Kuka minä olen??

Niin kuka minä olen??

Olen:

~ selviytyjä

~ taistelija

~ sunnuntailapsi (oinas sellainen)

~ perheen keskimmäinen lapsi

~ koulutukselta parturi-kampaaja

~ ihminen kuka yrittää aina olla positiivinen tuli eteen mitä vain

~ entinen "työnarkomaani"

~ vahva

Esittäydytäämpä nyt vähän paremmin :).

Edellä mainittua listaa olisi varmasti voinut jatkaa pidempäänkin, mutta kerron vähän "paremmin"...

Eli olen 34-vuotias (-83) Helsingissä syntynyt perheen kolmen (tyttö)lapsen keskimmäinen - eli se eniten kolhuja saanut vai miten se kliseinen lause meneekään ;).

Ollessani vain 11-vuotias halusin aloittaa työt - tienata omaa rahaa ja tehdä töitä. No sen ikäisellä ei kauhean paljon mahdollisuuksia ollut, mutta aloin jakamaan lehtiä - semmoisen paikan sain. Joka keskiviikko ja viikonloppu jaoin lähialueellemme mainoksia - ja tätä ennen tietenkin lajittelen ne kotona omiin nippuihin.

Yläasteen kahdeksannenluokan työharjoittelusta joka kesti kaksi viikkoa tarjoutui minulle osa-aikainen myyjän työ koulun ohelle. Niin olin tosiaan vaateliikkeessä Helsingin keskustassa josta minulle tarjottiin työtä jos vanhempani suostuisivat.

Vanhempani kyllä yrittivät sanoa minulle, että keskittyisin vain kouluun ja kerkeisin tehdä töitä myöhemminkin! Halu tehdä töitä oli kuitenkin niin kova ja lupasin hoitaa koulun kunnialla läpi työn ohella - näin suostuivat vanhempani tähän, että kävisin (pari-kolme kertaa viikossa) töissä.

Juu ja ensimmäisen vuoden jaoin vielä niitä lehtiäkin samaa aikaa :D.

Vuoden kun olin tehnyt kahta työtä ja kävin vasta tosiaan yläasteen 8-luokkaa oli toinen työ jätettävä - aika ei vain riittäisi kaikkeen. Mainostenjako saisi jäädä.

Yläasteen loputtua pääsin opiskelemaan kolmevuotiseen parturi-kampaajakouluun.

Työt vaateliikkeessä jatkuivat aina 19 ikävuoteen asti kun valmistuin.

18 vuotiaana halusin muuttaa omaan kotiin. 

Tästäkin vanhempani yrittivät minulle puhua, turhaan. Pian asuin omillani. Kolmannen vuoden työharjoittelusta parturi-kampaamosta tarjoutui vakituinen parturi-kampaajan työ koulun päättymisen jälkeen. Työt vaateliikkeessä vaihtui oman alan töihin. 

Työskentelin Helsingin keskustassa tällöin parturi-kampaamossa aluksi työntekijänä jossa siirryin myöhemmin vuokratuolille.

Jokusen vuoden jälkeen palasin takaisin kaupanalalle. En oikein tiedä miksi, mutta päätyökseki tein taas myyjän, somistajan ja lopuksi myymäläpäällikön töitä.

Toiminimeni säilytin - ehkä jossain sisimmässä tiesin, että palaisin vielä oikean ammattini pariin takaisin.

Noin kuusivuotta sitten näin kävikin. Mulle tarjoutui vuokratuolilaisen paikka ja otin sen. Näin olin taas kampaamossa.

Puolisen vuotta olin vuokralla kun pisto sydämessä tuntui - haluan oman liikkeen!!

Tästä ei mennyt kuin muutama päivä kun kuulin vapautuneesta liiketilasta. Tässä vaiheessa mä olin jo toinen jalka menossa!

Parin viikon päästä oli viralliset "paperiasiat" hoidettu ja avaimet omaan liikkeeseen kädessä. Mukaani lähti vanhasta paikasta toinen vuokratuolilainen - omistamme liiketilan puoliksi vaikka itsenäisiä yrittäjiä muuten olemmekin.

Kampaamo koki suuren muodonmuutoksen - remontin oman maun mukaiseksi ja kk päästä olikin avajaiset.

Kaikki lähti rullaamaan paremmin kuin hyvin. Asiakkaita riitti ja puskaradio toi lisää uusia asiakkaita jatkuvasti.

