sunnuntai 26. helmikuuta 2023
Kylpyhuoneen lasihyllyt
sunnuntai 19. helmikuuta 2023
Laskiaissunnuntai & kuulumisia
Hyvää laskiaissunnuntaita :).
Vanhempani olivat tehneet kunnon kattilallisen hernekeittoa ja pari pellillistä pullia, joten käytiin tänään vanhemmillani syömässä ja herkuttelemassa laskiaispullilla.
Alkuviikosta meidän kotipihoilla oli niin keväisen näköistä. Lunta ei ollut kuin korkeintaan joku pieni lumikasan pohja sulamatta, nurmikko oli vihreä ja kukkaset oli jo alkanut kasvamaan.
Keskiviikon aurinko sai pihalla näyttämään todella keväiseltä ja mullakin oli jalassa kangas lenkkarit. Tällöin kuvasin nuo Lumikellot.
No, kolme päivää myöhemmin, eilen lauantaina alkoi kunnon lumisade joka taitaa jatkua vieläkin. Varmasti lähemmäksi 30cm lunta on tullut eilisestä ja Lumikelloista ei ole enää tietoakaan, eikä vihreästä nurmikosta.
Mä kieltämättä olin jo todella iloinen kevään tunnusta :).
Mutta, onneksi se on edessäpäin ;).
Kauppaan tulleet toinen toistaan kauniimman väriset tulppaanikimput toi hitusen kevään tuntua ja mun oli pakko kuvata ne.
Kunhan vielä saadaan vähän lisää valoa taloon, kuvaan teille kylpyhuoneen lasihyllyt jotka laitettiin paikoilleen jo viime vuoden lopulla. Pieni kylpyhuone vaatii kunnon luonnonvaloisan päivän jotta kuvat joltain näyttävät. Mutta kylpyhuoneen freesaukseen ollaan oltu kyllä tyytyväisiä.
Kunhan aurinko taas paistaa kunnolla kuvaan kylppärin :).
Asuntokuumetta kylpyhuoneen freesaus ei toki ole pois saanut ja tässä on ollut kaikenlaisia suunnitteluita, selvittelyitä ja miettimistä seuraavan kodin suhteen. Omakotitalosuunnittelua tehtiin jo loppuvuodesta yhden talotehtaan suunnittelijan kanssa, mutta ei kyllä olla yhtään varmoja vielä tästä projektista.
Mutta ei mennä siihen vielä sen enempää :).
Mä olen joutunut hidastamaan tahtia rutkasti ja valitettavasti olen joutunut jäädä pidemmälle sairaslomalle töistä. Tässä on nyt kotona pötkötellessä hyvin aikaa miettiä myös kaikenlaisia asuntokuvioita ja ottaa selvää asioista ennenkuin joku päivä ruvetaan todenteolla toimimaan.
Onneksi meillä ei ole mikään kiire asian kanssa, löytää asuntoa juuri nyt. Koska ei selkeästi olla löydetty mieluista valmista asuntoa, voi rakennuttaminen jossain muodossa olla meidän vaihtoehto.
Minne, milloin ja mikä (paritalo / omakotitalo) on täysin auki vielä ja toki jos joku uusi / uudehko mieluinen asunto valmiina vastaan tulee, on sekin täysin mahdollista.
Kaikki siis hyvin auki vielä :).
Nyt täällä otetaan rauhallisesti ja toivotan teille mukavaa sunnuntaita <3.
Tiina
keskiviikko 1. helmikuuta 2023
Arkea
Kuvia viimeiseltä parilta viikolta :).
Blogi on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle ja täällä ollut hieman hiljaisempaa lähiaikoina.
Olen tarvinnut hieman enemmän aikaa itselle ja kunnon levolle töiden jälkeen ja tämä on ollut ainut paikka nipistää itselle aikaa.
Helmikuu vaihtui, mistä olen super iloinen. Nyt voitaisiin mun puolesta hypätä suoraan vaikka Huhtikuulle :).
Helsingissä ei paljoa lunta enää missään näy ja me kyllä tykätään <3. Aurinkokin kun välillä pilkahtaa niin tuntuu hetkittäin kovin keväiseltä.
Netflixistä aloin katsomaan uutta sarjaa, The Crown, joka vaikuttaa todella hyvältä, sopivan erilaiselta esitettyjen vuosikymmenten takia.
Kevättä odotellessa ja sitä että saa kaivaa kevät kengät esille ;).
Hyvää yötä <3.
Tiina
sunnuntai 22. tammikuuta 2023
Sunnuntai brunssi
Tänään vietettiin sunnuntai brunssia yhdessä vanhempieni kanssa.
Leivoin aamulla rouhesämpylöitä ja kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä vispipuuron veriappelsiineista.
Ohje on Annin uunissa reseptillä tehty, aikuisten versiona. Reseptistä oli myös helppo muuttaa +6kk täyttäneille vauvoille sopiva.
Tämä oli hyvin erilainen puuro jos vertaa perus puolukka tai puolukka-vadelma vispipuuroon mitä normaalisti tehdään.
Todella raikas vispipuuro, kokeilemisen arvoinen, mutta ihan vielä en ole varma jääkö se meidän vakioreseptien vihkoseen.
Vadelma-puolukka vispipuuro, sekä ihan perinteinen puolukka vispipuuro on kyllä meidän perheen lempparit.
Jouluna sain Karoliinalta upean Amarylliksen ja viimeinen kukka puhkesi eilen kukkaan. Leikkasin sen eilen ruukusta ja laitoin sen leikkokukkana korkeaan maljakkoon ja tänään vielä lyhensin vartta ja laitoin sen tuohon pikku maljakkoon. Kauan kesti tätä kukkaloistoa <3.
Viikot ne vierii kovaa vauhtia ja kohti Tammikuun loppua mennään.
Mun täytyy kyllä sanoa että odotan kyllä pääsiäistä ja kevättä jo ihan hurjan paljon.
Joten sietääkin viikkojen vierivän jatkossakin yhtä nopeasti eteenpäin ;).
Mukavaa iltaa <3.
Tiina






























































