pitää puhtaana!


Iloa päivääsi <3




Tiinamaria

(löydät minut myös facebookista, Style by Tiinamaria)


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Terassin herätys














Pieni varaslähtö terassikauteen :).
Nyt saa kuvat puhua puolestaan...

Eilen oli niin  M I E L E T Ö N   I L M A  ja auringonpaiste, että lenkillä tuli aivan keväinen olo.

Siitä se ajatus sitten lähti :).

Vaikka lunta onkin vielä paikoitellen (vähän) meillä maassa päätettiin laittaa jo terassikalusteita ulos.
Rasmus apuna... oli vähän erimieltä mun somistuksesta ja asetteli mm. tyynyt kyllä uuteen uskoon.
Terassikukat ja muu viimeistely jää myöhemmäksi..

Täytyy myöntää, että taas tuli se ajatus mieleen, "kumpa olisi lasitettu terassi" :D. Ei tarvitsisi kannella kalusteita vaan ne saisi olla aina paikallaan ja terassi käytössä ympäri vuoden.

Näin aikaisessa en muista ikinä meidän olleen, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Auringonpaisteessa tarkenee jo juoda kaffet (tosin mä en edes juo kahvia :D).

En tiedä johtuuko siitä, että olen kevään lapsi, mutta kevät on ehdottomasti mun lempi vuodenaika <3.

Kaikki on vasta edessä. Luonto alkaa heräilemään ja viikko viikolta auringon lämmittäessä huomaa miten hurjaa vauhtia sitä mennään kesää kohti. Ihan parasta!


Näihin kuviin ja tunnelmiin, Ihanaa lauantai-iltaa :).



Tiinamaria

(löydät minut myös facebookista, Style by Tiinamaria)


keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Olohuone (uusi lattia)














Laminaatti - Bauhause Parador crystal white oak
Matto - Ellos Tanger harmaa-valkoinen
Tyynynpäälliset - H&M
Taulu - Asko
Sohva - Suomi soffa
Verhot - Ikea
Viltti - Stockmann
Ruukku ja kukka - Stockmann
Lasivitriinit - Iittala
Sivupöytä - Ikea
musta rahi - itse tehty

Ja "sisustuskoira" Iinestä ei sovi unohtaa ;)




Noniin, olohuoneen uusi lattia näyttää tältä! Mitä tykkäätte :)?

Mä olen todella tyytyväinen lopputulokseen! 

Vaikka olohuone onkin suuri jo itsessään ja tilan tuntua ei sen takia tarvittu lisää, mutta onhan tämä vaalea lattia vaan niin ihana! 
En nyt sanoisi, että tila olisi mitenkään "suurentunut" vaikka vaalea lattia monesti niin tekeekin.

Pienillä kalustemuutoksilla jo tuli eri ilme. Makkarin sivupöytä muutti alas ja vanha lipasto mikä olohuoneessa oli saa paikan varmaankin eteisestä rappusten alta (kunhan eteinen valmistuu).

Olohuoneen pöytä pääsi uuteen kotiin ja nyt ollaan näin (ilman) ainakin toistaiseksi. Jospa mies tekisi jossain vaiheessa meille uuden ;). Mutta nyt keskitytään kyllä talon korjaamiseen!

Niin paljon saan aina kyselyitä mistä mikäkin on ostettu niin listasin nyt tuohon suoraan. Sitä saako kaikkia tuotteita vielä en tiedä :). Osaa luulisin, että saa..


Verhoja en ollut edes pesun jälkeen silittänyt, myönnän :).
Ne kun joutuu vielä tässä moneen kertaan ravistelemaan rakennuspölyn takia ja kenties pesemäänkin niin en jaksanut nyt nähdä sitä vaivaa, että olisin välissä silitellyt. 


Täältä pääset kurkkaamaan miltä olohuone ennen näytti :). Kyllähän tuo muuttui kun lattia vaaleni!


Eteisen lattia on nyt parhaillaan työnalla. Laatat piikattiin eilen ylös ja tänään on alettu muuten lattiaa korjaamaan. Se tila kun valmiiksi tulee niin helpottuu vähän pölynkin määrä. Loput huoneet kun on ovien takana. 
Eteisen jälkeen tuleekin sitten "vesiongelma". En tiedä kauan ollaan ilman vettä:(. 

Mä lähden itse piipahtamaan parin viikon päästä siskon luona Ruotsissa ja salaa toivon, että se vedetön vaihe korjauksesta olisi edes osittain silloin :D. Toivottavasti se ei kestäisi muutenkaan montaa päivää-viikkoa. Se vaikeuttaa elämää taas todella paljon. Mutta vielä ei murehdita sitä. Ensin eteinen kuntoon ;).


Ihanaa iltaa!



Tiinamaria