tiistai 7. kesäkuuta 2022

Nimi Enkelille















Synnytyksen jälkeen meidän piti keksiä meidän pienelle enkelitytölle nimi <3.


Kuten aiemmin kerroin, saimme vasta synnytyksessä vauvan syntymän jälkeen tietää hänen sukupuolen. Sitä ennen meillä oli vain mun intuitio asiasta. 

Ja koska luotin 100%:sti mun intuitioon, oli meillä vain tytön nimi mietittynä valmiiksi. 

Samulla oli yksi nimi minkä hän vauvalle olisi ehdottomasti halunnut, etunimeksi. 
Ja mulla kaksi nimeä, jotka kuuluvat edesmenneelle isoisoäidilleni. 

Meillä oli siis kolme nimeä vauvalle mietittynä ja olisimme päättäneet hänen syntymän jälkeen mikä niistä tulisi etunimeksi ja mitkä kaksi toiseksi ja kolmanneksi. 


Kun meidän enkeli syntyi, meistä ei tuntunut enää oikealta antaa sitä nimeä jonka olimme aluksi miettineet. 

Vaan päätimme antaa hänelle etunimeksi nimen, joka oli Samusta kaunis, jota hän myös mahdollisena mietti kun nimeä mietittiin - Linnea. 

Toiseksi nimeksi päätimme antaa mun kolmannen nimen - Karoliina. 


LINNEA KAROLIINA <3.


Meidän pieni tyttömme, Linnea Karoliina <3.


Tämä tuntui heti oikealta nimeltä hänelle kummastakin meistä! 

Sitä ei sen pidempää mietitty. Se oli päätetty varmasti tunnin päästä Linnean syntymästä. 



Miksi emme antaneet sitä nimeä jota olimme jo pitkään hänelle miettineet? 


Se ei vaan yksinkertaisesti tuntunut enää tässä tilanteessa oikealta. 

Se oli nimi jonka ihan elävälle lapsellemme halusimme antaa. 

Se on nimi, jonka halusimme ns. säästöön vielä jättää. 

Elämme toivossa että vielä joku päivä saisimme toisen tytön, elävänä syliin asti, jolle saisimme tämän nimen antaa. 



Koska Linnean käsivarsia en ikinä kaulani ympäri saa, aion ostaa kultaisen kaulaketjun kultaisen sydänriipuksen kera johon kaiverrutan "Linnea". 


Hän tulee olemaan aina sydämessäni, mutta haluan hänen nimensä vielä sydämen sisään lähelle omaa sydäntäni. 


Niin sydäntäsärkevää.


Meidän pieni rakas Linnea <3.



Kotimme on täyttynyt toinen toistaan kauniimmista vaaleanpunaisista kukista ja muistokorteista <3


Yhden varhaisultra kuvan laitoimme kehyksiin jaloista otettujen painokuvien kera. 

Harmittaa kun viimeisimmät ultrakuvat niskapoimu-ultrasta missä hän oli jo ihan vauvan näköinen, on niin tummia ettei niistä kunnolla mitään näe. 

Mutta toki hän itsessään on meidän sydämiin talletettu <3.


Meillä oli kahdet vuosia sitten ostetut kehykset meidän hääkuville, eihän meidän häistä ole kuin 10v. kahden kuukauden päästä... 
Kehykset oli jäänyt odottamaan kuvien teetätystä ja nyt tuon toisen kehyksen omistimme Linnean muistolle ja jospa mä nyt 10v. Hääpäivän kunniaksi saisin aikaiseksi kaivaa hääkuvat esiin ja teettää siihen toiseen kehykseen myös ne meidän hääkuvat <3.






Tiina




Facebook
Instagram 








3 kommenttia:

  1. Voi miten pienet nuo jalanjäljet taulussa... 😭💖 Linnea on todella kaunis nimi. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ne olivat niin pienet 👣❤️. 23,4cm ja 217g👼💕. Hän vastasi niin pituudeltaan kuin painoltaan täysin meneillä olevaa viikkoa. 22-24cm piti olla ja olikohan 200-220g paino. Eli täysin mitoissa❤️. Hän oli kuin pieni nukke❤️.

      Poista
  2. Lämpimät halaukset teille. Meidän enkelivauvasta on 25 v ja aina se on mielessä. Ei päivittäin enää. Mutta muistan kuin eilisen päivän tilanteen, jolloin huomasimme että vauva ei liikkunut enää. Suru ei ole enää niin musertava,mutta kyyneleet voivat tirahtaa vieläkin. Jaksamista teille.

    VastaaPoista