sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Juhannus 2/2










































Kotimatkalla autossa ollaan, jo hyvä tovi tultu täällä kehä-3:lla. 
Vantaan kohdalla jo ollaan tulossa ja yhtään ei ole ruuhkaa tähän mennessä ollut. 

Niin se on taas yksi juhannus takana ja ihana juhannus meillä olikin <3.


Annan nyt näiden kuvien puhua puolestaan, mutta pari helppoa vinkkiä "ruuanlaittoon" annan. 


Makuvesi ja mini Pavlovat. 

Todella raikas vesi syntyi kun joukkoon laittoi muutaman mansikan, sitruunan ja yhden oksan basilikaa. 

Tämä basilika oli nyt todella villi kokeilu, mutta kaikki tykkäsi siitä niin paljon, että sitähän juotiin sitten kaikki neljä päivää :). 


Tänä juhannuksena ei leivottu perinteistä mansikkatäytekakkua, vaan ostin valmiit marenkipohjat jonka päälle pursotettiin vain kermaa ja vielä marjat päälle, toimii!  

Piimäkakun kyllä leivoin ja äitini aivan ihanan raparperipiirakan.


Pieni suru tuli puseroon kun haudattiin myös meidän Pontuksen tuhkat  <3.


Kaikki meidän kotieläimet, lapsuusajan undulaatit, puput, marsut, koirat jne. on haudattu meidän mökin lipputangon juurelle. 

Sinne pääsi nyt myös meidän rakas Pontus <3.

Itkuhan tässä kirjoittaessakin meinaa tulla, mutta tämä on osa elämää. 


Meillä on enää vajaa puolen tunnin matka kotiin ja toivotan teille nyt ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita! 

Mulla odottaa kotona nurmikonleikkuu :). 



Tiina




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti