perjantai 20. lokakuuta 2023

Sydämellä juuri nyt









 


Tänä aamuna luin Vau.fi sivulta jutun:

"Lapsen syntymä vähentää parisuhdetyytyväisyyttä".


Otsikko sai mut avaamaan jutun ja lukemaan sen kokonaan.

Juttua lukiessa muistin neuvolassa raskauden aikana kerrotut "varoitukset" siitä miten vauvan syntymä voi vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseen.


Tällöin neuvolassa hymähdettiin muistaakseni ihan ääneen Samun kanssa neuvolan tädille, ettemme usko että tämä koskee meitä. Että olemme kokeneet niin isoja ja vaikeita asioita meidän 16,5-vuoden parisuhteen aikana, ettei uskota minkään asian enää horjuttavan tätä parisuhdetta ja avioliittoa.

Meitä kahta ja meidän suhdetta on koeteltu niin monin tavoin että heikompia hirvittää.

On ollut toisen sairastuminen ja pois töistä jääminen sen takia useammaksi vuodeksi. Lukuisat leikkaukset sairastumisen takia ja toisen päivittäinen avuntarvitseminen. Talouden kaatuminen toisen harteille toisen sairastaessa. On rakennettu unelmien talo puolivalmiista ja seuraavassa hetkessä purettu se ensimmäisen rakentajan virheen takia. Valvottu öitä ja itketty "miten ihmeessä me selvitään tästä" tunteen kanssa - kun jouduit vielä itse maksamaan ja korjaamaan sen toisen virheen. On toivottu ja yritetty lasta koko yhdessäolon ajan. On koettu yksi alkuraskauden keskenmeno. On kannettu pieni hauta-arkku ja haudattu ensimmäinen lapsi toisesta raskaudesta liian aikaisin alkaneen synnytyksen takia. On petytty läheisinä pidettyjen ihmisten tekemisiin ja poikkastu siltoja.

Listaa voisi vielä jatkaa vaikka ja kuinka. 


Sanotaanko että elämässä on sattunut ja tapahtunut paljon ihania ja onnellisia asioita, mutta ollaan myös koettu Samun kanssa niin paljon isoja ja todella ikäviä surullisia asioita että puolet olisi voinut jättää pois. Niinkuin te pidempään seuranneet hyvin tiedätte.


Yhden lapsen haudanneena, oli pelko kolmannessa raskaudessa lapsen menetyksestä jatkuvasti läsnä. Varsinkin sen jälkeen kun kohdunkaulan tukilangan laittokin epäonnistui ja kohdunkaulani avautui jo raskausviikolla 14. Sitä eli aluksi vaan minuutti kerrallaan hiljaa hengittäen ja jatkuvasti peläten: " eihän me menetetä tätäkin lasta"?!

Kun meidän kultakimpaleen raskaus jatkui aina viikoille 35+3, saimme aivan ihanan, kauan odotetun pienen tytöntyllerön. Alku meni keskosuuden takia teho-osastolla, mutta meidän tyttö oli elossa. Hänellä oli kaikki nyt hyvin ja saatoimme hengittää ensimmäistä kertaa useaan kuukauteen.


Sitten päästiin kotiin ja arki alkoi. 

Ensimmäisen kuukauden aikana riideltiin muistaakseni kolme kertaa. Ihan kunnolla sanoimme toisillemme mitä inhottavammin asioita joita emme todella tarkoittaneet.

Pyysimme aina toisiltamme anteeksi ja selvitimme asian perinpohjin.

Kolme riitaa yhden kuukauden sisällä oli meille todella paljon.

Olemme olleet niin kauan jo yhdessä, 16,5 vuotta ja koska olemme "aina yhdessä", kunnon majakka ja perävaunu, toistemme parhaat kaverit jotka vaan viihtyy niin hitsin hyvin toistensa seurassa, on riitelytkin jäänyt vuosien varrella todella vähälle. Kai me ollaan kasvettu ja hitsauduttu niin hyvin yhteen ja omaamme muutenkin samanlaiset ajatukset ja arvot monessa asiassa, että sitä vaan harvoin tarvitsee enää riidellä.

Toki riidat kuuluvat joka suhteeseen ja niitä aina edes joskus, harvoin kaikilla on. 


Mutta yhtäkkiä riitoja onkin kolme yhden kuukauden sisällä.

Sanomme toisillemme varmasti rumimpia asioita mitä emme ole koskaan sanoneet.


Olimmeko sittenkin väärässä kun hymähdettiin neuvolantädille hänen "varoittaessaan" erimielisyyksistä vauvan tulon jälkeen?!


Säikähdimme varmasti kumpikin mitä nämä tämmöiset riidat nyt ovat. Mistä nämä oikein tuli?!

No.

Ne riidat onneksi jäi niihin kolmeen riitaan. 

Alun todella hurja väsymys ja univelka kummallakin ja varmaan myös hormonimyllerrys mulla vielä lisänä, oli syynä näihin kolmeen riitaan. Lisäksi meillä oli nyt vauva jonka hoitoa kumpikin opettelimme ja riidat meillä varmaan tulikin lähinnä siitä kun toinen teki jotain eritavalla kuin toinen. Ja kehtasi vielä neuvoa toista ;).

Miten tyhmää, näin jälkikäteen ajateltuna :D.

No siinä hurjassa väsymyksessä ei nähtävästi järki päätä painanut.

Tuli toinen kuukausi uuden perheenjäsenen kanssa. Ja kolmas kuukausi. Ja neljäs kuukausi.

Meidän niin rakas pieni neiti täyttää tänä lauantaina neljä kuukautta <3.


Riidat jäi ensimmäiseen kuukauteen. 

Univelka on varmasti tullut jäädäkseen, mutta sen kanssa on oppinut elämään.

Me olemme löytäneet meidän perheen tavat toimia yhdessä, perheenä. Meidän ihana tyttäremme kasvattaa meitä joka päivä vanhempina, ja ihmisinä.


Elämme juuri sitä elämää mistä haaveilimme kaikki nämä vuodet.

Tämä on juuri sitä mitä halusimme ja toivoimme.


Kun tämä pieni hymyilevä aurinko saapui elämäämme, tuntuu yhtäkkiä siltä, että ne pienen pienet taakan muruset jota harteillamme ehkä vielä jossain määrin kannoimme, onhan meillä ihmisillä erittäin iso muisti kehossamme, on tippunut lopultakin pois.

Tuntuu siltä kun hartiat olisi henkisesti kevyemmät kuin vuosiin. Hierojaa ne varmasti fyysisen puolen takia tarvitsevat kun vauvaa kannellaan :D.


Mutta niin täytti tämä meidän pieni aurinko sydämen ilolla ja rakkaudella, että se tuntuu parantaneen kaikki mukana kannetut haavat ja arvet.


Miten Leona todella on täyttänyt meidän sydämet ja teki meistä ihan älyttömän onnellisen perheen.

Onnellisia toki olimme, hurjan onnellisia kahdestaankin, mutta ainakin omasta puolesta voin todella sanoa, että se ilo millä Leona täytti sydämen, täytti se sen arpia myöden. Tuntuu että sydän on taas ehjä. Ehjä moniin vuosiin.


En tiedä saatteko te kiinni mitä tarkoitan :) ?


Mitä sydämeni tuntee?!


Se valtava suru mitä siellä on ollut, on täyttynyt nyt ilolla.

Tuntuu että olen enemmän Tiina, mitä olen ollut viimeiseen 10-vuoteen.


Tämän aamuisen Vau.fi jutun luettuani mietin, miksi sitten lähes jokaisessa parisuhteessa tyytyväisyys laskee vauvan tullessa taloon. Jutun mukaan tyytyväisyys osalla palaa yleensä vuoden jälkeen lapsen syntymästä.


Mä en keksinyt tälle itseasiassa mitään järkevää syytä. Mun oli tottapuhuen vaikea ehkä jopa ymmärtää tätä. 

Siitäkin huolimatta että mekin riitelimme ne "hurjat" kolme kertaa ja silloin varmasti mietimme, "tätäkö tämä tulee olemaan".


NO EI TULE EI!


En tosiaan keksinyt syytä tälle, mutta se syy miksi me emme kuulu tähän joukkoon josta jutussa puhuttiin, johtuu kyllä varmaan ihan puhtaasti meidän historiasta. Miten meitä on ennen vauvantuloa ravisteltu, yksilöinä ja yhdessä. Miten isoista koettelemuksista me ollaan jo selvitty. Eihän me nyt anneta yhden väsymyksen ja toisten eri toimintatapojen aiheuttaa meille vastaavia riitoja enää ainuttakaan.


Mehän ollaan juuri saatu niin kauan toivottu ihana lapsi!


Riidat kuuluu elämään. Ne ei ole vaarallisia, mutta ne täytyy aina selvittää. Ne puhdistaa lopulta monesti vaan ilmaa!


Meidän perheelle kävi päinvastoin mitä tässä aamuisessa vau.fi jutussa luki.

Meillä vauvan tulo on vaan vahvistanut meitä ja vienyt meitä vaan lähemmäksi toisiamme. Jos se edes oli enää mahdollista.

Olemme sen myös ihan ääneen toisillemme sanonut, miten kiitollisia ja onnellisia olemme toisistamme ja meidän suhteesta. Miten kertakaikkisen upeassa parisuhteessa saamme olla. Missä osataan pyytää ja antaa anteeksi, joustaa, tehdä kompromisseja, tukea toisiamme, luottaa ja vetää yhtä samaa köyttä.

