lauantai 30. marraskuuta 2024

Holiday home

 










































Heippa :).


Me tultiin torstaina Kreikasta kotiin, mutta ennenkuin mennään matkakuulumisiin ja kuviin, laitan tähän väliin kotikuvia meidän joulukodista :).


Hain eilen varastosta joulukuusen ja koristeet, sekä joululakanat. 

Joulupukki sai jo aamulla suukkoja ja paijausta <3.

Joulukuusi näyttää aika samalta kuin viime vuonnakin. 
Joululakanat pääsi myös käyttöön jokusen vuoden tauon jälkeen. Sinällään hauskaa, sillä olen ostanut nämä lakanat 17v. sitten tähän samaan kotiin kun oli mun ja Samun ensimmäinen joulu tässä kodissa. 

Leonalle ostin omat sydän joululakanat ja joulusukan. 80cm:n sydän yöpuvun ostin Leonalle jo kesällä ja se mahtuu vielä hyvin meidän pikku kirpulle. Sopii hyvin nyt myös tähän joulunaikaan.
Kreikan matkalta Leona sai nuken lisäksi jouluisen palapelin, kirjan ja tontun. Palapeliä ja kirjaa luettiin ja kuunneltiin jo ahkerasti matkan aikana. 
Lisäksi matkalta löysin suloiset ikkunatarrat ja tarroja. Katson vielä laitanko ikkunatarrat tänä vuonna Leonan huoneen ikkunaan vai odotanko ensi jouluun. 
Toki niitä voi käyttää monena jouluna, eivät ole kertakäyttöisiä!


Leonalle haluan opettaa/näyttää pyhinä ns. niitä värejä mitkä vuosikausien on kuulunut omiin pyhiin. Jouluna punaista, pääsiäisenä keltaista jne.

Ja vaikka meillä nuo joululakanat löytyikin ennestään, loppupeleissä meiltä löytyy aika vähän punaista. H & M:ltä löysin super edullisesti kauniit samettiset joulun punaiset tyynynpäälliset. Ne tuo juuri sen toivomani joulun punaisen lisän kotiin mitä jälkikasvulleni haluan näyttää.

Tyynyt, kynttilät, kuusi ja kranssi, joululakanat ja muutamat joulukoristeet pianon päällä - ne toi meidän kotiin joulun.

Leonan omat joulukuusenkoristeet ovat nyt kultaisessa reessä lipaston päällä joulukalenterin vieressä. Kunhan hän vähän vielä kasvaa, saa hän oman pienen kuusen mihin saa omat koristeensa laittaa <3.


Pikku-T:n kanssa kun oltiin Weisteellä käymässä ennen meidän Kreikan matkaa, ostin nuo huopaiset "kirjekuoret" joulupukin kirjelaatikkoon. 
Ja kyllä, minä olen se äiti joka haluaa luoda lapsilleen sadunomaisen joulun ;).


Ja huomennahan se joulukuun ensimmäinen päivä on. Leona tulee saamaan joulusukkaan sunnuntaisin (ja jouluaattona) nyt joulun alla tontulta pienen yllätyksen. Huomenna hän saa siis ensimmäisen pienen yllätyksen.

Kun itse olin lapsi, me siskokset saatiin sunnuntaisin ja jouluaattona tontulta pienen yllätyksen ja tämän joulusukka perinteen haluan siirtää myös omille lapsilleni. 



Meillä on huomenna kummilapsen perheen luona jokavuotinen kummien joulurieha, eli pikkujoulut on huomenna edessä ihanien tyyppien kanssa.


Mukavaa viikonloppua!






Tiina





Facebook
Instagram

















sunnuntai 17. marraskuuta 2024

Leonan oma huone

 























&

Vanhan kodin leikkihuone










Leonan ensimmäinen oma huone <3.


Se tuli vähän "pakon sanelemana" kun meidän yöt oli niin levottomia kaikkien nukkuessa samassa huoneessa. Tämän viikon maanantai-iltana järjestystä vaihdettiin ja Leona sai ihan oman huoneen. 

Melkein viikko takana tällä järjestyksellä ja tämä toimii oikeastaan nyt todella hyvin. Se tärkein asia, eli nukkuminen on saatu jo "70%" paremmaksi. Eli oikein hyvä alku!!!



Leonan huoneen kaapit, vaatelipasto ja leluhylly on meidän vanhan kodin kalusteita. Vaatelipasto oli meillä makuuhuoneessa ja kirjahylly puolestaan työhuoneessa. Halusin ne muutossa mukaan kun näin sieluni silmin ne sopiviksi lastenhuoneen kalusteiksi. 
Ja siinä ne nyt on :).

