lauantai 29. joulukuuta 2018

Jouluaatto 2018













































Heipparallaa :).


Mä pidin pienen, joulun mittaisen blogiloman ja keskityin kokonaan perheeseeni <3.


Meidän jouluaatto meni todella rattoisasti koko perheen kera.


Toivottavasti teillä on ollut myös onnistunut joulu takana <3?!



Joulu on siis vietetty ja itseasiassa oon alkanut jo pikkuhiljaa laittamaan joulua pois.

Torstai-iltana alakerran kuusen koristeet ja mikkihiiri korituolilta pääsi jo varastoon odottamaan ensi vuotta.

Samoin joulusukat yläkerrasta.


Huomenna tai viimeistään maanantaina korjaan loputkin.

En sitten osaa yhtään aloittaa uutta vuotta joulukoristeiden kera.


Ruokailutilan kranssi, sekä kranssit pariovissa ja ulko-ovessa saa vielä jäädä toistaiseksi.

Kuuset ja ja muu "kunnon joulu" saa kuitenkin lähtöpassit.

Samu tuumasi kyllä torstai-iltana kun aloin alakerran kuusen koristeita ottamaan pois, että "nytkö sä jo otat ne pois"???

N Y T K Ö, heheh :D.


Onhan ne jo viisi viikkoa ollut, mutta kyllä myönnän itsekin, että antaa ne aina kivan lisän sisustukseen.

Ja onhan se toki tosi ihanaa, että Samukin välittää ja arvostaa miltä meillä näyttää ja nauttii siitä, että tykkään "laittaa kotia" ja sisustella <3.


Joku jouluahdistus mulla vaan tulee joka joulu pari päivää aaton jälkeen ja "punainen" on vaan saatava heti pois!


Mulla on varmaan joku "väriallergia" ;).



Niin jouluaatto kuin välipäivätkin on mennyt tosiaan lähes koko aika perheeni parissa.
Isosiskoni perhe lähtee huomenna takaisin kotiin Ruotsiin ja näistä päivistä on aina otettava kaikki ilo irti kun heitä näen <3.



En tiedä yrittääkö joku flunssa muhun iskeä, vähän tukkoinen ja väsynyt olo, mutta meillä ei onneksi ole mitään sovittua uuden vuoden aatolle joten voidaan vaikka halutessa olla vaan kotona ja möllöttää jos ei jaksa mihinkään lähteä :).


Odotan kyllä innolla jo uutta vuotta.

Siinä on aina semmoinen uuden alun fiilis :).

Edellinen vuosi tapahtumineen jää taakse ja uuden vuoden päiviä ja tapahtumia odottaa innolla!




Mutta nyt toivottelen ihanaa iltaa ja viikonloppua ja painelen sohvannurkkaan nauttimaan pianokonsertista <3.





Tiina










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti