Pontukselle. T: Äiti

Viimeiset päivät ovat olleet erittäin raskaat. 

Tiistaina menetimme rakkaan perheenjäsenen, meidän karvalapsen, pienen poikamme, Pontuksen.

Pontus täytti vasta 5v. viime kuussa, mutta yksi yö muutti kaiken, varoittamatta.

Pontuksen selkä oli todettu jo muutama vuosi sitten röntgenkuvissa huonoksi, mutta tämä näkyi viimeiseen päivään mennessä vain pari kertaa vuodessa. Muuten Pontus oli erittäin iloinen, reipas ja terve poika. 

Kunnes,

viimeisenä yönä takajalat pettivät kokonaan.

Mitään ei ollut tehtävissä ja Pontus kuoli syliini.

Pontus 19.10.2013-13.11.2018

Nämä päivät tiistain jälkeen ovat olleet yhtä itkua ja toivottomia hetkiä kotona, ikävää täynnä.

Halusin kirjoittaa muistokirjoituksen rakkaalle pojallemme <3.

"Pontus,

Saavuit perheeseemme viisi vuotta sitten, vain hetki sen jälkeen kun Iines oli haettu kotiin.

Tarkoituksemme oli hankkia vain yksi Ranskanbulldoggi tänä hetkenä, mutta tulimme kasvattajalta noutamaan ruokasäkkiä ja isi oli sinuun ihastunut jo ensi hetkellä kun Iineksen olimme päättäneet valita koiraksemme. 

Isi olisi halunnut sinut ensi hetkestä lähtien, mutta olimme päättäneet ottaa tyttökoiran..

Kun ruokasäkkiä muutama viikko myöhemmin tulimme noutamaan, olit vielä vailla kotia.

Istuit muutaman tunnin ajan isin sylissä kun juttelimme kasvattajan kanssa kuulumisia miten Iineksen kanssa oli mennyt.

Kun olimme tekemässä lähtöä kotiin, isi sanoi hiljaisella äänellä: Eikö tämäkin voisi muuttaa meille.

Parin ensimmäisen minuutin ajan ajattelin, että emmehän olleet ajatelleet ottaa kahta pentua samaa aikaa, mutta isin katse sinua kohtaan sulatti sydämeni ja sanoin, että mitä jos harkitsisimme pari päivää ja ottaisimme sinut ensin hoitoon viikonlopuksi.

Näin tehtiin.

Lähdit meille pariksi päiväksi hoitoon.

Kun saavuimme kotiin ja näitte Iineksen kanssa muutaman viikon tauon jälkeen taas toisenne, sillä riemulla ei ollut rajaa. Olitte kumpikin niin onnellisen näköisiä kun tapasitte taas toisenne.

Tässä hetkessä tiesimme, että sinua ei enää takaisin vietäisi. 

Sinä olet nyt kotona.

Nimi sinulle keksittiin samana päivänä.

Olit Iinestä huomattavasti pyöreämpi ja näytit aivan Pontukselta.

Olit fiksu poika ja opit kaiken nopeasti. Niin tassun antamisen, istumisen, nimesi, kuin sisäsiistiksikin.

Rakastit kaikkia ihmisiä, varsinkin lapsia ja muita koiria. Olit kaikkien kaveri. 

Luita ja leluja meinasit välillä omia ja välillä otitte Iineksen kanssa rajustikin yhteen, mutta pian olitte taas parhaat kaverit.

Olitte kaiken aikaa Iineksen kanssa vieri vieren.

Kuin paita ja peppu.

Aina.

Jos toinen oli kipeä, lohdutitte aina toisianne.

Leikitte ja nukuitte aina yhdessä.

Teillä oli hauska leikki Iineksen kanssa mille me aina naurettiin kippurassa isin kanssa; Vedit Iinestä pitkin alakertaa Iineksen kiinnipitäessä teidän solmuköydestä. 

Jaksoit vetää Iinestä sen makoillessa selällään ja kiinnipitäen köydestä vaikka kuinka kauan. Alakertaa ympäri, joka ikinen ilta.

Vuosi teidän tulon jälkeen saitte pikkuveljen, Rasmuksen.

Aluksi teidän kuvio meni sekaisin Iineksen kanssa. Ette enää tehnyt vetoleikkejä, vaan leikitte nyt kolmisteen. 

Hetken mietin jo oliko tämä virhe ottaa kolmas. Teidän kahden leikit muuttuivat erilaisiksi.

Pian kuitenkin huomattiin, että teidän leikit jatkuu, mutta nyt vaan erilailla, pikkuveli otettiin leikkeihin mukaan.

Välillä riehuitte niin, että ruokapöydän tuolit kaatuivat.

Välillä merkkasit puhtaita pyykkejä, pyyhkeitä ja lakanoita mitkä tuli lähelle lattiarajaa.

Jos kodinhoitohuoneen ovi oli jäänyt raolleen, avasit kuonollasi oven. Kuulit tässä vaiheessa yleensä nimesi ja lauseen; Pontus, tulepa pois sieltä, sulla ei ole mitään asiaa sinne.

Yleensä tulit heti. Mutta välillä olit jo kerinnyt käydä nostamassa pyykkeihin jalkaa.

Ja ai, että miten ärstyttävää se oli.

Rakastit isoja pehmoleluja. Ikean iso norsu oli lempparisi. Sitä raijasit pitkin alakertaa aina mukanasi. Sen päälle kävit monesti nukkumaan. Norsu lähti myös joka kerta mukaan kun menitte hoitoon mummille ja vaarille. 

Norsu oli mukanasi aina. 

Se oli sun paras lelu.

Rakastit ruokaa ja tuntui, että sinulla oli aina nälkä. 

Rakastit heittää isin kanssa läpyjä, laitoit tassun isin käteen kun isi nosti kämmenen pystyyn.

Rakastit pitkiä lenkkejä ja olit todella reipas poika.

Jaksoit tehdä kanssani pitkiä lenkkejä ja olit monesti mukana myös muutaman tunnin vaelluksilla ulkoilureiteillä.

Rakastit ottaa aurinkoa. Saatoin löytää sinut toisinaan terassin pöydältä ottamasta aurinkoa.

Rakastit myös uimista.

Mökillä hävisit parikin kertaa kun silmä hetkeksi vältti ja sinut löysi aina järvestä uimasta.

Vaari osti sinulle oman kilpikonna-altaan joka oli kesäisin pihallamme, rakastit sitä ylikaiken. Toisin kuin Iines ja Rasmus.

Ilmeesi oli aina iloinen, aivan kuin olisit hymyillyt aina.

Annoit leikata kyntesi aina hienosti, pestä suihkussa turkkisi.

Olit aivan ihana koira. 

Ihan mieletön koira.

Nyt on kulunut kolme päivää siitä kun lähdit pois, tähdeksi taivaalle.

En tule koskaan unohtamaan sitä hetkeä kun tunsin viimeisen sydämenlyöntisi.

Olisin tehnyt ja antanut mitä vaan jotta sinua ei olisi otettu meiltä pois.

Tiedän, että sinun oli aika lähteä.

Mutta sitä on hyvin vaikea nyt ymmärtää.

Ollaan oltu isin kanssa aivan rikki, meillä on niin kova ikävä sinua.

Iines ja Rasmus on myös ihmeissään.

Iines on käynyt haistelemassa eteisen naulakolla teidän kaulapantoja, ollut yksinään, eikä ole hakeutunut meidän tai Rasmuksen luo samalla tavalla kuin yleensä.

Pissannut matolle ja lattialle meidän edessä.

Voi Pontus, meillä kaikilla on niin järkyttävän kova ikävä sua.

Kuka meillä nyt raijaa norsua pitkin kämppää,

pissaa puhtaisiin pyykkeihin,

karkaa naapuriin.

Me ollaan ihan hukassa ilman sua. 

Meidän perhe tuntuu nyt aivan erilaiselta ilman sua.

Sydämessä tuntuu todella tyhjältä ilman sua.

On vaan niin vaikea hyväksyä tätä.

Meidän ruokasäkki.

Voi Pontus rakas, me rakastettiin sua niin paljon ja ikävöidään nyt niin hurjasti.

Toivottavasti sun on nyt hyvä olla.

Älä harmittele sitä, että meidän on nyt tosi kurja olla. Me lohdutetaan toisiamme ja pidetään huolta toisistamme.

Meillä on vaan niin kova ikävä.

Nähdään taas jokupäivä, lupaathan tulla vastaan.

Olet meidän sydämissämme aina,

Rakkaudella kaivaten, 

Äiti, isi, Iines ja Rasmus".

Tiina

Issikkavaelluksella - Hestbakki

Ihan alkuun, O I K E I N   HYVÄÄ  ISÄNPÄIVÄÄ <3.

Tänään vietetään isänpäivää, mutta eilinen meni mulla Issikkavaelluksella.

Mulla ei ole mitään sen suurempaa "hevos taustaaa", vaan joko muutamilta yksityistunneilta tai Issikkavaelluksilta on mun hevoskokemukset peräisin.

Eniten olen ratsastanut Islanninhevosilla ja viimeiset kerrat olen käynyt Lohjan Hestbakissa.

Eilen sää oli erittäin harmaa ja tihkusateinen, mutta se ei meitä haitannut :).

Hesbakkiin voi muuten varata kuka vaan ajan, oli ennestään ratsastustaustaa tai ei, niin issikkavaellukset ovat ainakin erittäin hyvä vaihtoehto mun mielestä aloittaa ratsastus.

Aikoja sinne voi varata tunneittain tuntihinnalla ja/tai osallistua järjestetylle vaelluksille.

Mun viime kerrasta oli jo muutama vuosi aikaa kun olen hepan selässä ollut.

Sairastuminen kun yllätti ja "vei muutaman vuoden" elämästä.

Vaikka mä en terveyttä takaisin koskaan tulekaan saamaan, on mun tilanne paljon parempi kuin esim. kolme vuotta sitten ja yritänkin elää joka päivä niin täysillä kuin mahdollista!

Kyllä mä myönnän, että kädet oli todella kipeät eilen illalla pelkästään suitsien kiinnipitämisestä, mutta hei, huonomminkin voisi olla, meinaan se, ettei niistä edes jaksaisi pitää kiinni ;).

Yritän aina ajatella positiivisesti ja olla iloinen ja kiitollinen siitä, että ylipäänsä pääsen taas hevosen selkään silloin tällöin, se on vaan jotenkin todella rauhoittavaa.

Varsinkin eilinen vaellus mun osalta oli todella rauhoittava :D :D.

Oli vaellus missä oli sekä ohjaaja, että muut ratsastajat.... ja sitten oli Tiina ja vähän enemmän laiskanpuoleinen heppa, jotka olivat itseasiassa melkein koko vaelluksen ajan "yksinvaelluksella" :D.

Tosiaan Islannihevoset menee YLEENSÄ peräperää kiltisti ja seuraavat edellä olevaa hevosta.

Kun mennään rauhassa, koko jono menee niin tai kun ensimmäinen heppa aloittaa ravin tai laukan, yhtyvät muutkin tähän yleensä ilman "käskyä".

No,eilinen oli mun osalta vähän erilainen :D. 

Ei huvittanut mun pollea laukata tai ravata..eikä edes kulkea jonossa muiden jatkeena.

Me löntysteltiin kaikessa rauhassa kaksisteen hyvän matkan päässä muista.

Monesti ei edes nähty missä muu jono menee.

Jos tämä olisi ollut mun ensimmäinen kerta olisin ehkä hieman panikonut, mutta onneksi sentään useampi kerta on taustalla.

Me sitten laukattiin milloin laukattiin jne., eri tahtiin kuin muut :D.

Tunnin jälkeen mulle kerrottiin, että tämä heppa on monesti tämmöinen, joten aloittelijalle se ainakin olisi siinä mielessä hyvä, että villi se ei ainakaan ole, mutta ei myöskään kyllä sitten ota välttämättä käskyjä vastaan taikka seuraa muuta porukkaa.

Kuulin myös tämän hevosen kääntyneen joitain kertoja takas tallille ihan ominpäin kesken vaelluksen, heheh!

Rauhallinen meno ei mua haitannut yhtään, oli todella rentouttavaa ja itseasiassa ihan kivaakin mennä kaksin. Tosin se ei ole tämän idea :D.

Odotan jo innolla seuraavaa kertaa, mikä tulee menemään kyllä ensi vuoden puolelle.

Voin kyllä lämpimästi suositella Hestbakkia mikäli tekisi mieli päästä Issikkavaellukselle <3.

Ihanaa ja rentouttavaa sunnuntaita!

Tiina

Meidän koti sisustuslehdessä

Muistatteko viime vuoden Lokakuulta jutun missä kerroin, että kotimme kuvattiin sisustuslehteen?

Juttu on nyt ulkona!

Marraskuun (11/2018) Meidän talo numerossa on nyt tutunnäköinen daami koiransa (Iineksen), miehensä ja talonsa kanssa.

Ennen kuin mennään lehden juttuun, palataampa vuoden taakse:

Reilu vuosi sitten toimittaja Tanja Hakala oli bongannut kotimme/blogini jostain ja otti minuun yhteyttä kysyen saisiko kotimme kuvata lehteen.

Itse olisin ollut valmis sanomaan heti: kyllä, miksipäs ei, mutta tahdoin vielä varmistaa asian Samulta, onhan tämä hänenkin koti ja elämä.

Samun suostuttua ilmoitin suostuvamme ja kuvauspäivä sovittiin syksylle.

Olin luvannut tietenkin huolehtia kotimme kuvauskuntoon ja leipoa kakun vielä pöytään.

Vaikka välillä itse vilahtelenkin kuvissa, uskokaa tai älkää, viihdyn itse enemmän kameran takana kuin edessä. 

Tästä syystä kysyinkin heti, joutuisinko minä kuviin ja sain vastauksen etten joutuisi.

Huokaisin helpotuksesta, jonka joutuisin myöhemmin toteamaan virheeksi :D.

Kakku oli leivottu ja koti laitettu kuvauskuntoon ja oli kuvauspäivän aamu!

Mun kädet huusi pahemman kerran hoosiannaa ja olivat edellisen päivän siivoamisesta ja leipomisesta aivan rikki, loppu, poikki...

Kuulun kuitenkin siihen ihmistyyppiin joka laittautuu normaalisti todellakin tämmöisessä tilanteessa kun tapaan uusia ihmisiä, ja edustaisinhan myös nyt samalla blogiani.

Mutta ei, 

kuulkaa kädet oli niin rikki, että en jaksanut edes hiuksia pestä vaan kampasin ne vaan nopeasti nutturalle ja kasvoille sipaisin kosteusvoidetta ja mietin peilikuvaa katsoessa,

"Mitä väliä, mä meen nyt näin, täysin naturellina, EIHÄN MUA(!) MIHINKÄÄN KUVATA, ONNEKSI, vaan ainoastaan kotimme ja se on nyt sentään tiptop, emännästä viis!

Kuvauspäivän aamuna ovikello soi ja toivotin tervetulleiksi sekä kuvaajan Eveliina Mustosen ja toimittajan Tanja Hakalan.

Päivä meni näiden ihanien ammattilaisten kanssa leppoisasti.

Nythän tämä kuulosti just siltä, että eihän tässä mitään yllätyksiä tullut..

Ei, koska, en vielä päässyt tähän pommiin minkä kuulisin pian naisten asettuessa sisään.

"Sut halutaan sitten kaikkiin kuviin mukaan joten eiköhän aloitella" .

Anteeksi kuinka, nyt tässä on varmaan joku väärinkäsitys???

Eipä ollut ei :D. 

Lehdeltä oli tullut viime hetken ohjeet minkälaisia kuvia halutaan.

Ja minähän sitten olin tässä kohtaa jossain hyvin kaukana mukavuusalueeltani :D.

Ensimmäisenä tietysti mietin, että voi A P U A, hiukset likaisena ja meikittäkö mun pitää poseerata "koko Suomen kansalle".

Jep, kyllä :D.

Mahtavaa, Tiina oikein mahtavaa :D.

Siinä kohtaa oli vaan pakko tehdä se ja poistua siltä epämukavuusalueelta.

Jotta en tule väärin ymmärretyksi, mä olen erittäin sinut itseni kanssa meikittä, voin hyvin olla blogin kuvissa, töissä jne meikittä, se ei ole mulle yhtään ongelma.

Mutta A. kampaajana olen aina ollut tarkka hiuksistani (varsinkin niiden puhtaudesta), puhumattakaan, että joutuisin edustaa lehdessä itseäni. Silloin todellakin laittautuisin normaalia enemmän!

Koska kuvat vielä "syövät" muutenkin meikkiä...

... niin, normitilanteessa, mutta nyt oli kädet poikki ja ja ja.....

No mutta. 

Lehti on ulkona ja koko Suomen luettavana!

Helpotuksekseni löysin itseni vain yhdestä kuvasta, jossa tosin olen kaikkea muuta kuin ryhdikkäässä asennossa, mutta mitä sitten, se on vaan yksi kuva :D.

Tää oli vain yksi lehtijuttu, ei sen isompaa!

Ymmärsitte ehkä kuitenkin pointtini :D?

Miettikää omalle kohdalle jos tietäisitte joutuvanne lehtikuvaan, kuinka moni jättäisi laittautumatta??!!

Kuvauspäivä oli ihana Tanjan ja Eveliinan kanssa ja siitä jäi ihana muisto itselle!

Mitä lehden juttuun tulee, koska olen luonteeltani hyvin suoraan ja rehellisesti puhuva, en voi vaan sanoa sen takia, että pelkäisin tämän jäävän viimeiseksi jutuksi tai menettäväni kasvoni "arvostelulla", mutta tahdon sanoa muutaman sanasen tekstistä.

Tanjan pitkä teksti meni siis lehdelle ja siitä on koottu hyvin lyhyt versio.

Se on täysin ymmärrettävää toki, tilaa tekstille on rajattu määrä.

Mutta.

Niin me, siis minä ja Samu, sekä meidän läheisimmät tutut jotka jutun lukivat, antoivat suoraa palautetta ja sanoivat myös, että jutusta saa kyllä hieman väärän kuvan mitä todellisuus on.

Yhdyn tähän.

Mm. Niinkuin te lukijani tiedätte, olen kirjoittanut blogiani vasta 2,5v ja talon olemme rakentaneet kohta 9v sitten.

Jutusta saa mm. kuvan, että olisin kirjoittanut blogia jo 9v. sitten rakennusaikana.

...Se onko tällä väliä, ei varmaan, mutta väärän  kuvan siitä saa kyllä...

Yksi ja ehkä merkittävin asia joka hieman nosti itsellä niskavillat pystyyn oli juttuun laitettu

"ASIANTUNTIJAN NEUVOT".

Asiantuntijalla toki oli ihan hyvääkin asiaa, tosin, ei kaikki ihan paikkaansapitävää noin mustavalkoisesti ammatillisessa muodossa...mutta anyway, se kyllä särähti mun korvaan siitä syystä, että vaikka tämä asiantuntija puhuu yleisessä muodossa, ei meidän talosta(!), mutta silti, 

meidän koti oli kyllä mm. tarkistettu ja silti ilmeni ongelmia.

Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, tässäkään asiassa!

Tiedän monta kuntotarkastettua juuri valmistunutta uutta kotia missä on todettu rakennusvirheitä.

Oli sitten kyseessä keskeneräinen tai kokonaan valmis talo ja se olisi tarkistettu, ei se takaa yhtään mitään! 

Ikäväkyllä!

Näin ei missäännimessä saisi ikinä olla, mutta näin vaan voi olla kun käy huono tuuri.

Mutta joo, lähinnä hieman närkästytti se koska en halua, että jutusta saa kuvan, että nuo ASIANTUNTIJAN NEUVOT koskisi millään tasolla meidän taloa!

Ei ne koske!

Mutta koska juttu on meidän talon jutussa, voi joku ne yhdistää siihen!

Näin päällimmäiseksi tämä oli kiva kokemus ja kiva muisto itselle!

Tämä oli itseasiassa kolmas lehtijuttu missä mä olen ollut, mutta kotimme oli ensimmäistä kertaa kuvauskohteena.

Vaikka julkista blogia kirjoitankin, en ole ihmisenä yhtään julkisuuden kipeä, päinvastoin!!

Halusin olla rehellinen mielipiteelläni silläkin riskillä, että tämä jää viimeiseksi lehtijutuksi.

Niinkuin olen aina sanonut, en myöskään tee ikinä yhteistyötä kenenkään kanssa mistä en oikeasti pidä, enkä anna yhtäkään esim. tuotearvostelua mikä ei pitäisi paikkaansa!

Tämän takia myös annoin oman mielipiteeni jutusta vaikka joku siitä saattaakin närkästyä!

Iso Kiitos vielä A-lehdille jutun tuottamisesta, Tanja Hakalalle ja Eveliina Mustoselle kivasta kuvauspäivästä <3.

Lehti on marraskuun ajan myytävänä kaupoissa jos joku haluaa sen kunnolla lukea :).

Ihanaa alkanutta viikkoa!

<3

Tiina

Terveisiä Tallinnasta

Eipä tarvittu aurinkolaseja eilisellä Tallinnan reissulla. Sen sijaan sateenvarjo tuli tarpeen..

Eilen olin tosiaan rakkaan ystäväni Annikan kanssa viettämässä tyttöjen päivää Tallinnassa.

Edellinen reissu tehtiin keväällä...

Aamu 10.30 lähdettiin Helsingistä ja takaisin oltiin 19.30. 

Maissa oli aikaa neljä tuntia ja tässä kerettiin rauhassa kahvitella ja kierrellä mm. vanhaa kaupunkia.

Viime Tallinnan reissulta mua jäi mieleen kaivelemaan eräät villasukat ja ne oli tämän matkan 

"To do listalla". 

Sama myyjä löytyi tutusta paikkaa Vanhasta kaupungista ja nyt on ihan super ihanat ylipolven villasukat kotona <3.

Ollaan useamman vuoden ajan tehty Annikan kanssa, pari kertaa vuodessa tämä päiväristeily ja nyt mietittiin, että voitaisiin keksiä jotain uutta seuraavalle kerralle :).

Ehkä joku uusi juttu, muu kuin Tallinna, vaikka kivahan sielläkin on ollut aina käydä ja helppoa!

Se helppous ja nopeus on se juttu miksi ollaan näitä juurikin tehty, pystyy tekemään vapaapäivänä, ilman sen suurempia suunnitelmia ja kuitenkin yhden, koko päivän aikana kerkiää hyvin vaihtamaan kuulumisia samalla kun "reissaa".

Eikä hintakaan huimaa!

Mikäli joku teistä on menossa ennen joulua Tallinnaan, vinkkaan käymään Viru-keskuksen alakerran ruokakaupassa. Siellä oli mm. ihania joulukalentereita, sekä kauniita elintarvikkeita esim. pukinkonttiin :).

Nämä tyttöjenreissut ovat kyllä ihan mahtavia ja yksi reissu mulla on vielä tälle vuodelle edessä. Kerron siitä lisää omassa jutussaan <3.

Hyvää Pyhäinpäivää, sekä ihanaa viikonloppua!

Tiina