Kirahvi, legot, rottinkinen lelukori, vaaleanpunaiset ja harmaat kannelliset lelulaatikot, "matkalaukut" ja osa leluista kuten leikkiruoat, nuken tarvikkeita, sekä pehmoleluja, ovat nekin vanhoja ja tulivat muutossa mukana.
 
Tuon ison kirahvin, legot, rottinkiset nukenvaunut, nuken korisängyn, leikkiruoat ja nukentarvikkeita hankin aikoinaan kun pikku-T oli pieni. Hän kävi meillä sen verran usein kylässä ja hoidossa, että alkuun lelut olivat vaan koreissa "keskellä lattiaa", kunnes huone alkoi muistuttaa enemmän ja enemmän leikkihuonetta.

Rottinkiset nukenvaunut olivat meillä jo parin päivän ajan sisällä Leonan leikeissä, mutta Leona oli vaunujen kanssa niin usein nurin mistä seurasi harmitusta, nähtiin parhaaksi vielä hetki odottaa niiden käyttöä. Nuken korisänky on mökillä tällä hetkellä, mutta kunhan joku seuraavan kerran mökille menee, saa tuoda sängyn meille käyttöön. Se on ihan samanlainen sänky mikä meidän oikea suvun vauvan sänkykin on, missä Leona vauvana nukkui. 
Se oli samanvärinenkin vauvan sängyn kanssa kun sen aikoinaan fb-kirpparilta ostin, mutta maalasin sen valkoiseksi ja ompelin siihen uuden katosverhon vai miksi sitä sanotaan.


Mun vanha (poika)nukke joka korisängyssä on, on mulla myös tallessa. Sain sen itse muistaakseni 4v. joululahjaksi ja se on pysynyt niin hyvänä, että on kuin uusi. Se on vielä varastossa, mutta Leona saa sen tässä vielä leikkeihinsä.


Eli siis toisin sanoen, meillä oli niin paljon lastenhuoneen rompetta valmiina, osa vanhoja ja osa aiemmin Leonalle ostettuja tai lahjaksi saatuja, kalusteita ja leluja, ettei ostettu hänen huoneeseensa nyt mitään muuta uutta kuin pilven muotoinen yövalo! 
"10€ maksoi tämä uudistus".


Ja hyvä näin. Niinkuin aiemmin jo kerroin, en haluaisi enää tähän kotiin ostaa mitään uutta. Vaan sitten seuraavaa kotia laittaa tarpeen mukaan :).

Yksi asia mun tekisi mieli tähän huoneeseen ostaa, mikäli niitä olisi vielä saatavilla, nimittäin VM Carpetin hattara pilvi -matto. Pilvenmallinen lastenhuoneen matto esim. vaaleanpunaisen värisenä. Semmoisen muutama vuosi sitten näin ja ihastuin siihen.

Ja, kyllä Leona leikkikeittiön myös joku päivä saa :).


Huomasitte myös ehkä tutun kuumailmapallo koristeen hyllyssä lasikuvun alla :)?
Se on Leonan 1v. synttärikakusta. Kakun tekijä mulle silloin kertoi että koristeen voi säilyttää halutessaan vaikka kirjahyllyssä. 
Heti mietin että sehän on kiva idea, mutta sokerimassa varmasti keräisi pölyn itseensä. Googlettelin lasikupuja ja Prismasta löytyi juuri täydellisen kokoinen lasikupu sille. Se saa nyt olla koristeena "niin kauan kun se säilyy" ja neiti sitä haluaa katsella.


Hyllyn vasemmalla puolella roikkuu myös virkkaamani kuumailmapallon kori sekin. Virkkasin senkin joskus silloin kun pikku-T oli pieni ja se oli tarkoitus ripustaa leikkihuoneen kattoon "paperipallon" kera. Mulla on hankittuna se paperipallokin, valkoisena, mutta en ole varma haluanko kuitenkin jonkun värikkäämmän pallon sille. Mutta semmoinen pikku lisäys huoneeseen on vielä tulossa :). Pupu ja nalle kuumailmapalloon ja "laskuvarjopalloon" roikkumaan.




Pyykkikori ja vanha taulu on vielä Leonan huoneen nurkassa, pyykkikori ei muualle mahdu ja jossain kohtaa tauluun varmaan hankitaan toinen, lastenhuoneeseen sopiva juliste.



Mukavaa sunnuntaita :).






Tiina





Facebook
Instagram