Se on se syy miksi olemme kaikista vastoinkäymisistä aina selvitty. Me halusimme olla aina yhdessä ja voittaa vaikeudet, yhdessä.

Ja nyt Leona vielä ikäänkuin puhdisti ne historian jäljet sydämestä täyttämällä sen tällä ilolla ja rakkauden määrällä.


Kun tuo pieni hymyilevä tyttö tietäisikään mitä hänen syntymä meille merkitsee. Hän on paljon enemmän mitä varmasti koskaan osaan hänelle edes isompana kertoa.


Hän on oikea kultakimpale, päivänsäde <3.


Niin älyttömän kiitollinen olen Samusta, meidän parisuhteesta ja meidän pienestä rakkauspakkauksesta <3.

Meillä rakkaus voittaa aina ja nähtävästi myös parantaa!




Tiina




Facebook

Instagram














 


sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Viikonloppua

 





















Meidän viikonloppu on pitänyt sisällään leipomista (porkkanasämpylöitä), ruoanlaittoa (makaroonilaatikkoa), vaunulenkkejä, leikkimistä ja kirjojen lukemista Leonan kanssa, ystävien näkemistä ja asuntonäyttöjä...

Leonan pieniä vaatteita pakkasin taas pois säilytykseen.

Eli hyvin perus perheviikonloppu <3.


Leona rakastaa kirjojen katselua ja muutamia kirjoja hänelle ollaan ostettukin, plus pari kirjaa hän on saanut lahjaksi, mutta perjantaina kun käytiin mökillä, toin sieltä kotiin joitain vauvakirjoja. Uusissa kirjoissa riittikin ihmettelemistä :).



Käytiin myös katsomassa yhtä paritaloa. Ja nyt meinaa kyllä jo usko välillä loppua tämän asunnon metsästämisen kanssa.

Käytiin siis katsomassa ihan uutta vastavalmistunutta n. 100 neliöistä kolmen makuuhuoneen paritaloa.
Lähtökohtaisesti jo toki mentiin sitä katsomaan mielenkiinnolla, koska tämä oli kaksikerroksinen, ja me tahdomme yksitasoisen kodin. Mutta koska kolme vuotta ollaan nyt kotia etsitty ja oikeasti tilat alkaa meillä loppua kesken, ehdotti Samu jos mennään ihan mielenkiinnolla tätä katsomaan.

Okei. Talo yllätti kyllä myös osittain positiivisesti, makuuhuoneet olivat hyvän kokoisia, niihin mahtuisi lasten sängyn lisäksi myös lelut, leikkikeittiöt, nukkekodit, myöhemmin koulupöydät jne.
Yläkerran kylpyhuoneen tilat olivat myös todella kivat ja tilavat.
Oli kahdelle autolle parkkipaikka ja pieni varasto.

MUTTA, OLOHUONE! 
Siihen mahtuisi sohva. Ja se olisikin sitten siinä. 

Okei, tv omilla jaloillaan ilman tv-tasoa olisi siihen ehkä jotenkin saatu mahtumaan. Mutta pianon olisimme saaneet unohtaa, se ei olisi mahtunut mitenkään. Eikä kyllä mitään muutakaan.


Näitä asuntonäyttöjä kun ollaan nyt kolme vuotta koluttu läpi, herää mulla oikeestaan yksi kysymys.

KENELLE NÄITÄ KOTEJA OIKEIN TEHDÄÄN???!!!

Siis ihan oikeasti?!

Me ei voida olla ainoita ketkä ajattelee näistä nykyajan uusista asunnoista samalla tavalla?!

Mä en vaan ymmärrä.

Makuuhuoneiden määrä ja muut tilat ovat selkeästi mietitty perhettä varten. Mutta se huone, olohuone, jossa perheen pitäisi viettää eniten yhdessä sitä aikaa. Hyvä että siihen edes kolmen hengen sohva mahtuu. Tai ei kaikkiin edes mahdukaan. Todella moneen mahtuukin vaan hyvin pieni kahden hengen sohva. Toisissa keittiöt ovat taas pienempiä kuin monissa yksiöissä, vaikka on perhekodista kyse!

Siis ihan älytöntä!

Mun mielipide asiaan on, että mennään pahasti metsään kyllä näiden asuntojen suunnitteluissa.


Hinnat ovat todella hurjia, ja neliöt pieniä. Monesti vielä asunnossa käytetyt materiaalit ja kodinkoneet ovat niitä halvimpia.
Yrittäjänä ymmärrän että näillä asunnoilla toki pitää myyntivoittoa tehdä, jotta yritys pystyy toimia, mutta täytyyhän laadun ja hinnan kohdata. 
Jos pienistä uusista -/ uudehkoista kodeista pyydetään näitä pääkaupunkiseudun hurjia hintoja, kyllä niihin voisi vähän enemmän materiaaleihin mm. panostaa. Tai siihen että niissä ylipäänsä mahtuu asumaan.


