Ikävä(kö) iski

 

Tiedättekö mitä, mulla tuli vähän ikävä meidän vanhaa kotia.

Puhuin puhelimessa eilen illalla meidän vanhan naapurin kanssa. Herra-X tosiasiassa soitti Samulle, mutta koska Samu nukutti juuri Leonaa, höpistiin me siinä tovi kuulumisia.

Puhuttiin myös siitä miten meidän on ollut vaikea löytää meille nyt isompaa kotia täältä (Helsinki-Vantaalta) ja että välillä jo mietittiin pitäisikö meidän vaan palata takaisin ja muuttaa maalle. Että tonttikin oli jo hetkeksi varattu...

Puhelinkeskustelun jälkeen rupesin miettimään meidän vanhaa kotia ja niitä elettyjä vuosia siellä, niinkuin naapurikin sieltä sanoi "olihan teidän talo kyllä todella upea", sai mut kaivamaan vanhoja kuvia. 

Ja olihan se kyllä juurikin sitä, upea talo <3.

Voi jestas, saako sanoa ääneen, että pieni haikeus tuli kyllä kuvia katsoessa?

Vaikkakin ihan omasta vapaasta halusta myimme meidän talon ja halusimme takas Helsinkiin, ei kyllä silloin ikinä ajateltu että uuden isomman kodin löytäminen täältä olisi näin hankalaa.

Mun piti ihan hetki työstää tätä sisälläni olevaa haikeuden ja kaipuun tunnetta ja miettiä mistä tämä johtuu. Siis tunne joka tuli vanhoja kuvia katsellessani.

Nehän ovat vain seiniä?

Vai ovatko?

Kun katselin blogista muitakin vanhoja kuvia noilta ajoilta, alkoi tuntumaan todella oudolta, jopa todella haikealta. Ihan kuin oltaisiin eletty aivan erilaista elämää silloin? Kuvittelenkohan mä nyt ja kuultaakohan aika muistot, mutta musta alkoi tuntumaan että mä oon kokoajan silloin leiponut kaikenmaailman "kakkuja ja piirakoita", laittanut ruokaa, kotia jne.

Nyt musta tuntuu että ruuanlaittto on pakollinen (paha) juttu ja ei yhtään haittaisi jos joku muu sen tekisi. 

Tämän viikon Samun synttäreillekin meinasin leipoa vaan pannukakun :D.

En niitä upeita kakkuja ja juustotarjottimia kuin ennen, esim. v.2017 Samun synttäreillä.

Siis mulla iski nyt kyllä pieni kriisi :D.

Kuultaako aika tosiaan muistot vai kuvittelenko mä nyt vaan että täällä (Helsingissä) mä en tee näitä samoja juttuja?

No en mä kyllä tee, ainakaan samassa määrin. Kyllähän mä nyt kakkuja olen täälläkin leiponut ja tehnyt niitä juustotarjottimia. Mutta miksi mulla on silti tämmöinen outo tunne sisälläni?

Täällä keittiö on todella pieni ja ahdas, samoin jääkaappi on puolet pienempi. Ja koti.

Täällä ei ole tilaa kutsua samalla tavalla ystäviä ja perhettä kylään. Viettämään aikaa yhdessä. Kun eihän meidän jaakaappiin edes mahdu kunnolla ruokia meille, saatika isommalle porukalle.

Ja se itseasiassa on juuri se asia mitä noissa vanhoissa seinissä kaipaan. Ei välttämättä niinkään se koti, vaikka se aivan älyttömän ihana ja upea talo olikin. Kaipaan sitä mitä sinne seinien sisään mahtui. Oli tilaa leipoa ja laittaa ruokaa. Oli tilaa kutsua vieraita kylään, laittaa pöytä koreaksi ja nauttia läheisistä.

Kyllä niillä "seinillä" on merkitystä. 

En voisi kuvitella olevani onnellisempi missään muussa asiassa kuin siinä että meillä olisi enemmän tilaa ja se mahdollistaisi taas niihin asioihin joilla selkeästi on itselle merkitystä.

Olen maailman onnellisin Samusta ja Leonasta.

Eli juurikin se mitä noissa vanhoissa seinissä taidan kaivata, on se eletty elämä niiden sisällä.

Ne tietyt asiat mistä nautin. mm. se perheen ja ystävien kanssa vietetty aika. Leipominen jne.

Me varmaan muutettaisiinkin maalle takaisin jos meidän työt ei olisi Helsingissä. Toisella vielä kun se työ on aivan Helsingin keskustassa.

Jos meillä olisi etätyömahdollisuus tai työ lähempänä, olisi tilanne mahdollisesti eri.

Meillä on neljäs joulu Helsingissä, mutta ei yhtään jouluaattoa meillä kotona. Ennen jouluaatot vietettiin yleensä meillä kun oli tilaa.

Nyt on joulun Disney astiat odottanut muuttolaatikoissa varastossa sitä joulua kun saan kaivaa ne esille ja kattaa ne pöytään. Toivonmukaan se olisi ensi vuoden jouluna!

