perjantai 10. kesäkuuta 2022

Linnean hautajaiset














































Takana on erittäin surullinen, tuskainen ja vaikea päivä. 

Meidän rakas pieni enkeli, Linnea Karoliina saatettiin tänään haudan lepoon.


Meidän aamu alkoi varhain seitsemän jälkeen. 
Ihan ensimmäisenä haimme kukat meidän ihanimmasta lähikukkakaupasta Kirsikankukasta.

Kukat olivat juuri niin kauniit ja herkät kuin vain saatoimme meidän pienelle tytölle toivoa <3.

Kukkakaupalta lähdimme Naistenklinikan patologian laitokselle hakemaan Linneaa. 

Saimme vielä nähdä ja hyvästellä hänet Patologian pienessä kappelissa.

Hänet oli puettu ja kapaloitu <3. 

Olimme ostaneet vaaleanpunaisen pupun hänelle jonka halusimme laittaa arkkuun mukaan hänen viereensä. 

Täältä ajoimme arkku minun sylissäni Käpylän kirkolle jossa siunaustilaisuus pidettiin. 

Oltiin kirkolla ennen muita ja saimme rauhassa asetella kukat arkun päälle ja hiljentyä, vain me <3.

Kun Pappi, vanhempani ja Teresa saapuivat kirkolle, annoimme vanhemmilleni sekä Teresalle muistokukat, vaaleanpunaiset Hortensiat jotka olin tilannut kaikille. 

Siunaustilaisuus oli samaa aikaa niin kaunis ja niin surullinen. 

Alussa kanttori soitti ja lauloi niin mielettömän upeasti, upealla äänellä Suojelusenkelin.

Välissä Pappi puhui ja laskimme kukat vuorotellen arkulle. Minä ja Samu menimme hyvästelemään meidän pienen ja laskemaan kukat samaa aikaa. 
Tässä tuli kyllä totaalinen romahdus, olisin voinut vain lyyhistyä lattialle arkun viereen 
:(. 

Tämän jälkeen vanhempani sekä Teresa kävivät laskemassa kukat ja hyvästelemässä Linnean. 

Lopuksi kanttori soitti Albinoni: Adagion.

Tämän Adagion kappaleen aikana Samu kantoi arkun ja minä kaikkien kukat kirkosta ulos. 


Kirkolta siunaustilaisuuden jälkeen ajoimme Malmin hautausmaalle jossa on yksi meidän sukuhauta. 

Samu kantoi taas arkun haudalle sekä laski yksin pienen arkun hautaan, minä Samun vierellä. 

Otimme Hortensiasta kaikki yhdet pienet kukat jotka heitimme haudalla vielä arkun päälle hyvästiksi.



Kotona sytytimme vielä kynttilän. 


En voi sanoin kuvailla miten raskas päivä meillä kaikilla on tänään ollut. 


Linnea oli niin kauan odotettu ja kaivattu ja niin paljon rakastettu. 

Häntä odottivat niin lukuisan monet ihmiset ja tuntuu niin pahalta, että hänen elämänsä loppui ennenkuin se kerkesi edes kunnolla alkaa. 


Jäämme kaipaamaan häntä niin paljon ja hän jäi sydämiimme ikuisiksi ajoiksi <3 <3.


Hautajaiset olivat juuri niin kauniit kuin osasimme toivoa ja nyt meillä on paikka johon häntä pääsemme muistamaan. 


Nämä viimeiset viikot, kohta kolme viikkoa ovat olleet elämäni raskaimmat. 
Ystäväni ovat mulle ihan älyttömän tärkeitä ja se että en ole pystynyt puhumaan yhdenkään ystäväni kanssa edes puhelimessa vielä, kertoo paljon siitä kuinka rikki olen. 

Tiedän että he ymmärtävät, ja tietävät että soitan heille kun pystyn. 

Toivon että nyt kun hautajaiset ovat ohi, voi meillä suruaika ja toipuminen alkaa kunnolla. 


Kiitos vanhemmilleni ja Teresalle kun tulivat meidän kanssa tänään saattamaan Linnean viimeiselle matkalle <3.

Kiitos kaikille ystäville ja läheisille viesteistä, kukista ja korteista jota olette meille antaneet <3.

Kiitos kaikille teille lukijoilleni valtavasta määrästä osanottoja <3.



Me selvitään kyllä ajan kanssa tästä valtavasta surusta vaikka tällä hetkellä kaikki tuntuukin niin pahalta. 

Ikävä ja aukko sydämeen jää ikuisiksi ajoiksi. 

Linnea teki meistä vanhemmat ja toivomme että hän tietää kuinka paljon häntä rakastamme ja kaipaamme <3.

Meidän pieni tyttö <3.





Tiina




Facebook
Instagram


















































































2 kommenttia:

  1. Voi ei, kyynel tuli silmään kun luin tämän. Kenenkään vanhemman ei pitäisi kokea tätä. Osanottoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin hurjan paljon. Kolme kuukautta on kulunut synnytyksestä ja Linnean kuolemasta ja ei ole päivääkään ollut etten häntä ajattelisi ja kaipaisi❤️💔👼. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin.

      Poista