Ihan aluksi haluan kiittää teitä, teidän aivan ihanista kommenteista ja yksityisviesteistä mitä lähetitte viime postaukseni jälkeen kun kerroin teille sekä keskenmenostani, että lapsettomuudesta joka on varjostanut elämääni jo 18 vuotta.
Kiitos <3.
Jokainen kommentti ja viesti lämmitti sydäntäni todella paljon!!
Sen tekstin jälkeen mulla tuli itsellä sisälläni todella helpottunut olo.
Kun olisin tullut ns. kaapista ulos asian kanssa.
Aktiiviset lukijat ovat saattaneet hyvinkin ymmärtää joitain asioita sen tekstin jälkeen kenties myös paremmin :).
Halusin vielä sanoa, että vaikka lapsettomuus onkin erittäin ikävä ja kipeä asia, mä (ja me) olen oppinut elämään sen kanssa.
Näiden 18v. :n aikana jolloin lapsen olisi ollut mahdollista tulla jos olisi ollut tullakseen, puhun korkeintaan yhteensä joistain muutamista viikoista jolloin asia on todella vaikuttanut omaan mieleeni kipeästi.
Eli oikeasti todella vähän!
Eikä se tarkoita etten olisi tarpeeksi halunnut perheenlisäystä, en missään nimessä.
Olen kyllä, enemmän kun mitään muuta!
Kyseessä on ehkä enemmänkin omalla kohdalla ollut sekä hyväksymisestä, että uskosta tulevaan ja tulevaisuuteen.
Mä oon aina sanonut, jo 18v mun läheisille että "kyllä mä saan lapsia, mä vaan tiedän sen. Kyllä musta joku päivä äiti tulee".
Myöskään ikinä kenenkään tutun / läheisen ihmisen vauvauutiset eivät ole ikinä tuntuneet mussa edes millin vertaa pahalta!!
Päinvastoin, olen jokaisesta vauvauutisesta läheisilläni ollut niin iloinen että toisinaan olen myös itkenyt onnesta!
Sallin tietenkin kaikille myös muut tunteet tässä asiassa!
Ystäväni Heli mm. ehkä muistaa kun hän kertoi minulle että heille on tulossa vauva, itkin onnesta ja suunnilleen pompin onnesta <3.
Siskoni Teresan tyttö, joka jo 11v on, on minulle "kuin oma lapsi".
Blogissa olen käyttänyt hänen yksityisyyttään suojaten nimeä "Pikku T".
Pikku T, tämänkin jutun kaikissa kuvissa, on ollut meillä vauvasta asti todella paljon hoidossa.
Hän päiväkodissakin kertoi ollessaan kolmen vai neljän vanha, että hänellä on kolme kotia.
"Äidin ja isin luona, mummin ja vaarin ja Tiinan ja Samun".
"Tiinan ja Samun koti on Jumbokoti, tosi iso ja siellä mulla on ikioma huone".
Tällöin asuttiin siis vielä edellisessä kodissa, missä meillä oli tosiaan neidillä oma huone leluineen kaikkineen.
Omat kylpypyyhkeet, oma potta, oma syöttötuoli, oma kylpyamme, omat lakanat, oma unipupu, omat rattaat...
Pian rakentui "lastenhuone".
Aluksi kun hän syntyi ja tuli meille hoitoon, kuskattiin tavaroita heidän kotoota meille edestakaisin.
Pikku hiljaa kuitenkin ostettiin meille omat tavarat koska hän oli meillä kuitenkin sen verran usein, että se helpotti hoitoa.
Plus, olihan se hänestä selkeästi myös Ihanaa kun sai tuntea todella, että meidän koti on myös hänen kotinsa.
Kuinka monesti sainkaan häneltä itkuisen puhelun, kuinka hänellä on Tiinaa ikävä ja voisinko minä tai Samu hakea hänet meille hoitoon.
Vanhempien ei tarvinnut varmaan ikinä kysyä meiltä hoitoapua, kun neiti osasi ihan itse hoitaa itsensä meille hoitoon :D.
Hänen ollessaan 5v. oli hän meillä hoidossa putkeen kaksi viikkoa kun vanhemmat oli toisella puolella maapalloa kahdestaan häämatkalla.
Tämän lapsen kanssa tämäkin oli helposti toteutettavissa koska hän tunsi olonsa varmasti hyvinkin kotoisaksi ja tervetulleeksi, sekä rakastetuksi myös meillä.
Mikä on ollut mulle ja meille aivan ihanaa!
Näin tiivis suhde mikä meille muodostui heti hänen ollessaan aivan pieni, vauva, on asia jota vaalin todella paljon ja korkealle.
Voin sanoa, että rakastan häntä kuin omaa lasta!
Nykyään näemme harvemmin vaikka asummekin nykyään hyvin lähekkäin, mutta nykyään kaverit menee tädin edelle :).
Kyllä me viimeksi tänään olemme viestejä vaihtaneet ja miettineet koska toteuttaisimme "museo ja kahvila/ravintola" lahjakortin jonka joulupukki hänelle viime jouluna antoi.
Lisäksi koska jo lokakuuta elämme, on meillä edessä pian myös meidän jouluretki missä hän saa valita yhden joulukoristeen itselleen.
Muistatte ehkä viime joululta meidän jouluretken :)?
Vaikka rakastankin tätä neitiä kuin omaa lastani, eihän se tietenkään korvaa omaa lasta mitenkään.
Ei mitenkään.
Mutta hänen ansiostaan mun sydän on täytetty myös tällä rakkaudella mikä mulla häntä kohtaan on <3.
Yhteisiä retkiä ja hoitokertoja on niin monta ja valokuvia myös, että on paljon mitä muistella vanhana.
Toivottavasti hänkin edes osan näistä vanhempana muistaa <3.
Eipä mulla nyt tässä kohtaa muuta asiaan lisättävää ole.
Kunhan halusin kiittää teitä ja avata myös samalla sydäntäni teille tästä asiasta lisää :).
Ihanaa viikonloppua!
Rakkaudella,
Tiina
Facebook
Instagram
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti