maanantai 19. syyskuuta 2022

Bolstaholm - Skördefesten på Åland











































Me ollaan tultu Ahvenanmaalta jo tänä aamuna kotiin, mutta nyt palataan vielä useamman jutun verran takas Ahvenanmaalle. 

Olen saanutkin jo useita kysymyksiä koskien meidän matkaa ja yritän vastata samalla näissä tulevissa jutuissa kaikkiin teidän kysymyksiin <3.


Skördefesten på Åland, eli Sadonkorjuujuhlat Ahvenanmaalla. 

Joka syksyinen suuri juhla joka on ympäri Ahvenanmaata. 
Näille juhlille tehdään varmasti myös valmiita ryhmä-pakettimatkoja bussikuljetuksineen, mutta jos vaan on oma auto ja navigaattori, niin siellä pärjää erinomaisesti myös itsenäisesti.

Ahvenanmaa on niin pieni saari, eli vaikka nämä Skördefesten paikat ovat ympäriinsä saarta, on välimatkat pieniä. 

Ohjelma ja kartta jokaisille juhlille on ostettavissa monista paikoista Ahvenanmaalta jonka mukaan on helppo kulkea. Lisäksi netistä löytää tänä päivänä tietoa hyvin :). 


Saappaat ovat MUST juttu täällä. 

Vaikkei olisi sadesäätä niinkuin meillä nyt oli, tarvitaan saappaita monilla maatiloilla. 

Itsellenihän nämä olivat ensimmäiset Sadonkorjuujuhlat Ahvenanmaalla, mutta ei varmasti viimeiset. 

Aivan huikean ihana juhla! 

Vanhempani sekä siskoni Taija on näillä juhlilla käynyt useammankin kerran aiemmin. 


Eli tosiaan Skördefesten paikkoja on useita kymmeniä ympäri Ahvenanmaata ja kaikki paikat ovat merkitty punaisella Skördefesten omenakyltillä. 

Suurin osa näistä paikoista on jonkun omalla koti- maatilalla. On maidontuotantoa, lihantuotantoa, omenaviljelmiä, pienimuotoista maanviljelyä jne jne. 

Eläintiloista kurpitsafarmeihin ja aina limonaaditehtaisiin ja kaikkea siltä väliltä. 


Parkkialueet monilla tiloilla oli järjestetty eläinten aitauksiin pelloille, eläimet eivät tietenkään niillä nyt olleet. Näin ollen "lehmänlantaa" saattaa helposti tulla kenkienpohjiin ja kumisaappaat ovat näillä tiloilla ehdottoman tarpeelliset. 


Jokaisella tilalla oli erilaisia myyntikojuja, kahviloita, "ravintoloita", lasten leikkipaikkoja jne. 
Näissä tulevissa jutuissani pääset nyt näkemään eri paikkoja ja mitä niissä oli :). 



Tämän ensimmäisen jutun kuvat ovat tilalta nimeltään Bolstaholm. 

Tämä oli aivan ihana paikka, meidän kaikkien lemppari nro. 1 <3. 


Tilalla oli eläimiä, labyrintti auringonkukkapellossa, heinäpaaleissa kultakolikon etsintää 5-99- vuotiaille, ilmakivääriammuntaa, lapsille keppihevosia ja traktorikisa heinäpaaliradalla, "kahvila", hampurilais"ravintola", erilaisia myyntikojuja jossa myytiin niin makeistuotteita, vihanneksia, omenia ja kaikkea mitä niistä voi tehdä, mehuista leivonnaisiin ja limonaadeihin, käsitöitä jne. 

Täällä kaikki oli järjestetty erittäin upeasti. Tunnelma oli täysin kohdillaan. Istagramiin laitoin myös täältä otetun videon jossa pääsee tunnelmaan vielä lähemmin. 

I h a n a  paikka <3.


Kuvissa näkyi myös siskoni tyttö kummityttöni Ruotsista <3.



Täällä pitää ehdottomasti käydä mikäli joku vuosi suunnittelette näille juhlille menoa. Tämä paikka on kuulemma aina panostanut kaikkeen isolla kädellä. 


Sää oli hyvin vaihteleva, mutta täällä aurinko paistoi ja oli jopa kuuma aika ajoin. 



Täältä paikasta lähdettiin seuraavaan pisteeseen, jossa oli myös henkeäsalpaavan kaunista. Se seuraavassa jutussa! 







Tiina






Facebook
Instagram







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti