lauantai 17. huhtikuuta 2021
Synttärit
sunnuntai 11. huhtikuuta 2021
Kevätsiivous
Aurinkoista sunnuntaita meiltä :).
Viikko vierähti töiden parissa ja viikonloppuna ollaan mm. tehty pientä kevätsiivousta kotona, pesty paksumpia talvitakkeja varastoon odottamaan ensi talvea, kuin myös tehty talvikenkien kanssa sama juttu. Talvikengät säilytykseen ja kevätkengät esille.
Myös Iineksen paksuimmat talvipuvut pääsi säilytykseen.
Koska meidän tämän hetkiset säilytystilat ovat hyvin rajalliset, eikä meillä ole varastossa tilaa naulakolle johon roikkuvat takit voisi ripustaa, käytiin Ikeasta ostamassa säilytyspussi mihin olen nyt pesun jälkeen talvitakkeja pakannut.
Samalla ostettiin pääsiäistavaroille läpinäkyvä muovinen säilytyslaatikko. Nämä tavarat oli muuton jäljiltä vaan yhdessä paperikassissa joten nyt niilläkin on ilmatiivis laatikko varastoon vietäväksi.
Iineksen lempi panda lelu oli jo niin rikki ja pesussa kone alkoi täyttymään vanusta joten uusi panda napattiin samalla mukaan.
Tänään on ollut ihan mielettömän kaunis keväinen ilma. Aurinko paistaa, taivas on sininen ja linnut laulaa. Toista oli muutama päivä taaksepäin. Kumisaappaat ja veden ja tuulen pitävä goretex-takki tuli tarpeeseen vielä eilenkin.
Ihan vielä ei kesäkenkiä pääse käyttämään, mutta jospa siihen ei kauaa menisi. Tosin, mä en tiedä mihin saadaan meidän kesäkengät mahtumaan. Vaikka talvikengät karsittiin pois ja jäljelle jäi muutamat kummankin ns. kevätkengät, meidän tilat ovat kyllä niin rajalliset, että aina ei edes karsiminen ja järjestely auta :D.
Tilasin viikko sitten Chhatwal & Jonssonin Ikat Kerala, Pinkin tyynynpäällisen. Se tuli jo torstaina ja päätyi nyt makkariin. Väri oli livenä huomattavan paljon persikampi kuin kunnon vaaleanpunainen mitä myyntikuvissa oli. Soitin jo ja varmistin ollaanko saatu vahingossa väärän värinen tyynynpäällinen, mutta ihan oikea oli. Väri kuulemma livenä on huomattavan paljon persikampi kuin kaikissa kuvissa. No, ei se mitään, kaunis on tämäkin ja kerta kuvissa olevaa vaaleanpunaista ei ole olemassa, vaan väri on tämä, päätettiin kyllä pitää se. Näiden tyynynpäällisissä värit ovat olleet aina sitä mitä kuvissakin, mutta tämä ei nyt kyllä ihan vastannut myyntikuvia.
Se ei tosiaan haittaa, nätti on tämäkin :).
Ensi viikon kalenteri näyttää taas hyvin täydeltä. Töiden lisäksi mulla on niin lääkäri käyntiä, hierontaa kuin elämäni ensimmäinen aika Akupunktioon. Viikonlopuksi täytyy leipoa myös synttäreitäni varten. Eli kiirettä pitää.
Huomenna saadaan parvekekalusteet joten parvekkeen pesu ja kalusteiden asennus olisi myös edessä.
Ihanaa iltaa kaikille, nyt aion mennä hetkeksi makaamaan piikkimatolle ja rentoutua :).
Tiina
maanantai 5. huhtikuuta 2021
Pääsiäistä ja ruokavinkkejä
Nyt oli kyllä Pääsiäisen kuvat erittäin ruokapainotteisia :).
Toivottavasti teillä on ollut onnistunut pääsiäinen takana!?
Me ollaan nautittu niin paljon näistä yhteisistä vapaapäivistä.
Neljässä päivässä on ehtinyt rentoutua hyvin. Toki jos Koronaa ei olisi, olisimme varmasti nähneet myös ystäviämme, mikä ei nyt valitettavasti toteutunut.
Perhettä näimme kuitenkin perjantaina ja piipahti Teresa vielä eilen illalla meillä "ilta teellä".
Ruokana meillä oli kotona Pääsiäisen pyhinä niin pinaattikeittoa, katkarapusalaattia kuin uuniperunoitakin kylmäsavulohi-katkarapu täytteellä.
Uuniperunoita teemme oikeastaan aina samalla reseptillä.
8 Rosamunda perunaa tunnin ajan uunissa 200 asteessa.
Tehdään perunoihin reikiä haarukalla ja ripottelemme suolaa niiden päälle. Perunoita EI kuorita! Ja laitetaan ne folionyyttien sisään ja uuninpellille.
Täyte: 1 kermaviili, 2 smetanaa, paljon tuoretta tilliä, ripaus valkopippuria, 300g kylmäsavulohta ja 1 pussi isoja katkarapuja.
Lohi paloitellaan pieneksi, tilli silputaan ja kaikki laitetaan sekaisin. Ravut sulaa soossissa sillä välin kun perunat ovat uunissa.
Tämä määrä täytettä riittää juuri hyvin 8 perunalle, mutta yhtään sitä ei jää yli.
Eilen syötiin salaattia.
Salaattiin laitoin tällä kertaa jäävuorisalaattia, baby pinaattia, mozzarellaa, isoja katkarapuja, krutonkeja, kurkkua, kananmunia. Sitruunanlohko kylkeen lautaselle.
Aamut oli aivan ihania kun sai herätä samaan aikaan ja syödä yhdessä aamupalaa.
Arkisin herätään ja lähdetään töihin aina eri aikoina, joten yhteiset aamupalat jää meillä viikonlopuille.
Eilen meillä oli pyykkitupavuoro ja joka sunnuntai mistä on nyt muodostunut meille pyykkipäivä, ihmetellään edelleen positiivisessa mielessä sitä miten hyvin tuo pyykkitupa meitä palvelee. Kerran viikkoon pestään pyykit ja taas kahdessa tunnissa pestiin kuusi koneellista pyykkiä. En ole täällä kodinhoitohuonetta, saatikka omaa pesukonetta kaivannut. Aivan luxusta tuo pyykkitupa!
Ensi viikolla pitäisi parvekekalusteet saapua ja toivotaan, että tuo sää vähän lämpenisi pikkuhiljaa. Aika kylmä tuuli ollut ainakin täällä meillä nyt muutamana päivänä.
Mä täytän vuosia (38v.) ensi viikolla ja tarkoitus olisi silloin perhettä kutsua kahville.
Parin vuoden päästä täytyy ehkä järjestää sitten isommat juhlat :).
Huomenna kutsuu työt ja arki, sen verran kiireinen viikko edessä, että se taitaa hujahtaa taas vauhdilla.
Mukavaa iltaa ja viikkoa kaikille!
Tiina


























