Mulla meinasi jo niin epätoivo tänään iskeä että meinasin jo sanoa "ostetaanko" tämä ja asutaan tässä jokunen vuosi ja sitten etsitään isompi?

Mutta ei. 
Järki mulla vielä päässä silti on vaikka epätoivo meinaa kyllä välillä tämän asunnon etsimisen kanssa iskeäkin.


Käytiin viimeksi ennen tätä katsomassa n. 70 neliöistä uutta kahden makuuhuoneen omakotitaloa. Mietittiin silloinkin "No, käydään nyt katsomassa se, koska on todella hyvällä sijainnilla, niillä alueilla mistä toivoisimme kodin löytyvän". Mä olin jo valmis tänne muuttamaan, mutta Samu oli toista mieltä. Ja kyllä, Samu oli kyllä ihan oikeassa että vaikka siinä olisikin ollut enemmän neliöitä mitä meillä nyt on, olisi se 70m2:n talo ollut pieni meille jo alunalkaen. Puhumattakaan jos perheemme vielä kasvaa.



Huoh.

Ei ole helppoa tämä. 

Jos löydät semmoisen kodin täältä johon mahtuu kaksi autoa omaan pihaan, on jo saavutus. Sekään kun ei ole näissä uudemmissa / uusissa asunnoissa itsestäänselvyys.


Todella toivon että asuntomarkkinoilla tulee vielä uusi trendi, jossa huoneet ovat sen kokoisia että niihin mahtuu normi kalusteet.


Tuntuu ettei edes siitä ole ollut apua, että omia toiveita asunnon suhteen on madallettu todella paljon. Rima oli alkuun korkeammalla ja nyt se on tullut alas kun lehmän häntä. Eikä silti olla läydetty meille isompaa kotia. 


Kolme vuotta ollaan nyt tässä 45 neliössä asuttu ja en todella kolme vuotta sitten olisi uskonut että asumme tässä vuotta pidempään. 
Mutta näin on kolme vuotta nyt tässä kuussa tullut täyteen ja perheen kasvamisen myötä tilaa on vielä vähemmän.


Mutta täytyy kyllä sekin todeta, että tässä 45m2:n pienessä kaksiossa on todella suuri olohuone jos vertaa näitä nykyasuntojen olohuoneita. Se tämän päiväisen paritalon olohuone oli 1/4 osaa tästä :D. Tai ehkä jopa pienempi...


Nyt täytyy vaan yrittää sanoa itselle, että kyllä se seuraava koti vielä vastaan tulee. Voisi pitää kyllä jo vähän kiirettä ennenkuin täällä seinät kaatuu päälle ;).



Tämmöisiä ajatuksia täällä tänään :).

Onko siellä ruudun takana muita samojen asioiden kanssa kamppailevia?







Tiina






Facebook
Instagram











 







perjantai 13. lokakuuta 2023

Kurpitsaviikot Salossa

 























































Käytiin tänään päiväretkellä Salossa :).


Samulla oli vapaapäivä niin lähdettiin jo aamupäivällä Saloon jossa tapasimme vanhempani ja käytiin ensin yhdessä lounaalla.


Lounaan jälkeen suuntasimme Kurpitsaviikoille.

Jätettiin autot Halikon kirkon pihalle ja käveltiin siitä kurpitsa "tapahtumapaikalle".

Ja kylläpä siihen oli panostettu upealla tavalla. Toinen toistaan upeampia kaiverrettuja kurpitsoja mitä erilaisimmilla ilmeillä.

Voin vaan kuvitella miltä siellä näyttää illalla kun on pimeää ja kaikissa kurpitsoissa on kynttilät sisällä palamassa.

Kynttilöitä sytytettiin parhaillaan palamaan kurpitsojen sisälle, mutta sen verran valoisaa oli vielä kun siellä olimme niin me emme päässeet tätä upeutta pimeässä näkemään.


Mutta todella upeasti oli kyllä tämä alue toteutettu.


Vanhemmillani oli tänään 44-vuotis hääpäivä ja saatiin heistä hauska hääpäivän kuva haamu-morsiusparin kanssa :).

Todella kiva päiväretki oli meillä!



Meidän mökiltä ajaa Saloon n. puoli tuntia ja vanhempani tulivat Saloon mökiltä, jonne sitten illan päätteeksi menimme kaikki.


Me mentiin laittamaan meidän mökki talvikuntoon. Vanhempani katsoivat Leonaa sen hetken niin saatiin Samun kanssa laittaa hihat heilumaan ja mökki talvikuntoon ensi vuotta odottamaan.


Nyt toivotan teille hyvää yötä ja ihanaa viikonloppua <3.






Tiina






Facebook
Instagram