Tiina

Facebook

Instagram

10 kuvaa viikolta

 

Kymmenen kuvaa kuluneelta viikolta.

Eri päiviltä, eri hetkistä. Kun herättiin, leikittiin, höpsöteltiin, syötiin, kun Leona nukkui mun sylissä ja katsottiin "Vain elämää" joulujakso, lähdettiin Mäntsälään katsomaan Joulupukkia...

Ihan vain juuri siitä hetkestä napsastu kuva.

Viikko on pitänyt sisällään vauva-arjen lisäksi ulkoilua sekä leikkitreffejä Emmin ja vauvojen kanssa.

Tämä on vaan niin mahtavaa kun saa seurata näiden kahden pienen kullannupun kasvua ja kehitystä. Tällä viikolla saatiin todistaa niin herttainen hetki kun vauvat pitivät toisiaan käsistään kiinni ja tuijottelivat toisiaan silmiin hymyillen. Leona teki tuttavuutta vähän turhankin innokkaasti ja kääntyi aivan toisen kylkeen kiinni ihmettelemään. Onneksi toinen ei säikähtänyt meidän tomeraa neitiä :).

Siis niin herttaista että sydän suli näille kahdelle <3.

Vaikka vauvoilla onkin 2kk:n ikäero, Leona on 2kk vanhempi, oli näillä kahdella oikeasti tasan kolme viikkoa eroa lasketuissa ajoissa, eli hyvin samanikäisiä ovat. Kiva on myös seurata näiden kasvua, Leona oli viimeksi neljä senttiä lyhyempi kun samalla viikolla näillä oli 3kk ja 5kk neuvolat ja paino oli lähes sama.

Niin on kyllä onni kun läheisellä ystävällä on samanikäinen lapsi. Suurimmalla osalla meidän ystävillä lapset kun ovat jo teini-ikäisiä - täysikäisiä.

(Kuvat julkaistu leikkitreffeistä Emmin luvalla).

Meillä istuminen syöttötuolissa on alkanut olla jo vähemmän heiluvaa ja kokeiltiin jo tällä viikolla juoda nokkamukista. Ja sehän onnistui.

Tuo Tupperwaren nokkamuki on ihan loistokeksintö. 10 pistettä sille. Mukin voi kääntää ylösalaisin ja heilutella sitä ja juotava pysyy mukin sisällä. Vain imulla saa juotavaa ulos! Loistava keksintö!

Tätä perus vauva-arkeahan meidän elämä on, Leonan aikataulujen mukaan elämistä :).

Ensimmäinen joulu perheenä on myös edessä jota kovasti odotetaan. 

Ennen jouluaattoa, ensi viikolla, samana päivänä meillä on Samun synttärit ja Leona täyttää 6kk. Hauskaa kun näillä on sama päivä kun syntyivät ja aina kun Samu täyttää vuosia, täyttää Leona puolikkaita.

Puoli vuotta sitten meidän elämä muuttui kokonaan ja nyt on todella vaikea edes kuvitella elämää ennen sitä. Niin on tähän uuteen elämään tottunut. Siinä missä Leona kasvaa kokoajan, opettaa ja kasvattaa hän meitä siinä sivussa <3.

Kaikki on tuntunut kuitenkin todella luontevalta. Itseasiassa en koe että mikään asia toistaiseksi olisi tullut yllätyksenä.

Tasan viikko jouluaattoon. Me ei olla hankittu vielä muuta kuin Muikunmädit pakkaseen. Pikku-T:n lahja on ostamatta ja vanhempieni yksi lahjan osa on toivonmukaan postissa lähipäivinä tulossa :).

Me vietetään tätä Jouluaattoa viidestään vanhempieni kanssa. Äitini, isäni, sekä me.

Teresan perhe tulee sitten aaton jälkeen meidän kanssa joulua vielä viettämään joku päivä.

Mukavaa sunnuntaita kaikille <3.

Tiina

Facebook

Instagram

Joulumaa

 

Jouluinen retki joulumaahan ja joulupukkia tapaamaan <3.

Anna's joulumaa Mäntsälässä

No olihan taas ihana paikka, kuvat puhukoon puolestaan tällä kertaa  <3. 

Eläimiä ja joulukauppa sekä kahvila täynnä kaikkea ihanaa! Eläinten tallikin oli itsessään niin kaunis.

Leona ei pelännyt pukkia yhtään, mitä ihmettelin. Hymyili vaan pukin sylissä kun heitä kuvasin :).

Tämä oli kyllä niin kiva paikka jossa varmasti käymme jatkossakin jouluisin mikäli vaan näitä järjestävät tulevaisuudessakin. Ihan kannatti lähteä kaupungista pienelle maalais retkelle <3.

Pitäisiköhän meidän muuttaa sittenkin takas maalle kun siellä niin hyvin viihdytään ;) ?!

Joulun tunnelmaa ja ihanaa iltaa!

Tiina

Facebook

Instagram