Elämä rullasi hyvin. Töitä oli niin paljon kun itse jaksoi tehdä.

Sitten kaikki muuttui, pysyvästi.

Elämäni varjopuoli  tekstissä kerroin mitä tapahtui.

Suosittelenkin lukemaan sen tässä kohtaa mikäli sitä et vielä ole lukenut.

Monesti olen miettinyt miksi juuri kädet ja vielä kummatkin- käsityöntekijälle!

Ehkä mä olisin tehnyt niitä töitä liikaa ja muu elämä olisi " mennyt ohi".

En tiedä! Eikä kaikelle aina saa vastauksia!

Mä oon kuitenkin oppinut paljon - itsestäni varsinkin näiden viimeisen kahden vuoden sisällä.

Myös oppinut ketkä ovat ne mun oikeat ystävät. Ketkä on jaksanut tukea vaikka aina en olekkaan hymyillyt samalla tavalla kuin ennen. Eiköhän tämäkin asia vielä korjaannu pikkuhiljaa :).

Ja mitä tulee mun perheeseen - oman perheen tuki on ollut ihan korvaamatonta!!

Miehelleni, perheelleni ja niille ystäville ketkä ovat olleet tukenani olen todella kiitollinen kaikesta tuesta <3!!

Kiitos, olette korvaamattomia!

Mietin pitkään julkaisenko tätä, mutta ehkä halusin myös tällä viestittää, että ikinä emme tiedä mitä huominen tuo. Mä en ikinä osannut kuvitella vielä neljä vuotta sitten, että mun elämä tulee muuttumaan "hetken päästä". Ei sitä omalle kohdalle osaa kuvitella mitään tämmöistä tai vastaavaa ennenkuin se hetki on käsillä.

Niitä lukee vain monesti naistenlehditä ja kuulee tutuilta miten joku on sairastunut. Ei sitä silti omalla kohdalle koskaan kuvittele ennenkuin-jos se päivä koittaa.

Nautin erilailla nykyään kaikesta enkä vain mene eteenpäin pikajunan lailla :).

Välillä elämä opettaa rankemmalla kädellä!

Aiemmat kolhut ja tämä on tehnyt musta ihan superhyper vahvan ihmisen ja siitä olen ylpeä :).

Mua ei ihan pieni myrskytuuli kaada ;) !!

Vähempi olisi todella riittänyt. 

Toinen iso kriisi oli vasta ennen kuin sairastuin. Taistelu kotimme rakennusvirheestä meinasi viedä kummankin, minun sekä mieheni järjen.

Tästä tuskasta enemmän puhuin Miten tästä kaikesta pääsee yli tekstissä.

Puhutaan, että parisuhteessa on 7 vuoden välein kriisi. Me olemme eläneet kriisiä 7 kokonaista vuotta.

Isot asiat ovat painaneet jatkuvasti takaraivossa.

Se mitä olen myös oppinut on ettei elämässä ikinä tiedä mitä tapahtuu! On oltava kiitollinen jokaisesti päivästä ja hetkestä. Pidettävä hyvää huolta itsestä, perheestä ja lähimmäisistä!!

Kerrottava lähimmäisille kuin rakkaita he ovat :).

Elämäni ei missään nimessä ole täydellistä, (onko kenenkään?) mutta elämässäni on " täydellisiä" hetkiä. Nyt mä elän elämää erilailla kuin ennen - tosin vähän opettelua tämä vielä on.

Päivä kerrallaan eläminen on pakottanut mut elämään hetkessä. Tällä hetkellä en voi suunnitella "mitään" tulevaisuuteen. Se on asia jonka kanssa en ole sinut! Olen aina "suunnitellut" elämää etukäteen, mutta tällähetkellä en voi. Ehkä se on hyväkin :). Päivä kerrallaan eteenpäin, "kaikki on auki!" Elämä tuo varmasti mulle uusia juttuja paljon :).

Olen saavuttanut elämässäni paljon (omasta mielestäni) ja olenhan vielä nuori ja "koko elämä" vielä edessä! Nykyään katson tätä elämää vain "hieman" erilailla kuin ennen - hieman rauhallisemmalla mielellä :).

Hymyssä suin eteenpäin <3.

Ihanaa päivää :)

Tiinamaria

(FB, IG)